Miten tässä näin kävi?
Juuri kun paasisin viime teksin kuluttamisesta ja sen fiksuista valinnoista, mahdollisimman vähän ostamisesta ja säästäväisyydestä tulee eteen tilanne jolloin rahaa laitetaan palamaan iso röykkiö. No ei varsinaisesti palamaan mutta pitkään ja hartaasti kasattuja säästöjä ynnätään ja lasketaan että kyllä, ei riitä, on otettava vielä lainaakin. Todella ahdistava tilanne ihmisille, jotka eivät käytä luottokortteja tai osta velaksi. Mitä sitten kun pitääkin ottaa lainaa jotta saa asua haluamassaan kodissa? Kai siihen tottuu ja ymmärtää että fiksun ostoksen tehdessään omalla tavallaan säästämistä se asuntolainakin on. Vielä kun asuntolainan mitoittaa niin, että on vara sijoittaa kuukausittain muuallekkin ei pitäisi kai tulla ylimääräisiä tykytyksiä vaikka kyllä se siltikin vähän kauhistuttaa olla jollekin velkaa ja vielä vapaaehtoisesti. Oma isä kauhistelee aina että kuka kumma nyt taloa varten mitään lainaa ottaa, kyllä sen verran pitää osata ja pystyä säästämään ettei velaksi tarvitse taloa ostaa. Ajat ovat toivottavasti muuttuneet sitten hänen ostoaikojensa jolloin vaikka Tampereelta pystyi ostamaan sijoitusasuntoja ilman velkaa.
Miten tähän tilanteeseen on tultu että nyt sitä ollaan viittä vaille kirjoittamassa kauppakirjoja? Kiivas asunnonetsintä on vihdoin tullut päätökseen. Kaikenkaikkiaan taloja on tullut katseltua ja selailtua tositarkoituksella parisen vuotta, upeita kohteita ympäri Suomen on tullut vastaan. Omat ja toisen kriteerit sekä varallisuus ovat antaneet pientä jarrua näihin potentiaalisiin ehdokkaisiin. Molemmille kuitenkin kriteerinä on ollut terve ja asiallinen omakotitalo jossa on kunnon kokoinen tontti, sijainti kohtuullinen tärkeisiin elämän pisteisiin ja fiilis siitä että seinien sisällä on hyvä olla. Kuten aiemmin olen kirjoittanut myynnissähän on taloja vaikka milllä mitalla, ongelmana on vain se, että haluamamme koti ei ole rakennettu tai raiskattu 1940-luvun jälkeen. Useampi talonäyttö on antanut perspektiiviä asioihin ja tutustuttanut talonoston kulmakiviin. Yhdelle ehdokkaalle annettu sydän särkyi, toinen potentiaalinen eheytti. Plussia ja miinuksia on kieputeltu pään sisällä ja tultu siihen tulokseen että koti on siellä minne mieli ja sydän halajaa, järkikin sai sanoa oman puoltavan mielipiteensä.
Jollain lailla kohtalo avasi tämän pelin; itkin yöpaidassa juuri sydän särkyneenä, tarjous unelmasta ei ollut mennyt läpi, tuntui että meille lähinnä ivallisesti naurettiin. Kuin ihmeestä ilmestyi ilmoitus talosta eteemme, yksilö, joka oli jo aiemmin kiinnostanut meitä mutta kadonnut sitten myynnistä ennen reaktiokykyämme. Nyt se kuitenkin oli palautunut myyntiin, seisoi siinä ryhdikkäänä ja iloisena, näyttökin olisi samana päivänä. Yöpaita lensi nurkkaan ja kyyneleet kuivuivat kun päätimme rykäistä auton nokan kohti maaseutua, saisi ainakin jotakin muuta ajateltavaa.
Vastassa odotti idyllinen pihapiiri, rempseä omistaja ja tunne jostakin kummallisesta kutkutuksesta. Muita ei paikalle ollut joulukuisena sunnuntaina eksynyt. Kiertelimme ja kyselimme, ihastuimme vaikka kumpikaan ei kai kehdannut sitä heti myöntää, vastahan tässä oltiin rakastuneita ihan toiseen. Tiistaina sitten toinen avasi suunsa: ”Kuule kun mä en ole saanut sitä taloa pois mielestäni”, ”en minäkään” oli toisen hymyilyttävä vastaus. Seuraavana sunnuntaina mentiin sitten asiantuntijaraadin kanssa paikalle, mitään murheita ei oikein löytynyt ja tunneside tulevasta kodista vahvistui. Tarjouksia tehtiin ja yhteisymmärrys myyjän kanssa löytyi helposti ja molempia miellyttävällä tavalla. Tehtiin suusanallinen sopimus kanojen huoltajuussuhteen siirtymisestä ja kaupan päälle miehen lempilapseksi tuli pitkään haaveena ollut maastoautokin, itse kyytiin uskallan ehkä nippa nappa kypärä päässä.
