Riitelyn jalo taito

Riidelläänkö teillä vai keskustellaanko teidän taloudessa vain kovalla äänellä. Hyvä kysymys. Ihmisillä on erilaisia käsityksiä riitelystä, toiset pitävät riitelynä sitä, että puoliso sanoo eriävän mielipiteen normaalissa arjen keskustelussa, toisille riitelyä on vasta se, että huudetaan kurkku suorana peräsuoli pullollaan toiselle. Mikä merkitys riitelyllä toisaalta parisuhteessa on. Mielestäni riitely parisuhteessa on tervettä. Puhumattomuus ihmisten välillä parisuhteessa on pahinta, monesti se tappaa enemmän suhdetta kuin se, että  riideltäisiin ihan kunnolla. Itse koen olevani huono riitelemään – minun pitäisi harjoitella sitä. Riitelyn aikana saatan muutaman kerran karjaista puolisolleni jotain, mutta tämän jälkeen menen miltei mykäksi..tai saatan kommentoida muutamalla sanalla ”Jaa”, ”Enpä tiedä”, ”Aha” ja sitä rataa. Tiedän, että puhumalla asiat selviää, mutta riidan ollessa kiivaimillaan koen, että puhumattomana en ainakaan sano mitään väärää toiselle. Onko tämä sitten muka riitelyä, joku voi ajatella. Eikö tämä ole paremminkin mököttämistä, näkökantansa kullakin. 

riita_200.jpg

Miksi riitely sitten on tärkeää. Mielestäni se puhdistaa ilmaa. Mikä onkaan välillä mukavempaa kuin laukoa kaikki mielessä hautuneet mielipahan aiheet puolisolle aina vaatteiden levittelystä ympäri asuntoa – siitä aina viikon aikaisten epäasiallisten kommentien loppuun käsittelyyn. Aluksi riidellään eli minun tapauksessa mökötetään ja sitten puhutaan ja pitkään. Yleisesti ottaen meillä keskustellaan asiallisesti, molemmat saavat sanoa halutessaan mielipiteensä. Kumpikin kuuntelee toista ja asiat sovitaan juurta jaksaen. Ilman puhdistamisen lisäksi riitelyssä oppii toisesta koko ajan uutta. Usein ainakin meillä toinen tuo esille itsestään asioita mitä muuten olisi vaikea tai osaltaan nolokin tuoda julki. Molemmat aivan kuin avautuvat riidan aikana ihan eri tavalla kuin normaalissa keskustelussa. Joku voisikin nyt ajatella, että meidän taloudessa ei muulloin keskustella kuin riidellessä. Ei toki, ei pidä paikkaansa. Kotonamme kommunikointia tapahtuu hyvinkin paljon kaikista asioista ja molemmat kannattavat avointa keskustelua. 

vakivalta.jpg

Oma mallini riitelystä kantaa alkunsa varmaan lapsuudesta. Lapsuuteni aika vanhempani riitelivät hyvin paljon, kas kummaa he erosivatkin lopulta ja hyvä niin. Ilman eroa varmaan toinen heistä olisi menettänyt henkensä riidan tiimellyksessä. Isäni oli aggressiivinen riitelijä, jopa väkivaltainen. Tästä syystä liputan täysin verbaalin ja non verbaalisen eli mykkä riitelyn puolesta. Räiskyvä riitely on aiheuttanut minulle lapsena riittävän monta mustelmaa niin konkreettisesti kuin kuvainnollisesti. Ikävästä lapsuuden muistosta voi ammentaa täten näin aikuisuuteen jotakin hyvää.

pari.jpg

Pariskunnat jotka sanovat etteivät riitele koskaan ovat nykypäivänä harvinaisuus. Toki heihinkin törmää – tai jotkut vain niin sanovat. Jos joku uskoltaa todella väittää ettei koskaan riitele puolisonsa kanssa voi katsoa itseään peilistä. Onko se sitten tervettä. Toki voi olla, mutta miten sellaiseen tilaan pääsee. Onko se hyvän parisuhteen merkki. Ja lopulta pitäisikö siihen edes pyrkiä. No, jos totean, että jatkossa, että meillä keskustellaan kiivaasti niin ehkä voin tyytyä tähän tilanteeseen pyrkimättä muuttamaan tilannetta nykyisestään sen enempää. Kunhan vain kehityn jatkossa kiivaana keskustelijana edes hieman… 

  

Suhteet Oma elämä Mieli

Homot pysyköön omilla ”leireillään”!

