Puhtaalta pohjalta
Heräsin pienessä huoneessa. Huone oli niin pimeä, että oli mahdotonta päätellä, mikä vuorokauden aika oli kyseessä. Ikkunan eteen oli ripustettu jonkunnäköiset pimennysverhot, oikeastaan ne näytti enemmänkin päiväpeitteeltä. Nousin istumaan. Pää alkoi tikittää kipua. Sängyn vieressä oli sohva. Se oli niin lähellä sänkyä, etten itseasiassa tiedä makasinko sohvalla vai sängyllä, kenties puoliksi kummallakin. Kuinka niin pieneen huoneeseen voi mahtua niin uskomattoman paljon tavaraa. Mun vieressä makasi mies. Se nukkui vielä, vatsallaan, suu vähän auki. Mun kännykän kello näytti puolta kahdeksaa. Mua janotti. Liikuttelin nahkeaa kieltä suussani ja nousin varovasti ylös.
Vessan lavuaarin vieressä tönötti pallogrilli. Peilistä oli lohjennut palanen pois. Mun silmien alla komeili mustat pussit, irtoripset oli liimaantuneet tukkaan. Näytin melko paljon opossumilta. Join puoli lirtaa vettä ja nojasin lavuaariin. Keskityin pitämään sen sisälläni. Mua koski joka paikkaan. Mietin, että kuinka tässä nyt kuuluu toimia, kuuluisko mun lähteä ennen kun se herää. Missähän mun vaatteet on.
Ovella pysähdyin kattomaan sängyllä lojuvaa miestä tarkemmin. En oikeen tiedä pitäiskö se luokitella mieheksi vai pojaksi. Kyllä se eilen vielä oli mies isolla M:llä. Sen kasvot oli kapeat ja kalpeat. Sen tukka sojotti geelistä tahmasena sinne tänne. Sillä oli aika kivan lihaksikas kroppa ja mietin, että mitähän urheilulajia se harrastaa. Kävelin vähän lähemmäs kuuntelemaan, kuinka sen sydän tykytti niin lujaa, että olin varma, että kohta se puskee sen rinnasta kokonaan ulos.
Lopetin tuijottamisen ja katselin vähän ympärilleni. Miten ihan tosissaan niin pieneen neliömäärään oli mahdutettu kaikki pienen asunnon huonekalut. Siellä oli tosissaan sängyn ja sohvan lisäksi suuri nojatuoli, tv-taso, työpöytä (jonka päältä löytyi siististä järjestyksestä kaikki keittiön pienkodinkoneet) ja pitkä seinällinen vaatekaappeja ja muuta tuiki tarpeellista tavaraa, jotka eivät erottuneet muun tavarapaljouden seasta enää yksittäisiksi esineiksi.
”Huomenta”
Apua nyt se heräs. Pitääkö nyt käydä jotain kiusallisia ja kaikin puolin epämukavia keskusteluja eilisestä! Istunko sohvalle, vai sängylle, vai nojatuolille, istu nyt johonkin äläkä seiso keskellä huonetta typeränä!!
Päädyin kömpimään miehen viereen takasin sänkyyn. Ei mitään kiusallista.
”Tekis mieli vaan kattoo koko päivä leffoja ja maata sängyssä ja syödä herkkuja.”
”No tehdään niin.”
Ja niin me tehtiin. Jostain syystä vietettiin melkein koko päivä yhdessä. Siellä sängyssä maaten ja herkkuja syöden ja jutellen. Ihan kaikesta. Ilman mitään ajatusta, että täytyis tehdä vaikutus jollain tavalla. Tässähän ollaan jo nähty toisemme alasti, mitä sitä vaikutusta enää tekemään.
Lähtiessä vielä halataan ja pussataan. Outoa. Ei yhden illan jutut ikinä näin ole mennyt. Kotiin kävellessä mietin, että meillähän oli oikeastaan tosi kivaa yhdessä, koko edellinen ilta, sitä seurannut yö ja vielä aamu.
Ja niin siinä kävi, taas sovittelin mielessäni häämekkoa ja mietin, että sen sukunimihän sopii ihan mainiosti mun etunimen perään. Pliis, tykkää musta.
Kaipaan niin epätoivoisesti rakkautta, että onnistun aina jollain tavalla pilaamaan kaiken ennen kuin mikään ehtii edes kunnolla alkaa. Vääränlaisiin miehiin kyllästyneenä tein uuden vuoden lupaukseni vuodelle 2017; en ihastu enkä varsinkaan rakastu yhteenkään mieheen tulevana vuonna… Opettelen nauttimaan sinkkuelämän vapaudesta, enkä sovittele jokaista vastaantulevaa tai uutta tuttavuutta vierelleni alttarille. Nyt pidän vaan itsekkäästi hauskaa.
Puhtaalta Pohjalta sitä tosiaan lähdetään. Tervetuloa mukaan seuraamaan mun matkaa ja yritystä pitää uuden vuoden lupaus!