Alettiin järjestää käytännön asioita: energiatodistus, kuntokartoitus, soitto pankkiin uudesta kohteesta, tiedusteluita maanmittauslaitokselta ja kunnalta, jäteasioita ja raivoisaa googletusta maalla asumisesta. Energiatodistus tuli, kuntokartoituksen päivä lyötiin lukkon. Pankinkin kanssa saatiin asioita järjestymään vaikka virkailijan kanssa pientä selvittelyä olikin, hän ei mokoma ollut käsittää että me alkaisimme ostella peltoja ja metsiä kun talosta oli ollut vain puhe. Itse kuntokartoitus oli varsin kattava tapahtuma ja raportti useakymmensivuinen opus, ainakin kartoittaja oli todella ammattilainen ja suosittelisin kenelle tahansa, tai no en ehkä lasikuutio-norsunkuljetuskoppia ostavalle mutta oikeaa taloa etsivälle ainakin ;)
Taloa ostaessa tulee ottaa huomioon niin monia asioita että ainakin tälläisellä ihmisiä ammatikseen hoitavalla menee paljon yli hilseen ja tulisi helposti ostettua sika säkissä. Miten tutkia talo niin, että se on varmasti terve nyt ja tulevaisuudessa? Mihin asioihin kiinnittää huomiota ja tarkistaa erityisen hyvin? Vanhaa taloa ostaessa ottaa aina riskin mutta lähes 100-vuotiaaksi elänyt talo voi olla hyvin pidettynä vasta leikki-ikäinen, hyviä elinvuosia vielä toiset tai kolmannet sadat edessä, siksi toisaalta vanha on turvallisempi valinta kuin uusi. Ennenvanhaan jotkin asiat tehtiin paremmin kuin nyt ja itseäni ehkä pelottaisi kuitenkin enemmän asua 10 vuotta vanhassa pakettitalossa kuin 100 vuotta sitten rakennetussa hirsivanhuksessa. Toki joitakin uudistuksia on tehtävä jotta talo täyttää nykyajan kriteerit, vaikkei ehkä energiatehokkuuskriteereitä nin asumiskriteerit mukavuuksineen kuitenkin. Pääasiassa tärkeimmät asiat jotka tulisi käydä läpi ovat varmaankin vesikatto, seinärakenteet, tuuletus, perustukset, ilmanvaihto ja kosteat tilat. Moni kiinittää huomiota täysin turhiin asioihin eikä tiedä esimerkiksi miten talon pohja voi tai onko talon tuuletus katon alla riittävä. Muovipussitalot homehtuvat käsiin ja upeiden tapettien alle kätkeytyy pelottavia asioita jollei ole tietämystä riskirakenteista. Siksi suosittelen kaikille yhtä uunoille kuin minä asiantuntevaa kuntokartoittajaa, vähemmän uunotkin saavat omille pohdinnoilleen varmistusta ammattilaisen avustuksella.
Nyt elämme sinänsä jännittävässä vaiheessa että muuttolaatikoita voisi alkaa jo etsiä käsiinsä, pankin kanssa pitäisi sopia kauppapäivä jolloin avaimet uuteen kotiin sitten saisi hellään huomaansa. Kissanetsintä on kiivaasti käynnissä ja irtisanomisilmoitus vanhasta kodista on jo viittä vaille täytettynä. Melkein voisi jo nuolaista, ei taida enää tipahtaa. Kanat, pellot, vuolaana virtaava joki ja humiseva kotimetsä odottelee meitä jo, mekin odotetaan jo kotiin pääsyä: saunan lempeitä löylyjä ja paljussa ruttuuntuvan ihon silittelyä, leivinuunin lämpöä ja hirsiseinän tarjoamaa turvaa. Arkea ja juhlaa Ilomäessä.