Nyt äkkiä jotain sutinaa

Tammikuu ohi! Tipattomasta ja touhutipattomasta kunniakkaasti selvitty. Mutta täytyy myöntää, että melko tylsä kuukausi takana! Nyt tarvin äkkiä jotain sutinaa!

Ja kuinka surkuhupaisaa, että samantien edellisen postauksen julkaisemisen jälkeen UV-heilani, jonka lupasin jättää taakseni, lisäsi minut snäppikaveriksi. Ja se pikkujouluheila (josta blogi sai alkunsa), jonka myös lupasin jättää taakseni, osti salikortin samaiselle kuntosalille, missä työskentelen. Pelkkää sattumaa? Mitään en ilmeisesti ole oppinut, koska uskon vakaasti, että universumi yrittää tässä viestittää mulle, että näillä kahdella heilalla on vielä joku rooli mun elämässä… 

Niimpä kaikki ystävät nyt taas painostaa laittamaan viestiä näille heiloille ja tunnustelemaan ilmapiiriä. Ja mä ihan tosissani haluaisin tietää, mitä kumpikin ajattelee. Mutta en millään haluaisi kysyä. Haluaisin olla sellainen kokenut maailmannainen, joka osaa ottaa kaikenlaiset tilanteet rauhallisesti eikä heittäydy heti kättelyssä miehen jalkoihin hääpuku päällä. Toisaalta olen tämän tammikuun aikana lukenut sellaista kirjaa, jonka sanoma on, että asiat tapahtuvat juuri silloin, kun sitä eniten tarvii. Ehkä mä vielä tunnustelen ilmapiiriä siellä snapchatissa ja kuntosalilla, ennen kuin teen mitään radikaaleja päätöksiä aloitteen tekemisen suhteen. Ja ehkä ne asiat etenee juuri niinkuin pitääkin ja juuri silloin kun pitääkin.