Herkkishöpinää
On jo monta päivää haluttanut kirjoittaa jotain, muutaman postauksen olen aloittanutkin, mutta en vain ole saanut mitään järkevää, lukijaystävällistä kokonaisuutta aikaiseksi. Huoh. Mutta jospa tämä taas jälleen kerran tästä, kunhan vain kirjoitan menemään ja klikkaan Julkaise blogipostausta vaikka sitten väkisin.
Viime päivät ovat menneet vähän herkkistunnelmissa. Eilen toimituksen esittämän Missä tapasit kumppanisi -kysymyksen innoittamana palasin ajassa taaksepäin ja itkeskelin täällä itsekseni sitä, kuinka täydellisesti palaset ovat viime vuosien aikana loksahdelleet kohdalleen. Erityisen kovasti kyyneleet valuivat sillä hetkellä, kun Juha Tapio lauloi kaittumissa hidastaa haluaisin paluuta maailmaan ja muistelin erästä kaunista mennyttä hetkeä, jolloin nykyinen todellisuus oli vain alitajuinen, salainen haave. Myöhemmin illalla etsin eteisen seinällä olevalle liitutaululle uutta mietelausetta, ja jostain syystä ”inspirational quotes” -haun tulokset olivat niin koskettavia, että en voinut olla nyyhkimättä niillekin. Parin minuutin kuluttua tästä itkin taas vähän lisää, kun kuulin, että eräs kreikkalainen tuttuni (jonka kanssa en ole edes jutellut pariin vuoteen) on mennyt kihloihin. Seuraavaksi iskikin yllättävä tuleekohanminustaikinäyhtäänmitäänyhyy-tulevaisuusahdistus, jonka vuoksi nyyhkytin menemään posket märkinä. Ainiin, melkein itketti sekin, kun laitoin kermaviilikastikkeeseen ihan liikaa sitruunaa ja leikkasin hedelmäveitsellä sormeen. Vielä tänäänkin kyynelkanavat aukenivat äidin kertoessa puhelimessa eräästä iäkkäästä sukulaisleskirouvasta, jonka luona äiti oli vieraillut ja joka oli hyvästeiksi sanonut: ”Tulehan taas kattomaan minua, ku ei täällä kukaan muu käy ku sinä.” (Okei, tälle olisin varmaan itkenyt ihan mihin tahansa aikaan kuusta.)
Herkistelytunnelma oli muuten läsnä myös viimeöisessä unessani, jossa kävelin valkoisessa mekossa isäni käsipuolessa kirkon käytävää pitkin, katsoin J:a silmiin, hymyilin ja hassu tunne kutitteli mahanpohjassa. Jossain vaiheessa alttarilla seisoskellessani tajusin yhtäkkiä, että Niina aka kaaso ei ollut paikalla = EN MINÄ VOI TEHÄ TÄTÄ ILMAN SITÄ MITÄ VITSIÄ TÄMÄN ON PAKKO OLLA UNTA. Sitten heräsin, ja nauratti.
Nojoo, nyt täytyy ottaa vielä viimeisetkin ilot irti tästä olosta ja kuunnella hemppistelysoittolistaa, jonka sisältö kuulostaa normaalitilassa aavistuksen liian siirappiselta.