Onnen ytimessä Ilomäessä

Olemme nyt asuttaneet Ilomäkeä puolisen vuotta ja voin sanoa että tämä on ollut elämäni ihanin puolivuotinen tähän saakka. Ei kaikki ole tietenkään ollut vain sitä kuuluisaa ruusuilla tanssimista, voi että, välillä on hiukan meinannut pala pyrkiä kurkkuun. Kaikenkaikkiaan kuitenkin tuntuu paremmalta kuin koskaan; elämä on elämistä eikä vain vellomista aikatauluissa ja kiireessä. Suurin muutos onkin tapahtunut ehkä mielessä ja ajatusmaailmassa, tavassa elää tätä elämää ja arkea. Aiemmin työpäivän jälkeen sitä haahuili kaupunkikodin seinien sisällä, räpläsi hiukan puhelinta ja raahautui musiikin jumputukseen jumppaamaan kymmenien ihmisten kanssa, jonotti kaupan kassalla aneemisten ihmisten joukossa varoen katsekontaktia, värjötti bussipysäkillä hahmojen kanssa joista kukaan ei haluaisi ketään viereensä istumaan. Nyt sitä touhuilee jatkuvasti jotakin mielekästä ja hyödyllistä tai on tekemättä mitään ja lötköttää sohvalla nauttien. Tällä hetkellä rauhaton kuntosali ja ratikkatyömaan kolina aiheuttavat vain ahdistusta, miten mukava on nollata pää työmatkalla hiljaisessa autossa, käydä kaupassa jossa tuntemattomat tervehtivät ja kyselevät kuulumisia, astua ovesta ulos omaan pihaan ja nauttia siitä että haaveet toteutuu.

On upeaa astua kodin ovesta ulos hiljaisuuteen ja rauhaan, omaa pihaa niin pitkälle kuin silmä kantaa, naapureista näkyy pieni pilke pimeässä; tietää että siellä ne ovat jos heitä tarvitsee mutta ei kuule jokaista sanaa tai askelta, ei edes nurmikonleikkuuta tai moottorisahaa. Naapurit tulivat esittäytymään ensimmäisenä viikonloppuna, kerrotalossa olen elänyt vuosia sanomatta seinänaapurille muuta kuin moit mumisten, ei jotenkin tuntunut luonnolliselta pyytää kaffelle ihan muuten vaan. Kummallekkaan omakotitaloasuminen ei ole koskaan tarkoittanut jykevää kivitaloa tai älvsby-unelmaa postimerkkitontilla, kun on oma koti pitää olla myös lääniä ja tilaa touhuta niin ettei ikkunasta näy naapurin olohuoneeseen tai päinvastoin. Kuu ja tähdet tulevat esiin ilman valosaastetta ja ihmeellistä miten kuun kokoa ja tähtikarttaa havainnoi eri tavalla kun ne ovat ihan läsnä ja suoraan näkyvillä. Aurinko nousee pian toisesta laidasta ja laskee metsän taa, olohuone on kuumin koska aurinko paistaa sinne koko päivän, makuuhuone on onneksi viileä ja raikas helteelläkin.  Pihasaunasta voi kipitellä alasti sisään ja raivopuuskan voi käydä huutamassa ulkona, ketään ei häiritse ja hyvä niin. Luonnon ja elämän äänet kuuluvat tarkemmin, pakkasen paukunta navetan ja kodin nurkissa, lintujen sirkutus, jossain kaukana koira haukahtaa ja jos oikein herkistelee kuulee joen juoksun. 

