Tänään huomasi jälleen sen, kun olin puolisoni kanssa kaupungilla pyöräilemässä kuinka ilmojen lämpeneminen on tuonut ihmiset ulos ”pesistään”. Keväisin on vuosi toisensa jälkeen yhtä mielenkiintoista seurata kuinka pinttyneinkin sohvaperuna raahautuu ulos nauttimaan kevään ensimmäisistä aurinkoisista ja lämpimistä päivistä.  Ihmiset ovat iloisia ja kaikilla on hyvä olla. Sitä on mielestäni ihana seurata, huomaan oikein itse nauttivani tästä ilmiöstä. Kesällä kaikki on toisin – erilaisuus sekoittuu muuhun massaan ja kaikilla on vapaus toteuttaa itseään. Aivan kuin kesä olisi aikaa, jolloin meillä jokaisella on lupa elää vapaammin pelkäämättä, että siitä meitä ”rokotettaisiin”. En tiedä mistä tämä tunne on tullut, mutta itse ainakin olen kokenut ja huomannut asian menevän näin.

Käymme puolisoni ja ystäviemme kanssa sangen harvoin katsomassa kaupungin yöelämää talviaikaan eli emme ole ns. baari kärpäsiä. Joka kerta jollakin tavalla hieman petyn kaupunkini baarien tarjontaan ja ihmisten tapaan suhtautua erilaisuuteen. Mennä aikaan olimme seuraamassa lempi artistini keikkaan paikallisessa tanssiravintolassa. Seurasimme puolisoni kanssa ennen keikan alkua baarissa oleilijoita. Meillä on yleensäkin paha tapa seurailla ympärillä olevia ihmisiä, sitä miten he käyttäytyvät, elehtivät, toimivat ja miten he ottavat kanssa olijat huomioon. Tämän lähelle 50 + baari kansan meno oli leppoisaa, ihmiset tanssivat ja nauttivat toistensa seurasta. Meilläkin oli mukavaa, mutta silti emme rohjenneet avoimesti näyttää tunteitamme toisille, sitä mitä sisällämme velloi. Varmaan molempien kasvoilta paistoi rakkaus ja hellät ajatukset toista kohtaan, olisi ollut ihanaa koskettaa kumppaniani ja antaa vaikka suudelma, aivan niin kuin moni muukin pari teki. Mutta eihän meillä ollut pokkaa siihen, mitä muut ihmiset olisivat siitä ajatelleet. Olisimmeko saaneet osaksemme paheksuvia katseita, vaiko jopa sanallisia kommentteja. Toisaalta olisiko kukaan välittänyt siitä yhtään mitään. Mene ja tiedä. Joku sisäinen äänemme sai meidät toimimaan halujemme vastaisesti, ehkä yhteiskuntamme yhteiset kirjoittamattomat säännöt olivat rapautuneet mieliimme.

Keikka alkoi ja olimme fiiliksissä. Välillä huomaamatta kosketimme hellästi toisiamme käsistä, kun fanittava kansa ei tätä huomannut – aivan kuin viestittäen, että minäkin rakastan sinua. Se tuntui hyvältä, mutta silti hieman ahdistavalta – miksi meidän piti tehdä se salassa. Keikan  aikana seurueeseemme oli liittynyt myös eräs ystävämme, jonka ulkoinen habitus oli tuohon aikaan vielä hyvinkin sanoisinko värikäs. Hän oli mies, joka oli prosessinsa alussa matkalla naiseksi. Mietimme miten iltaa jatkaisimme, jäisimmekö ko baariin vai jatkaisimmeko iltaa jossakin muualla. Kaikilla meillä oli kova halu päästä tanssimaan ja aivan kuin yhdestä suusta päätimme jatkaa matkaa – minnekäs muualle kuin vähemmistöille suunnattaan baariin. Kenellekkään ei tullut mieleenkään jäädä tanssimaan hitaita näin miesten kesken tähän ahdasmieliseen tanssiravintolaan, missä suvaitsevaisuudella ei varmastikkaan ollut sijaa. Tuntui jotenkin väärältä lähteä baarista pois sen vuoksi, että tiesi olevansa väärässä paikassa vain siksi, että oli homoseksuaali. Kukaanhan ei tätä ollut meille sanonut tai viestittänyt, mutta tästä huolimatta tiesimme sen. Mutta kysyn jälleen miksi?

Iltamme jatkui vähemmistölle suunnatussa baarissa, missä tunnelma oli heti ovella toisenlainen. Siellä kaikki kukat saivat kukkia, eikä kukaan ihmetellyt jos naiset suutelivat toisiaan tai miehet tanssivat keskenään. Puhumattakaan, että kukaan olisi kiinnittänyt huomiota mukanamme olevaan ystäväämme, jonka mieli oli täytetty feminiinisyydellä, mutta ulkoisesta habituksesta paistoi eittämättä ulos maskuliinisuus. Ilmapiiri oli siis vapautunut, tunsin itse olevani omieni joukossa, mutta silti illan jälkeen jäin miettimään, minkä vuoksi erilaisuus täytyy koota tiettyyn paikkaan. Eikö yhteiskuntamme ole kehityksessään jo siinä vaiheessa, että sopisimme samaan tilaan viettämään iltaa. Ymmärrän täysin sen, että kaikki eivät vain hyväksy erilaisuutta, mutta mitä sitten, eikö sen tiedon jokainen voisi pitää tykönään. En minäkään huuda ruuhka aikaan Stockmannilla ”ryntäys rattailla” kauppaan touhottaville perheen äideille, että painukaa hiiteen! Vaikka ajattelen mahdollisesti mielessä huonolla hetkellä kauppa jonossa, että minkä vuoksi nämä äidit suuntaavat kauppaan juuri ruuhka aikaan. Myönnän minäkään en siedä kaikkea erilaisuutta vaikka vouhkaan blogissani erilaisuuden puolesta, mutta osaan pitää mielipiteeni sisälläni tuomatta sitä julki eleissä, ilmeissä tai verbaalisessa ilmaisussa.

Eikö olisi rikkaus jos baareissa koko kansan kirjo sekoittuisi ja kaikki saisivat nauttia vapaa-ajastaan juuri siellä missä haluavat, tehden juuri niitä asioita mitä sillä hetkellä kokevat haluavansa tehdä. Olen kokenut kerran tämän ilmiön Vaasan yöelämässä ollessani siellä lomailemassa ja se kokemus oli mieleen painuva. Tavallisessa baarissa eri kansallisuudet, eri seksuaalista suuntautumista edustavat ja eri ikäiset ihmiset viettivät hillittömän mukavaa launatai iltaa sulassa sovussa. Ketään ei kiinnostanut se mitä vieressä oleileva vieras baareilija teki, jokainen sai olla juuri niin kuin halusi. En ole koskaan missään kokenut samanlaista tunnelmaa – se lauantai oli uniikki laatuaan. Toivoisin jonakin päivänä kokevani saman tunnelman kotikaupunkini yöelämässä, edes kerran sen yhden kerran, kun me ”leiriydymme” omiemme parista vieraiden ”leireihin”.