Olen aina ollut taipuvainen asiat voi tehdä oikein vain yhdellä tavalla –ajatteluun, ja se tapahan on tottakai tilanteesta riippumatta minun tapani. Puhutaanpa sitten vihannesten pilkkomisesta, lakanoiden viikkaamisesta tai abivideon käsikirjoittamisesta, niin minulta löytyy varmasti mielipide siitä, miten ko. toimenpide tehdään oikeaoppisesti ja mahdollisimman kätevästi.

Muutamia vuosia sitten en kainostellut tuoda mielipiteitäni julki ja hoitaa asioita juuri niin kuin itse halusin. En edes halua ajatella kuinka hirveänä pilkunviilaajanatsina lukiokaverini minua vielä tänäkin päivänä pitävät, kun abivuonna kaikki langat olivat vähän liian tiukasti minun käsissäni, kröhöm… Noh, vuosien varrella olen kuitenkin oppinut olemaan vähän vähemmän kärkäs ja tekemään enemmän kompromissejä. Lukuisat ryhmätyötunnit erilaisten persoonien kanssa ovat osoittaneet, että muidenkin toimintatavat voivat olla ihan yhtä hyviä tai jopa parempia kuin omani.

Valitettavasti tämä kehittyminen on rajoittunut lähinnä juurikin noihin isompiin koulu- ja työkuvioihin – pienten, arkipäiväisten asioiden suhteen saatan edelleen kihistä ärsytyksestä. Miksi tuo tiskaa noin tyhmästi, menee ihan hirveästi aikaa ja vettä hukkaan, ja niin edelleen. Hammasta purren onnistun kuitenkin (useimmiten) pitämään mölyt mahassani, sillä en halua aiheuttaa turhaa kränää ja mielipahaa pätemiselläni. Koska raivostuttavaahan se on, tiedän.

Viimeksi maailmankaikkeuteni tasapaino järkkyi eilen, kun silmieni edessä tehtiin jotain mielestäni epäkäytännöllisellä tavalla (lue: ihan tavallisesti). Tuttu ärsytys nosti päätään ja melkein jo avasin suuni aloittaakseni eikö kannattais mielummin… -mantrani, mutta sitten koin jonkinlaisen valaistumisen. Tajusin ensimmäistä kertaa oikeasti kuinka naurettavaa ja turhaa on tuhlata energiaa niin hölmöjen asioiden miettimiseen ja niistä huomauttamiseen (pitsahan maistuu ihan erille, jos täytteitä ei asetella juuri Sillä Oikealla Tavalla…………). Ilman tätä rasittavaa taipumusta elämä olisi niin paljon helpompaa sekä itselle että kanssaeläjille. Ei kai siis auta kuin yrittää vaimentaa päänsisäinen pätijäni lopullisesti. Tämä on lupaus!