Vielä kodin askareet ja touhut ovat tuntuneet varsin nautinnollisilta: on mukava hakata halkoja hiki päässä ja niin että käsivarsia kivistää, lumityöt kolalla vastaavat jumppatuntia ja edes sun takas kipittelystä tulee hyvää hyötyliikuntaa. Varmasti tulee niitäkin hetkiä kun toivoo, että joku tulisi auraamaan aina vaan uudelleen satavan lumen syrjään ja kantaisi ne sadat kilot puita tupaan kun ei vaan kiinnosta. Päältäajettava ruohonleikkuri on jo kahden leikkauskerran kokemuksella seuraavana ostoslistalla, työnnettävää riittää vähän turhankin paljon. Hiirten loukutus oli hieman inha, vaikkakin ennalta arvattu puuha tälläisessä hirsivanhuksessa, asia hoitui onneksi osaavalla kissalla jonka pelkkä ego taisi karkottaa tihulaiset. Kevään koitettua hiirten, myyrien, rottien ja lumikkojen seuraksi olemme saaneet tuliaisina myös erilaisia lintuja. Putkensulatustalkoot on koettu ja eihän sekään mikään tähtihetki ole, opettavaista toki. Lunta hakattiin tiiviimmin kivijalkaa vasten ja hana jätetään tiputtamaan kaikkein kovimpina pakkasöinä. Lämpimään talliin tottuneet autot ottivat hieman nokkiinsa olemattomasta piuhalämmöstä mutta kun niille ymmärtää antaa hieman pidempään lämpöä nekin antavat kirpakat pakkaset anteeksi.

Kaikki on niin paljon helpompaa mutta toisaalta myös hankalampaa: posti pitää oikeasti hakea laatikosta ja viikonloppuisin kilometrin päästä, se ei tipahda sisään kotiovesta. Roskia ei vain nakata taloyhtiön roskakoriin, kukaan ei tule edes kotipihasta jäteastiaa tyhjentämään; roskapussi pitää muistaa napata matkaan kun lähtee jonnekin ja viedä aluekeräysisteeseen, eivät roskakuskit lähde keskelle metsiä muutaman talon jätteiden vuoksi. Jos ei kiinnosta lämmittää uuneja odottaa luultavasti pyörryttävän suuri sähkölasku. Kaupoissa saa palvelua, ostokset kannetaan jopa autoon. Oman kylän palveluiden käyttäminen tuntuu oikeammalta kuin netistä tilaaminen tai kaupungin suurten ostosjättien tukeminen. Toisaalta, vaikkapa virastot ja pankkipalvelut eivät ole auki päivittäin vaan kerran kaksi viikossa tai vain ajanvarauksella. Kaupunkikodissa kävi extermpore-vieraita, tänne eivät varsinkaan autottomat ystävät tule ilman suunnittelua. Autolliset tulevan mielellään kun parkkipaikasta ei tarvitse maksaa maltaita ja pihassa on aina tilaa pysäköidä.

Jännityksellä odotin kevättä ja sitä mitä lumien alta paljastuu, kuoritutuukohan minusta viherpeukalo? Ainakin perunaa ja porkkanaa päätimme omiin tarpeisiin kasvattaa, marjapensaat kuulemma tuottavat hyvin ja parista omenapuusta riittää liiaksikin omenoita. Kanojen villiä riemua ulkona on saanut ilolla seurata, kukonkin kävimme hankkimassa kevättalvella. Puusavotta ensi talvea varten täytyy suorittaa, lumien hieman sulettua  kierrettiin omat maat ja metsät läpi, katseltiin että mitä kaikkea sitä on edes tullut ostettua ja mistä niitä puita sitten alkaisi kaataa. Vielä ei kaduta tämä alkuun varsin hullulta vaikuttanut ostos ja elämänmuutos, olen onnellinen että uskallettiin. Täällä on niin hyvä olla, olen edelleen sitä mieltä että ne vaaleanpunaiset unelmat romantisoidusta maalla asumisesta ovat totta, vastoinkäymisetkin täällä ovat olleet harmaita mustan sijaan. 

Suhteet Oma elämä Mieli Vastuullisuus

Miten tässä näin kävi?

