Onnen ytimessä Ilomäessä
Olemme nyt asuttaneet Ilomäkeä puolisen vuotta ja voin sanoa että tämä on ollut elämäni ihanin puolivuotinen tähän saakka. Ei kaikki ole tietenkään ollut vain sitä kuuluisaa ruusuilla tanssimista, voi että, välillä on hiukan meinannut pala pyrkiä kurkkuun. Kaikenkaikkiaan kuitenkin tuntuu paremmalta kuin koskaan; elämä on elämistä eikä vain vellomista aikatauluissa ja kiireessä. Suurin muutos onkin tapahtunut ehkä mielessä ja ajatusmaailmassa, tavassa elää tätä elämää ja arkea. Aiemmin työpäivän jälkeen sitä haahuili kaupunkikodin seinien sisällä, räpläsi hiukan puhelinta ja raahautui musiikin jumputukseen jumppaamaan kymmenien ihmisten kanssa, jonotti kaupan kassalla aneemisten ihmisten joukossa varoen katsekontaktia, värjötti bussipysäkillä hahmojen kanssa joista kukaan ei haluaisi ketään viereensä istumaan. Nyt sitä touhuilee jatkuvasti jotakin mielekästä ja hyödyllistä tai on tekemättä mitään ja lötköttää sohvalla nauttien. Tällä hetkellä rauhaton kuntosali ja ratikkatyömaan kolina aiheuttavat vain ahdistusta, miten mukava on nollata pää työmatkalla hiljaisessa autossa, käydä kaupassa jossa tuntemattomat tervehtivät ja kyselevät kuulumisia, astua ovesta ulos omaan pihaan ja nauttia siitä että haaveet toteutuu.
On upeaa astua kodin ovesta ulos hiljaisuuteen ja rauhaan, omaa pihaa niin pitkälle kuin silmä kantaa, naapureista näkyy pieni pilke pimeässä; tietää että siellä ne ovat jos heitä tarvitsee mutta ei kuule jokaista sanaa tai askelta, ei edes nurmikonleikkuuta tai moottorisahaa. Naapurit tulivat esittäytymään ensimmäisenä viikonloppuna, kerrotalossa olen elänyt vuosia sanomatta seinänaapurille muuta kuin moit mumisten, ei jotenkin tuntunut luonnolliselta pyytää kaffelle ihan muuten vaan. Kummallekkaan omakotitaloasuminen ei ole koskaan tarkoittanut jykevää kivitaloa tai älvsby-unelmaa postimerkkitontilla, kun on oma koti pitää olla myös lääniä ja tilaa touhuta niin ettei ikkunasta näy naapurin olohuoneeseen tai päinvastoin. Kuu ja tähdet tulevat esiin ilman valosaastetta ja ihmeellistä miten kuun kokoa ja tähtikarttaa havainnoi eri tavalla kun ne ovat ihan läsnä ja suoraan näkyvillä. Aurinko nousee pian toisesta laidasta ja laskee metsän taa, olohuone on kuumin koska aurinko paistaa sinne koko päivän, makuuhuone on onneksi viileä ja raikas helteelläkin. Pihasaunasta voi kipitellä alasti sisään ja raivopuuskan voi käydä huutamassa ulkona, ketään ei häiritse ja hyvä niin. Luonnon ja elämän äänet kuuluvat tarkemmin, pakkasen paukunta navetan ja kodin nurkissa, lintujen sirkutus, jossain kaukana koira haukahtaa ja jos oikein herkistelee kuulee joen juoksun.
Vielä kodin askareet ja touhut ovat tuntuneet varsin nautinnollisilta: on mukava hakata halkoja hiki päässä ja niin että käsivarsia kivistää, lumityöt kolalla vastaavat jumppatuntia ja edes sun takas kipittelystä tulee hyvää hyötyliikuntaa. Varmasti tulee niitäkin hetkiä kun toivoo, että joku tulisi auraamaan aina vaan uudelleen satavan lumen syrjään ja kantaisi ne sadat kilot puita tupaan kun ei vaan kiinnosta. Päältäajettava ruohonleikkuri on jo kahden leikkauskerran kokemuksella seuraavana ostoslistalla, työnnettävää riittää vähän turhankin paljon. Hiirten loukutus oli hieman inha, vaikkakin ennalta arvattu puuha tälläisessä hirsivanhuksessa, asia hoitui onneksi osaavalla kissalla jonka pelkkä ego taisi karkottaa tihulaiset. Kevään koitettua hiirten, myyrien, rottien ja lumikkojen seuraksi olemme saaneet tuliaisina myös erilaisia lintuja. Putkensulatustalkoot on koettu ja eihän sekään mikään tähtihetki ole, opettavaista toki. Lunta hakattiin tiiviimmin kivijalkaa vasten ja hana jätetään tiputtamaan kaikkein kovimpina pakkasöinä. Lämpimään talliin tottuneet autot ottivat hieman nokkiinsa olemattomasta piuhalämmöstä mutta kun niille ymmärtää antaa hieman pidempään lämpöä nekin antavat kirpakat pakkaset anteeksi.
Kaikki on niin paljon helpompaa mutta toisaalta myös hankalampaa: posti pitää oikeasti hakea laatikosta ja viikonloppuisin kilometrin päästä, se ei tipahda sisään kotiovesta. Roskia ei vain nakata taloyhtiön roskakoriin, kukaan ei tule edes kotipihasta jäteastiaa tyhjentämään; roskapussi pitää muistaa napata matkaan kun lähtee jonnekin ja viedä aluekeräysisteeseen, eivät roskakuskit lähde keskelle metsiä muutaman talon jätteiden vuoksi. Jos ei kiinnosta lämmittää uuneja odottaa luultavasti pyörryttävän suuri sähkölasku. Kaupoissa saa palvelua, ostokset kannetaan jopa autoon. Oman kylän palveluiden käyttäminen tuntuu oikeammalta kuin netistä tilaaminen tai kaupungin suurten ostosjättien tukeminen. Toisaalta, vaikkapa virastot ja pankkipalvelut eivät ole auki päivittäin vaan kerran kaksi viikossa tai vain ajanvarauksella. Kaupunkikodissa kävi extermpore-vieraita, tänne eivät varsinkaan autottomat ystävät tule ilman suunnittelua. Autolliset tulevan mielellään kun parkkipaikasta ei tarvitse maksaa maltaita ja pihassa on aina tilaa pysäköidä.
Jännityksellä odotin kevättä ja sitä mitä lumien alta paljastuu, kuoritutuukohan minusta viherpeukalo? Ainakin perunaa ja porkkanaa päätimme omiin tarpeisiin kasvattaa, marjapensaat kuulemma tuottavat hyvin ja parista omenapuusta riittää liiaksikin omenoita. Kanojen villiä riemua ulkona on saanut ilolla seurata, kukonkin kävimme hankkimassa kevättalvella. Puusavotta ensi talvea varten täytyy suorittaa, lumien hieman sulettua kierrettiin omat maat ja metsät läpi, katseltiin että mitä kaikkea sitä on edes tullut ostettua ja mistä niitä puita sitten alkaisi kaataa. Vielä ei kaduta tämä alkuun varsin hullulta vaikuttanut ostos ja elämänmuutos, olen onnellinen että uskallettiin. Täällä on niin hyvä olla, olen edelleen sitä mieltä että ne vaaleanpunaiset unelmat romantisoidusta maalla asumisesta ovat totta, vastoinkäymisetkin täällä ovat olleet harmaita mustan sijaan.