Riitelyn jalo taito

Riidelläänkö teillä vai keskustellaanko teidän taloudessa vain kovalla äänellä. Hyvä kysymys. Ihmisillä on erilaisia käsityksiä riitelystä, toiset pitävät riitelynä sitä, että puoliso sanoo eriävän mielipiteen normaalissa arjen keskustelussa, toisille riitelyä on vasta se, että huudetaan kurkku suorana peräsuoli pullollaan toiselle. Mikä merkitys riitelyllä toisaalta parisuhteessa on. Mielestäni riitely parisuhteessa on tervettä. Puhumattomuus ihmisten välillä parisuhteessa on pahinta, monesti se tappaa enemmän suhdetta kuin se, että  riideltäisiin ihan kunnolla. Itse koen olevani huono riitelemään – minun pitäisi harjoitella sitä. Riitelyn aikana saatan muutaman kerran karjaista puolisolleni jotain, mutta tämän jälkeen menen miltei mykäksi..tai saatan kommentoida muutamalla sanalla ”Jaa”, ”Enpä tiedä”, ”Aha” ja sitä rataa. Tiedän, että puhumalla asiat selviää, mutta riidan ollessa kiivaimillaan koen, että puhumattomana en ainakaan sano mitään väärää toiselle. Onko tämä sitten muka riitelyä, joku voi ajatella. Eikö tämä ole paremminkin mököttämistä, näkökantansa kullakin. 

Miksi riitely sitten on tärkeää. Mielestäni se puhdistaa ilmaa. Mikä onkaan välillä mukavempaa kuin laukoa kaikki mielessä hautuneet mielipahan aiheet puolisolle aina vaatteiden levittelystä ympäri asuntoa – siitä aina viikon aikaisten epäasiallisten kommentien loppuun käsittelyyn. Aluksi riidellään eli minun tapauksessa mökötetään ja sitten puhutaan ja pitkään. Yleisesti ottaen meillä keskustellaan asiallisesti, molemmat saavat sanoa halutessaan mielipiteensä. Kumpikin kuuntelee toista ja asiat sovitaan juurta jaksaen. Ilman puhdistamisen lisäksi riitelyssä oppii toisesta koko ajan uutta. Usein ainakin meillä toinen tuo esille itsestään asioita mitä muuten olisi vaikea tai osaltaan nolokin tuoda julki. Molemmat aivan kuin avautuvat riidan aikana ihan eri tavalla kuin normaalissa keskustelussa. Joku voisikin nyt ajatella, että meidän taloudessa ei muulloin keskustella kuin riidellessä. Ei toki, ei pidä paikkaansa. Kotonamme kommunikointia tapahtuu hyvinkin paljon kaikista asioista ja molemmat kannattavat avointa keskustelua. 

Oma mallini riitelystä kantaa alkunsa varmaan lapsuudesta. Lapsuuteni aika vanhempani riitelivät hyvin paljon, kas kummaa he erosivatkin lopulta ja hyvä niin. Ilman eroa varmaan toinen heistä olisi menettänyt henkensä riidan tiimellyksessä. Isäni oli aggressiivinen riitelijä, jopa väkivaltainen. Tästä syystä liputan täysin verbaalin ja non verbaalisen eli mykkä riitelyn puolesta. Räiskyvä riitely on aiheuttanut minulle lapsena riittävän monta mustelmaa niin konkreettisesti kuin kuvainnollisesti. Ikävästä lapsuuden muistosta voi ammentaa täten näin aikuisuuteen jotakin hyvää.

Pariskunnat jotka sanovat etteivät riitele koskaan ovat nykypäivänä harvinaisuus. Toki heihinkin törmää – tai jotkut vain niin sanovat. Jos joku uskoltaa todella väittää ettei koskaan riitele puolisonsa kanssa voi katsoa itseään peilistä. Onko se sitten tervettä. Toki voi olla, mutta miten sellaiseen tilaan pääsee. Onko se hyvän parisuhteen merkki. Ja lopulta pitäisikö siihen edes pyrkiä. No, jos totean, että jatkossa, että meillä keskustellaan kiivaasti niin ehkä voin tyytyä tähän tilanteeseen pyrkimättä muuttamaan tilannetta nykyisestään sen enempää. Kunhan vain kehityn jatkossa kiivaana keskustelijana edes hieman…