Juuri kun paasisin viime teksin kuluttamisesta ja sen fiksuista valinnoista, mahdollisimman vähän ostamisesta ja säästäväisyydestä tulee eteen tilanne jolloin rahaa laitetaan palamaan iso röykkiö. No ei varsinaisesti palamaan mutta pitkään ja hartaasti kasattuja säästöjä ynnätään ja lasketaan että kyllä, ei riitä, on otettava vielä lainaakin. Todella ahdistava tilanne ihmisille, jotka eivät käytä luottokortteja tai osta velaksi. Mitä sitten kun pitääkin ottaa lainaa jotta saa asua haluamassaan kodissa? Kai siihen tottuu ja ymmärtää että fiksun ostoksen tehdessään omalla tavallaan säästämistä se asuntolainakin on. Vielä kun asuntolainan mitoittaa niin, että on vara sijoittaa kuukausittain muuallekkin ei pitäisi kai tulla ylimääräisiä tykytyksiä vaikka kyllä se siltikin vähän kauhistuttaa olla jollekin velkaa ja vielä vapaaehtoisesti. Oma isä kauhistelee aina että kuka kumma nyt taloa varten mitään lainaa ottaa, kyllä sen verran pitää osata ja pystyä säästämään ettei velaksi tarvitse taloa ostaa. Ajat ovat toivottavasti muuttuneet sitten hänen ostoaikojensa jolloin vaikka Tampereelta pystyi ostamaan sijoitusasuntoja ilman velkaa. 

ilomäkikuvablogi.jpg

Miten tähän tilanteeseen on tultu että nyt sitä ollaan viittä vaille kirjoittamassa kauppakirjoja? Kiivas asunnonetsintä on vihdoin tullut päätökseen. Kaikenkaikkiaan taloja on tullut katseltua ja selailtua tositarkoituksella parisen vuotta, upeita kohteita ympäri Suomen on tullut vastaan. Omat ja toisen kriteerit sekä varallisuus ovat antaneet pientä jarrua näihin potentiaalisiin ehdokkaisiin. Molemmille kuitenkin kriteerinä on ollut terve ja asiallinen omakotitalo jossa on kunnon kokoinen tontti, sijainti kohtuullinen tärkeisiin elämän pisteisiin ja fiilis siitä että seinien sisällä on hyvä olla. Kuten aiemmin olen kirjoittanut myynnissähän on taloja vaikka milllä mitalla, ongelmana on vain se, että haluamamme koti ei ole rakennettu tai raiskattu 1940-luvun jälkeen. Useampi talonäyttö on antanut perspektiiviä asioihin ja tutustuttanut talonoston kulmakiviin. Yhdelle ehdokkaalle annettu sydän särkyi, toinen potentiaalinen eheytti. Plussia ja miinuksia on kieputeltu pään sisällä ja tultu siihen tulokseen että koti on siellä minne mieli ja sydän halajaa, järkikin sai sanoa oman  puoltavan mielipiteensä.

Jollain lailla kohtalo avasi tämän pelin; itkin yöpaidassa juuri sydän särkyneenä, tarjous unelmasta ei ollut mennyt läpi, tuntui että meille lähinnä ivallisesti naurettiin. Kuin ihmeestä ilmestyi ilmoitus talosta eteemme, yksilö, joka oli jo aiemmin kiinnostanut meitä mutta kadonnut sitten myynnistä ennen reaktiokykyämme. Nyt se kuitenkin oli palautunut myyntiin, seisoi siinä ryhdikkäänä ja iloisena, näyttökin olisi samana päivänä. Yöpaita lensi nurkkaan ja kyyneleet kuivuivat kun päätimme rykäistä auton nokan kohti maaseutua, saisi ainakin jotakin muuta ajateltavaa.

ilomäkiuuni.jpg

 Vastassa odotti idyllinen pihapiiri, rempseä omistaja ja tunne jostakin kummallisesta kutkutuksesta. Muita ei paikalle ollut joulukuisena sunnuntaina eksynyt. Kiertelimme ja kyselimme, ihastuimme vaikka kumpikaan ei kai kehdannut sitä heti myöntää, vastahan tässä oltiin rakastuneita ihan toiseen. Tiistaina sitten toinen avasi suunsa: ”Kuule kun mä en ole saanut sitä taloa pois mielestäni”, ”en minäkään” oli toisen hymyilyttävä vastaus. Seuraavana sunnuntaina mentiin sitten asiantuntijaraadin kanssa paikalle, mitään murheita ei oikein löytynyt ja tunneside tulevasta kodista vahvistui. Tarjouksia tehtiin ja yhteisymmärrys myyjän kanssa löytyi helposti ja molempia miellyttävällä tavalla. Tehtiin suusanallinen sopimus kanojen huoltajuussuhteen siirtymisestä ja kaupan päälle miehen lempilapseksi tuli pitkään haaveena ollut maastoautokin, itse kyytiin uskallan ehkä nippa nappa kypärä päässä. 

