Koti. Siinä sana, jonka pitäisi aiheuttaa lämmin läikähdys jokaisen sisällä, kuplintaa vatsassa ja hymyn häivähdys kasvoilla. Koti on se, jonne mieli halajaa kun miettii sitä kaikkein parhainta ja ihaninta paikkaa maailmassa. Kenenkään ei pitäisi asua paikassa jota ei koe kodiksi, paikassa jonne ei halua mennä tai kutsua vieraita kylään, paikassa jonne ei janoa pitkän päivän päätteeksi rentoutumaan. Meillä jokaisella on omanlainen käsitys ja unelma siitä millainen on maailman paras koti; joskus pitää asua kompromississa matkalla sinne minne oikeasti haluaa ja joskus sitä vasta matkalla oivaltaa minne oikeasti kuuluu.

Lapsuudenkoti, koti keskellä kaupunkia kattojen yllä, opiskelijaboksi, koti lämpimän auringon alla, pesä hankien keskellä, koti yhdelle, kolo koko perheelle, pankin mahdollistama asutus, moderni lasikuutio, ikuisuusprojekti.. niin paljon erilaisia tilanteita ja koteja. Miksi kirjoitan kodeista ja kodista? Se on juuri nyt itselle ajankohtainen aihe. Tässä elämän matkan varrella koti on vaihtunut ja muuttunut; on lapsuudenkoti jossa on se oikea kodin tuoksu ja muisto äidistä, oli koti jossa otettiin askel kohti aikuisuutta uudessa kaupungissa opiskelijana. Sittemmin tuli kolme kotia kotikaupungissa, paikkaa piti vaihtaa koska ei ollut hyvä olla ja luuli, että kyllä se vaihtamalla paranee. Sitten tuli oivallus siitä, että ei se parane, ei ainakaan kotia vaihtamalla vaan muuttamalla yksin eheytymään ja pohtimaan mitä haluaa. Elämään ui kuin ihmeen kaupalla jotakin josta alkoi seurata hyvää. Hyvän tyypin sohvalta tulikin luonnollinen siirtymä kainaloon ja sohva kainaloineen siirrettiin kaupungin uuden lähiön reunalta keskustaan, paikkaan josta kumpikaan ei kai ollut varsinaisesti koskaan haaveillut mutta tilaisuuden tarjoutuessa eteen siihen täytyi tarttua. Valoja jotka eivät koskaan sammu, bussin rytinää ja kivenheiton päässä olevat kaupunkilaisten pilalle tallaamat lenkkeilymaastot, kaikki kaupat ja kahvilat, upeaa!

Uutuudenviehtätys alkoi kuitenkin himmetä ja citykansalaisen ryhti kumartua, kaupungissa asumisen ikävät puolet nostivat päätään päivä päivältä korkeammalle; ikkunoita aina verhoava katupöly ja ylihintaiset parkkipaikat, kun oma isä ei enää käy kylässä koska ei uskalla ja osaa ajaa luoksesi kaupungin kaaokseen, kotikadun ja koko kaupungin muuttuminen yhdeksi isoksi työmaaksi, suru lähikauppiaan kasvoilla hänen taistellessaan katoavien asiakkaiden huomiosta. Aika aikaansa kutakin, mitä seuraavaksi? 

Raivoisa asunnonetsintä on ollut viime vuosien surkuhupaisa harrastus. Jos haluaa tietää montako omakotitaloa pirkanmaalla on myytävänä minäkin päivänä osaisin kertoa melkolailla tarkasti tuon lukeman, pystyisin myös kertomaan kuinka monta taloa se on enemmän tai vähemmän kuin eilen. Kriteereiden ollessa melko kovat ja valtavirrasta poikkeavat ei kodin löytyminen ole itsestäänselvää tai helppoa. Toisinaan iltaisin olen miettinyt mikä meissä oikein on vialla kun unelmien kotiin ei kuulu laminaattilattia ja valkoiset seinät, lattiasta kattoon ylttyvät ikkunat ja skandinaavisen moderni sisustus. Unelmien kodin löytäminen olisi paljon helpompaa ja tarjontaa olisi niin paljon että siiihen voisi vain sukeltaa ja ahneuksissaan jopa hukkua. Uusia asuinalueita uusine taloineen hyvien yhteyksien päässä ja palveluiden lähettyvillä nousee jatkuvasti, siellä olisi vieri vieressä koteja rosterin rakastajalle. Vaan kun me mieluummin narisuttaisimme kulunutta lankkulattiaa ja aistisimme talon seinistä elämän rosoja, ikkunatkin saisivat vaikka vähän vetää kunhan niistä ei näkyisi naapurin olohuoneeseen. Ulos mennessä olisi hiljaista, pääsisi köllöttämään saunan lauteille ja voisi nauttia kissan kanssa tulisijan lämmöstä, olisi tilaa harrastaa ja elää. 

Sitten on ne stressaavat hetket pankin penkissä jolloin kädet hikoavat ja pieni tuska velkavankeudesta tuleviksi vuosiksi saa melkein pakenemaan paikalta ja päättämään että kyllähän kaupungissa on oikein hyvä ja on ihanan helppoa maksaa vain jollekin siitä että on vapaa lähtemään kuukauden irtisanomisajalla vaikka sapattivuotta viettämään. Kuitenkin, olisihan se ihanaa jos jostakin löytyisikin se KOTI, kyllä siitä mieluusti kai vähän maksaisikin kun saisi omassa töllissään touhottaa.

Matkalla kodin etsintään on tullut vastaan onnenhippusia ja toivon kipinöitä, karvas pettymys, monen päivän itkuja ja henkilökohtainen maailmanloppu. Toivosta ei kuitenkaan ole luovuttu ja tulevaisuudessa näkyy jälleen tupa ja perunamaa joka voisi olla SE OIKEA, koti joka saa sydämen pamppailemaan ja antaa tilaa unelmille. 

Kuvituksena hetkiä jouluviikon Tampereesta; joulunpunainen haulitorni harmaudessa ja Raitiotieallianssin epätoivoinen yritys piristää aiheuttamaansa sotkua.