Ensitreffit

Viimeisimmistä ensitreffeistä on jo vierähtänyt tovi, ja nyt kun sellaset olisi tiedossa niin pitää ihan miettiä, et mitäs siellä kuuluisikaan tehdä, miten siellä kuuluisi olla ja etenkin missä ne kuuluisi olla!

Jos ei ole vielä varma omista tunteistaan tai deittinsä tunteista tai mieltä kaivaa muuten vaan epäilyt, ei varmastikkaan kannata tuhlata rahojaan kalliisiin paikkoihin.

Edulliset treffipaikat:

1. Kirjasto. Mikä olisikaan romanttisempaa, kun lukea yhdessä paikallisen vammaisjärjestön mukaansatempaavia jäsenlehtiä. Ja jos deitti alkaa käydä hermoille, voit aina sanoa SHH!

2. Eläintarha. Okei, voi olla hiukan kalliimpaa, mutta varmasti hintansa väärti. Kaiken sen kuolaamisen, syljeskelyn, nuuhkimisen, puhumattakaan vaikuttavista puolentoista minuutin yhtäjaksoisista pieruista, et voi olla vaikuttamatta melkoiselta saaliilta!

3. Ilta äidin luona. Paljon hyvää ruokaa ja ilmainen oppitunti deitille, kuinka sinua kuuluu kohdella!

Tai jotkut tietysti kutsuu deitin jo ekoilla treffeillä kotiinsa. Siinä on kuitenkin omat vaaransa. Meillähän on kaikilla tapana muodostaa jonkinlainen mielikuva toisesta arvioimalla jatkuvasti näkyvillä olevaa todistusaineistoa. Ensivaikutelma luodaan ensimmäisten minuuttien aikana! Ja sitä on todella vaikea muuttaa jälkeenpäin.

Esim. Helppo ja nopea arviointikaavake kotideiteille

+5-30 pistettä, jos deitin kotoa löytyy

– ruokaa jääkaapista

– viiniä kaapissa

– hierontaopas

– ylellinen wc-paperi

– ylelliset lakanat

– lämmitys ja ilmastointi

– sellanen yleinen siisteys, että lattialla uskaltaa kävellä sukilla ilman, että ne tarttuu siihen kiinni

 

-5-30 pistettä, jos deitin kotoa löytyy

– kiikarit ilman lintuharrastusta

– penispumppu

– jäljet muista naisista

– lääkkeet pahanhajuiseen hengitykseen

– lääkkeet peräaukon kutinaan

– lääkkeet murhanhimoiseen masennukseen

 

Hmm… Musta tuntuu, että tarvii vieä vähän funtsia lisää näitä paikkavaihtoehtoja..? Vinkkejä, pliis.

Suhteet Rakkaus

Kun nainen jättää

Niin monesti sen jo tänne todennut, että miehen on vaikea sanoa suoraan, ettei ole kiinnostunut. Kyse ei ole siinä, etteikö mies kestäisi naisen kyyneleitä. Ehkä mies vaan haluaa pitää varastohyllynsä täynnä naisia, joihin turvautua, jos sänky uhkaa lauantai-iltana jäädä tyhjäksi. Tietysti olen sitä mieltä, että jos mies kuorruttaa ikävän viestin sokerisilla kliseillä, kuten ”ansaitset jonkun paremman” tai ”en ole vielä valmis”, niin hänen on syytä selvitää, ketä oikein haluaa suojella: naistako vai itseä ja varastohyllyjä?

Mutta ollaanko me naiset yhtään sen parempia tässä asiassa? Aivan varmasti naisiltakin löytyy takataskusta valheellisia lupauksia suhteesta irrottautumisen varalle. Mä en ole ikinä sanonut kenellekkään kasvotusten, että ”en enää tykkää susta, enkä halua tavata suo enää koskaan” tai ”seksi sun kanssa ei enää tunnu hyvältä, enkä tunne suo kohtaan yhtään mitään”. Kyllä tuollaiset lauseet haluaa pukea hiukan kauniimpaan asuun. Yksi suosituin asu on ”ehkä meidän pitäisi olla vain ystäviä”. Yhdeksässä ja puolessa tapauksessa lausehan on täyttä paskaa. Ei nainen oikeasti halua olla miehen ystävä, en mä ainakaan halua. Hän haluaa miehen häipyvän kuvioista mahdollisimman pian, jotta voidaan saada uusi tulokas tilalle. Tietysti poikkeustapauksissa nainenkin haluaa pitää miehen roikkumassa varastohyllyllä myöhempää käyttöä varten. 

”Ollaan vaan ystäviä” -ehdotukseen ei siis pidä suhtautua vakavasti. En mä ainakaan odota puhelimen päässtä, että entinen poikaystävä ja nykyinen ”ystävä” soittelee, että ”no terve terve, Jalmari tässä, mun on nyt pakko saada puhua jonkun kanssa”. 

Toki on monia, jotka on onnistunut pysymään ystävinä ex-rakkaidensa kanssa. Mutta tuskin näissä tapauksissa suhde on päättynyt lauseeseen ”ollaan vaan ystäviä”. 

Suhteet Rakkaus