Kotona ollaan! Olipa vaan hurrrjan kivaa nähdä Neiti R:tä pitkästä aikaa ja viettää aikaa jossain muualla kuin aina vaan kotona. Johan nämä neljä seinää olivatkin alkaneet vähän kaatua päälle…

Mutta niin, mukavaa oli. Syötiin hyvin, juteltiin paljon, käytiin kahvilla ja pelaamassa Trivial Pursuitia (hävisin), palattiin hetkeksi menneisyyteen Neiti R:lle lakkiaislahjaksi väsäämäni leikekirjan avulla (ja hajoiltiin sen ah-niin-laadukkaille jutuille, yksi esimerkki kuvassa alavasemmalla), vaihdettiin joululahjoja vähän myöhässä, katsottiin teiniaikojen suosikkileffaa, puhuttiin meidän vauvoista kissoista ja naurettiin melkoisesti. Junamatkat kuluivat nopeasti kielemme kohtalosta lukiessa, kotona odotti (tällä kertaa ihan vain pikkuisen) ikävissään ollut kissa ja kattilallinen lihakeittoa. Mitä muuta voi vaatia hyvältä viikonlopulta?

…

Huomenna kirjoitan ensitöikseni aamulla parhaan työhakemukseni ikinä ja toivon sydämeni pohjasta, että lopultakin tärppäisi.

Palataan taas.

Toissapäivänä oli ystäväni Neiti R:n syntymäpäivä, ja tänään olisi tarkoitus hypätä junaan ja matkata hänen luokseen juhlistamaan tuota saavutusta. Tänä vuonna – joskin vasta syksyllä – myös meidän ystävyytemme täyttää huikeat 12 vuotta. Alkuviikosta tein vähän havaintoja ja tajusin, että kaksitoistahan on puolet kahdestakymmenestäneljästä – hei mehän ollaan oltu ystäviä puolet meidän elämästä! Tuntuu jotenkin hullulta ajatella, että siitä on jo niin kauan. Muistan edelleen elävästi sen päivän, kun Neiti R jäi seurakseni koululle odottamaan linja-autoa, vaikka ei oikeastaan edes tunnettu siinä vaiheessa kovin hyvin. En oikein ollut saanut kavereita uudesta koulusta, ja tuntui aika mukavalta, kun kerrankin joku halusi viettää aikaa kanssani. Siinä käytävällä istuskellessamme ja jutellessamme päätimme aloittaa yhteisen kirjevihon ja siitä se kuuluisa ajatus sitten lähti. Nyt kirjevihot ja tekstarit ovat vaihtuneet mesettelyn kautta Facebookissa jutteluun ja WhatsAppailuun, mutta edelleen ollaan yhteydessä lähes päivittäin. Paljon on tapahtunut ja muuttunut näiden vuosien aikana, mutta sitkeästi roikun edelleen matkassa mukana – nimenomaan näin päin, haha. 😉

Mutta niin… ystävänpäivä. Olen jo pitkään ollut ”ystävänpäivä joka päivä” -koulukuntaa, mutta kyllä tässä helmikuun neljännessätoista on silti jotain taikaa. En liiemmin välitä lähetellä sydämiä vanhoille kavereille, joiden kanssa en ole ollut missään tekemisissä vuosiin, mutta sitäkin enemmän ajattelen nykyisiä ystäviä ja kavereita. Niitä, joiden kanssa juttelen joka päivä ja niitä, joiden kanssa pitäisi jutella useammin. Niitä, jotka ovat olleet elämässäni lapsesta saakka ja niitä, jotka ovat uudempia tuttavuuksia. Niitä, joilta pitäisi useammin kysyä ”mitä kuuluu” ja niitä, joille pitäisi useammin sanoa ”olet tärkeä”. Niitä, joita ilman päiväni olisivat aika ankeita ja harmaita. Mulle tämä päivä on ennen kaikkea muistutus siitä, että ystävyyssuhteista täytyy pitää hyvää huolta, joka päivä. Ja luonnollisesti myös siitä, että mun ystävät on maailman ihanimpia, viisaimpia, hauskimpia ja upeimpia tyyppejä. Hyvää ystävänpäivää rakkaat! ♥