Tänään huomasi jälleen sen, kun olin puolisoni kanssa kaupungilla pyöräilemässä kuinka ilmojen lämpeneminen on tuonut ihmiset ulos ”pesistään”. Keväisin on vuosi toisensa jälkeen yhtä mielenkiintoista seurata kuinka pinttyneinkin sohvaperuna raahautuu ulos nauttimaan kevään ensimmäisistä aurinkoisista ja lämpimistä päivistä.  Ihmiset ovat iloisia ja kaikilla on hyvä olla. Sitä on mielestäni ihana seurata, huomaan oikein itse nauttivani tästä ilmiöstä. Kesällä kaikki on toisin – erilaisuus sekoittuu muuhun massaan ja kaikilla on vapaus toteuttaa itseään. Aivan kuin kesä olisi aikaa, jolloin meillä jokaisella on lupa elää vapaammin pelkäämättä, että siitä meitä ”rokotettaisiin”. En tiedä mistä tämä tunne on tullut, mutta itse ainakin olen kokenut ja huomannut asian menevän näin.

teranssi.jpg

Käymme puolisoni ja ystäviemme kanssa sangen harvoin katsomassa kaupungin yöelämää talviaikaan eli emme ole ns. baari kärpäsiä. Joka kerta jollakin tavalla hieman petyn kaupunkini baarien tarjontaan ja ihmisten tapaan suhtautua erilaisuuteen. Mennä aikaan olimme seuraamassa lempi artistini keikkaan paikallisessa tanssiravintolassa. Seurasimme puolisoni kanssa ennen keikan alkua baarissa oleilijoita. Meillä on yleensäkin paha tapa seurailla ympärillä olevia ihmisiä, sitä miten he käyttäytyvät, elehtivät, toimivat ja miten he ottavat kanssa olijat huomioon. Tämän lähelle 50 + baari kansan meno oli leppoisaa, ihmiset tanssivat ja nauttivat toistensa seurasta. Meilläkin oli mukavaa, mutta silti emme rohjenneet avoimesti näyttää tunteitamme toisille, sitä mitä sisällämme velloi. Varmaan molempien kasvoilta paistoi rakkaus ja hellät ajatukset toista kohtaan, olisi ollut ihanaa koskettaa kumppaniani ja antaa vaikka suudelma, aivan niin kuin moni muukin pari teki. Mutta eihän meillä ollut pokkaa siihen, mitä muut ihmiset olisivat siitä ajatelleet. Olisimmeko saaneet osaksemme paheksuvia katseita, vaiko jopa sanallisia kommentteja. Toisaalta olisiko kukaan välittänyt siitä yhtään mitään. Mene ja tiedä. Joku sisäinen äänemme sai meidät toimimaan halujemme vastaisesti, ehkä yhteiskuntamme yhteiset kirjoittamattomat säännöt olivat rapautuneet mieliimme.

