Sä kysyt miksi kyyneleet, mistä silmät itkeneet
Kaikilla tulee eteen hetkiä, kun nauru on hetkeksi kadonnut elämästä. Sellaisia hetkiä, että sydäntä särkee ja on vaikea hengittää. Sellaisia hetkiä, kun ei jaksa enää tehdä muuta kuin itkeä. Sellasia hetkiä, että siihen ei auta vastaukseksi ”älähän nyt itke ja masistele”.
Mulla on ollut sellainen hetki tämän kevään. Sellainen hetki, että otin kuvan itsestäni, kun itku oli lohdutonta ja loputonta. Kun sanat olivat loppu. Meinasin lähettää sen ystävilleni merkiksi, että nyt en jaksa yksin. En lähettänyt.
Välillä tuntuu ihan hullun vaikealta löytää ymmärrystä sinkkuahdistuskeskusteluun parisuhteessa elävien ihmisten kanssa. Kun sydän särkyy, niin uskon, että ne sellaiset tunteet ovat universaaleja. Tai sellainen menettämisen pelko. Tai irtipäästämisen vaikeus ja luopuminen. Tai se epätoivo ja pettymys, että nyt mikään ei mene niin kuin pitäisi. Mutta joka kerta tekee mieli vedellä pesäpallomailalla päähän sellaista seurustelevaa pariutumisen asiantuntijaa, joka vastaa, että ”tiedän miltä susta tuntuu”. Millä helvetin tavalla tiedät miltä musta tuntuu? Voitko käsi sydämellä vannoa, että ihanan ja antoisan 4-10 vuoden yhteiselon jälkeen rakastavassa parisuhteessa muistat edelleen, miltä tuntuu kun saat jonkun ihmisen osaksi elämää ja sitten se katoaa? Muistatko miltä se tuntuu, kun ajattelet, että kukaan ei rakasta? Muistatko tosissaan sen pelon, että jäät yksin koko elämäksi? Muistatko miltä tuntuu kerta toisensa jälkeen löytää itsensä samasta aloituspisteestä? Helppo se on vierestä sanoa, että ”unohda se ja siirry eteenpäin”. Kyllä sen itsekin jokainen tiedostaa, milloin unohtaminen ja eteenpäin siirtyminen on järkevin ja paras ratkaisu, mutta sydämessä tuntuu pahalta, kun taas oli vaan melkein rakkautta.
Ja juuri silloin sitä rakkautta eniten kaipaa, kun on joku ikävä tunne päällä. Vaikka esimerkiksi hylätyksi tulemisen tunne tai yksinäisyys.
Niin mitä sitten voit sanoa sydänsuruja tai mitä tahansa suruja läpikäyvälle? No vaikka näin:
- miten mä voisin auttaa sua
- muistatko viime kerran, kun luulit ettet selviydy, ja silti selviydyit. Ja sä selviät nyt
- sä oot mulle ihan tosi tärkeä ja rakas
- kaikki järjestyy vielä
- sä olet riittävä ja arvokas just noin
- jos kaikki romahtaa, ja tarvit olkapään, mä lupaan olla tääl, sua varten
Eikä aina tarvita edes sanoja. Joskus riittää läsnäolo ja välittäminen. Kyllä ne epätoivon ja pettymyksen tunteet haihtuvat ajan kanssa. Antaa tunteiden tulla ja mennä niin kuin ne ovat.
PS.
