10.09.2013

Minä olen rikki, niin kuin kirja jonka sivut ovat repeytyneet ja kadonneet. Minä olen enää vain kuori jonne sielu on eksynyt.

Minä kadotin itseni ihastuttuani narsistiin. Enkä minä kyennyt edes kirjoittamaan vuosiin.

Nyt minä lasken jokaisen suupalani kalorit, raavin kehoani suojaavaa kudosta ja itken kunnes kyyneleet ovat painaneet ikuiset juovat poskilleni.

 

Mutta niin vähästä minä en olen vielä kuollut.

Kyljessäni lukee paholaisen musteella taistelija.

Minä hengitän vielä ja minä aloitin taistelun.

Ojennan aseeni ja hän tapaa väkevänsä.

Kommentit (1)
  1. Minä olin siellä.
    Vaa’an lukemat määrittelivät ihmisarvoni.
    Kukaan ei nähnyt minua, minuun.
    Katsoivat, mutteivät nähneet.
    Nukuin, jotten olisi siinä.
    Huolestuneita, mutta vailla ymmärrystä.
    Minä halusin pois. Laveerata itseni ja antaa muiden unohtaa.
    Jotteivät joutuisi kantamaan harteillaan kiittämätöntä.

    Nyt olen tässä. Ei taikatemppuja. Muutama läsnäolon hetki.
    Annan luvan itselleni, annan luvan muille. Rakastaa.
    Minua.
    Elämää.
    Lakritsijäätelöä.

    Minua auttoi: Anthony de Mello- Havahtuminen

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *