Olen jo monen kuukauden ajan suunnitellut hankkivani hattuhyllylle säilytyskoreja, koska… no, kaikki säilytyskorittoman hattuhyllyn omistavat varmaan tietävät hattuhyllykaaoksen. Sen, kun kaikki pipot, huivit, hanskat ja muut asusteet lojuvat hyllyn päällä yhdessä suuressa mytyssä, josta ei ikinä löydä etsimäänsä ilman viiden minuutin penkomista. Varsinkin tällaiselle vertikaalisesti rajoittuneelle yksilölle operaatio ”etsi lapaselle pari” on usein ihan mahdoton – etsintä suoritetaan summamutikassa käsikopelolla (usein kirosanojen saattelemana), kun kiipistelemällä hankitut kymmenen lisäsenttiä eivät riitä mihinkään. Ja onhan se joka suuntaan repsottava ja reunan yli tursuileva kasa älyttömän rumakin.

Yhdessäkään kaupassa ei ole tänä aikana tullut vastaan esteettistä silmää miellyttäviä ja samanaikaisesti kohtuuhintaisia koreja, joten päätin jossain vaiheessa tehdä ne itse matonkuteista virkkaamalla. Materiaalien hankinnassa on, hmm, hieman kestänyt, mutta toissapäivänä alkoi lopultakin tapahtua! J:n asioidessa musiikkiliikkeessä uskaltauduin ensimmäistä kertaa sen naapurissa sijaitsevaan käsityöliikkeeseen ja voi mikä täydellinen paikka se olikaan. Yritin olla huomaamatta niitä satoja ihania lankakeriä ja pyysin myyjää esittelemään minulle matonkudetarjontaa. Niitähän olikin sitten kokonainen huoneellinen, joten sopivan värin valinnassa vierähti tovi jos toinenkin. Lopulta päädyin oranssiin ontelokuteeseen, jota ostin riittävästi yhtä testikoria varten.

Korin virkkaamisen oli tarkoitus olla vähintään viikon mittainen projekti, mutta minulla on käsitöiden suhteen vähän sellainen ”pakko saada kaikki valmiiksi heti” -taipumus… Siispä reilun vuorokauden ähertämisen jälkeen lopputuloksena oli tällainen:

Hattuhyllytarpeisiin korista tuli vähän liian iso, mutta onneksi langatkin kaipasivat omaa säilytyspaikkaa! (Tyhjää tilaa jäi niin paljon, että minun on ehkä ihan pakko käydä hamstraamassa muutama lankakerä lisää…)

Luulin etukäteen että korin tekeminen olisi todella vaikeaa ja että joutuisin purkamaan tekeleeni monta kertaa ennen onnistumista, mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Itse virkkaaminen oli superhelppoa (ohjeen otin täältä), mutta sen sijaan kudevyyhdin keriminen ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Vyyhti lähti purkautumaan väärin päin ja myyjän varoituksista huolimatta tein juuri niin kuin ei olisi pitänyt tehdä ja hups. Loppujen lopuksi kerimiseen meni yli kolme tuntia; viimeiset kaksikymmentä minuuttia itkin ja kerin. Noh, ensi kerralla sitten…

Saa nähdä kauanko menee siihen, että saan hommatuksi kuteet niitä hattuhyllykoreja varten! Sitä odotellessa.