Iho-onnea
Tässä olen minä tänään. Luonnonvalossa, ilman meikkiä, täysin muokkaamattomana. En säätänyt kirkkautta, en kontrastia, en photoshopannut mitään piiloon; vähän vain rajasin kuvaa, ettei näyttäisi ihan niin ilmiselvältä, että minulla on J:n paita päällä. (Puolustuksekseni sanottakoon, että täällä on kuu-ma ja kaikki omat puhtaana olevat paidat ovat mallia ahdistava makkarankuori. Kaipasin jotain hengittävää ja ilmavaa!)
Syy miksi julkaisen tällaisen kuvan, vaikka se Naked truth -juttukin oli ja meni jo aikaa sitten, on yksinkertainen: koska pystyn tekemään niin ilman ahdistusta ensimmäistä kertaa vuosiin. Oikeasti, en olisi ikinä-ikinä-ikinä-IKINÄ laittanut blogiin tai minnekään muuallekaan tällaista kuvaa itsestäni vielä pari vuotta sitten. Ai miksi? No koska akne. Ihan kamala akne, josta näkyy aika hyvin rippeitä vielä tuossa nykyisessäkin naamataulussa.
Kärsin tuosta viheliäisestä iho-ongelmasta monta vuotta, lukioikäisestä päälle parikymppiseksi. Tilanne oli pahimmillaan amk-vuosina, jolloin naamani oli aina enemmän tai vähemmän täynnä punaisia, kipeitä ja uskomattoman rumia ihonalaisia finnejä. On takuuvarmasti olemassa ihmisiä, joiden iho on ollut huonommassa kunnossa kuin minun, mutta silti tuo jokapäiväinen näky peilissä sai minut itkemään ja häpeämään kerta toisensa jälkeen. Olin varma, että kaikki tuijottaa; en lähtenyt mihinkään ilman meikkiä; muokkasin Facebook-kuvista pahimmat näppylät piiloon; olin varma, ettei kukaan voisi koskaan tykätä minusta, kun näytän ihan hirviöltä. (Kyllä…) Kokeilin iho-ongelmiini kaikkea, mitä vain apteekista saattoi ostaa ilman reseptiä. Niin, fiksumpi ihminen olisi ehkä marssinut lääkärille tai edes kosmetologille, mutta minä pienine ajanvarauskammoineni ja muine komplekseineni en koskaan saanut moista aikaiseksi. Yritin pärjätä omillani (virhe!) ja näin jälkikäteen ajateltuna todella huonoilla keinoilla.
Mikä sitten lopulta auttoi? No, yllättäen ei mikään yksittäinen taikakeino, vaan monen eri asian summa. Ensinnäkin, kämppikseni vinkkasi muutama vuosi sitten Basiron-nimisestä voiteesta, jota hainkin itselleni tuubillisen seuraavalla apteekkireissullani. Se oli ensimmäinen kokeilemistani aineista, joka ihan oikeasti tuntui auttavan. Ei vienyt koko ongelmaa pois, mutta vähensi finnejä merkittävästi. Toisekseen järkevöitin ruokavaliotani pikkuhiljaa. Mulla oli opiskeluvuosina ihan jär-kyt-tä-vän huonot ruokailutottumukset – söin ihan liikaa sokeria, join liian vähän vettä, järkevä ruokarytmi oli kohdallani tuntematon käsite enkä todellakaan syönyt muutenkaan monipuolisesti ja terveellisesti. Nykyään tilanne on ihan toisenlainen – joskin voisi olla vieläkin parempi – ja sen huomaa ja tuntee. Kolmanneksi, olen tajunnut alkaa hoitaa ihoani oikeanlaisilla, minulle sopivilla tuotteilla. Ennen taisin olla ihoparkaani kohtaan vähän liiankin kovakourainen, ja käytin mitä kummallisimpia myrkkyjä, jotka eivät auttaneet yhtään vaan päinvastoin pahensivat tilannetta entisestään. Tässä ihan viime päivinä (kiitos erään ihanan Lilyn bloggaajan) olen myös ymmärtänyt säännöllisyyden ja kosteutuksen merkityksen ihonhoidossa, ja nykyään peilistä katsoo takaisin päivä päivältä paremman näköisellä iholla varustettu tyyppi. Siinäpä ne tärkeimmät syyt; osansa on varmasti ollut myös ikääntymisellä (voiko tuota termiä edes käyttää tässä vaiheessa elämää, kuulostaa kamalalta :D) ja meikkaamisen vähentämisellä, mutta nuo kolme ovat kohdallani olleet niitä merkittävimpiä juttuja.
Kyllähän tuosta kuvastakin näkee, että täydellisen sileä ja tasainen iho on vielä kovin kaukana – todennäköisesti jopa saavuttamattomissa. Posket ovat täynnä punoittavia arpia, uusia finnejä tulee edelleen joka viikko, ihon väri on kauttaaltaan epätasainen jne. Mutta tiedättekö mitä, ei haittaa yh-tään. Kun vielä kolme vuotta sitten purskahdin usein hillittömään itkuun kasvojen iltapesun jälkeen, niin nykyään en voi kuin hymyillä tyytyväisenä peilikuvalleni ja hehkuttaa vähän hulluna J:llekin sitä, kuinka hyvässä kunnossa ihoni on aiempaan verrattuna. Siinä onnellisuushumussa ei paljoa pikku epätasaisuudet haittaa! Ihanaa.
PS. Täällä ihan selkeästi sarjan edellinen osa, hiusonnea. Osaan nimetä postaukseni todella mielikuvituksekkaasti ja ottaa myöskin monipuolisia kuvia. Siis oikeasti, verratkaa noita kahta kuvaa – aivan identtiset!! Kuolen nauruun. :D