kadet.jpg

Keikka alkoi ja olimme fiiliksissä. Välillä huomaamatta kosketimme hellästi toisiamme käsistä, kun fanittava kansa ei tätä huomannut – aivan kuin viestittäen, että minäkin rakastan sinua. Se tuntui hyvältä, mutta silti hieman ahdistavalta – miksi meidän piti tehdä se salassa. Keikan  aikana seurueeseemme oli liittynyt myös eräs ystävämme, jonka ulkoinen habitus oli tuohon aikaan vielä hyvinkin sanoisinko värikäs. Hän oli mies, joka oli prosessinsa alussa matkalla naiseksi. Mietimme miten iltaa jatkaisimme, jäisimmekö ko baariin vai jatkaisimmeko iltaa jossakin muualla. Kaikilla meillä oli kova halu päästä tanssimaan ja aivan kuin yhdestä suusta päätimme jatkaa matkaa – minnekäs muualle kuin vähemmistöille suunnattaan baariin. Kenellekkään ei tullut mieleenkään jäädä tanssimaan hitaita näin miesten kesken tähän ahdasmieliseen tanssiravintolaan, missä suvaitsevaisuudella ei varmastikkaan ollut sijaa. Tuntui jotenkin väärältä lähteä baarista pois sen vuoksi, että tiesi olevansa väärässä paikassa vain siksi, että oli homoseksuaali. Kukaanhan ei tätä ollut meille sanonut tai viestittänyt, mutta tästä huolimatta tiesimme sen. Mutta kysyn jälleen miksi?

Iltamme jatkui vähemmistölle suunnatussa baarissa, missä tunnelma oli heti ovella toisenlainen. Siellä kaikki kukat saivat kukkia, eikä kukaan ihmetellyt jos naiset suutelivat toisiaan tai miehet tanssivat keskenään. Puhumattakaan, että kukaan olisi kiinnittänyt huomiota mukanamme olevaan ystäväämme, jonka mieli oli täytetty feminiinisyydellä, mutta ulkoisesta habituksesta paistoi eittämättä ulos maskuliinisuus. Ilmapiiri oli siis vapautunut, tunsin itse olevani omieni joukossa, mutta silti illan jälkeen jäin miettimään, minkä vuoksi erilaisuus täytyy koota tiettyyn paikkaan. Eikö yhteiskuntamme ole kehityksessään jo siinä vaiheessa, että sopisimme samaan tilaan viettämään iltaa. Ymmärrän täysin sen, että kaikki eivät vain hyväksy erilaisuutta, mutta mitä sitten, eikö sen tiedon jokainen voisi pitää tykönään. En minäkään huuda ruuhka aikaan Stockmannilla ”ryntäys rattailla” kauppaan touhottaville perheen äideille, että painukaa hiiteen! Vaikka ajattelen mahdollisesti mielessä huonolla hetkellä kauppa jonossa, että minkä vuoksi nämä äidit suuntaavat kauppaan juuri ruuhka aikaan. Myönnän minäkään en siedä kaikkea erilaisuutta vaikka vouhkaan blogissani erilaisuuden puolesta, mutta osaan pitää mielipiteeni sisälläni tuomatta sitä julki eleissä, ilmeissä tai verbaalisessa ilmaisussa.

 homo_baari.jpg

Eikö olisi rikkaus jos baareissa koko kansan kirjo sekoittuisi ja kaikki saisivat nauttia vapaa-ajastaan juuri siellä missä haluavat, tehden juuri niitä asioita mitä sillä hetkellä kokevat haluavansa tehdä. Olen kokenut kerran tämän ilmiön Vaasan yöelämässä ollessani siellä lomailemassa ja se kokemus oli mieleen painuva. Tavallisessa baarissa eri kansallisuudet, eri seksuaalista suuntautumista edustavat ja eri ikäiset ihmiset viettivät hillittömän mukavaa launatai iltaa sulassa sovussa. Ketään ei kiinnostanut se mitä vieressä oleileva vieras baareilija teki, jokainen sai olla juuri niin kuin halusi. En ole koskaan missään kokenut samanlaista tunnelmaa – se lauantai oli uniikki laatuaan. Toivoisin jonakin päivänä kokevani saman tunnelman kotikaupunkini yöelämässä, edes kerran sen yhden kerran, kun me ”leiriydymme” omiemme parista vieraiden ”leireihin”.

 

Suhteet Ystävät ja perhe Suosittelen Ajattelin tänään