ilomäkipiha.jpg

Alettiin järjestää käytännön asioita: energiatodistus, kuntokartoitus, soitto pankkiin uudesta kohteesta, tiedusteluita maanmittauslaitokselta ja kunnalta, jäteasioita ja raivoisaa googletusta maalla asumisesta. Energiatodistus tuli, kuntokartoituksen päivä lyötiin lukkon. Pankinkin kanssa saatiin asioita järjestymään vaikka virkailijan kanssa pientä selvittelyä olikin, hän ei mokoma ollut käsittää että me alkaisimme ostella peltoja ja metsiä kun talosta oli ollut vain puhe. Itse kuntokartoitus oli varsin kattava tapahtuma ja raportti useakymmensivuinen opus, ainakin kartoittaja oli todella ammattilainen ja suosittelisin kenelle tahansa, tai no en ehkä lasikuutio-norsunkuljetuskoppia ostavalle mutta oikeaa taloa etsivälle ainakin 😉

ilomäkitupa.jpg

Taloa ostaessa tulee ottaa huomioon niin monia asioita että ainakin tälläisellä ihmisiä ammatikseen hoitavalla menee paljon yli hilseen ja tulisi helposti ostettua sika säkissä. Miten tutkia talo niin, että se on varmasti terve nyt ja tulevaisuudessa? Mihin asioihin kiinnittää huomiota ja tarkistaa erityisen hyvin? Vanhaa taloa ostaessa ottaa aina riskin mutta lähes 100-vuotiaaksi elänyt talo voi olla hyvin pidettynä vasta leikki-ikäinen, hyviä elinvuosia vielä toiset tai kolmannet sadat edessä, siksi toisaalta vanha on turvallisempi valinta kuin uusi. Ennenvanhaan jotkin asiat tehtiin paremmin kuin nyt ja itseäni ehkä pelottaisi kuitenkin enemmän asua 10 vuotta vanhassa pakettitalossa kuin 100 vuotta sitten rakennetussa hirsivanhuksessa. Toki joitakin uudistuksia on tehtävä jotta talo täyttää nykyajan kriteerit, vaikkei ehkä energiatehokkuuskriteereitä nin asumiskriteerit mukavuuksineen kuitenkin. Pääasiassa tärkeimmät asiat jotka tulisi käydä läpi ovat varmaankin vesikatto, seinärakenteet, tuuletus, perustukset, ilmanvaihto ja kosteat tilat. Moni kiinittää huomiota täysin turhiin asioihin eikä tiedä esimerkiksi miten talon pohja voi tai onko talon tuuletus katon alla riittävä. Muovipussitalot homehtuvat käsiin ja upeiden tapettien alle kätkeytyy pelottavia asioita jollei ole tietämystä riskirakenteista. Siksi suosittelen kaikille yhtä uunoille kuin minä asiantuntevaa kuntokartoittajaa, vähemmän uunotkin saavat omille pohdinnoilleen varmistusta ammattilaisen avustuksella. 

Nyt elämme sinänsä jännittävässä vaiheessa että muuttolaatikoita voisi alkaa jo etsiä käsiinsä, pankin kanssa pitäisi sopia kauppapäivä jolloin avaimet uuteen kotiin sitten saisi hellään huomaansa. Kissanetsintä on kiivaasti käynnissä ja irtisanomisilmoitus vanhasta kodista on jo viittä vaille täytettynä. Melkein voisi jo nuolaista, ei taida enää tipahtaa. Kanat, pellot, vuolaana virtaava joki ja humiseva kotimetsä odottelee meitä jo, mekin odotetaan jo kotiin pääsyä: saunan lempeitä löylyjä ja paljussa ruttuuntuvan ihon silittelyä, leivinuunin lämpöä ja hirsiseinän tarjoamaa turvaa. Arkea ja juhlaa Ilomäessä. 

ilomäkijoki.jpg

 

Suhteet Sisustus Oma elämä Hyvä olo