Kyllä. Aika on loppumassa ja vajaan viikon päästä makaan jo vanhempieni sohvalla syömässä kilotolkulla lakua. Olen vielä vuokrakämpässäni, mutta täällä on vain epämääräisiä muovipussukoita, jotka odottavat pääsyään alakertaan uudelle omistajalleen. Huomenna menen Berliiniin ja parin päivän kaupunkihurvittelun jälkeen palaan hakemaan omaisuuteni täältä Poznanista.

Tästä reissusta jäi käteen killeri rusketus ja 30 kiloa tavaraa, joita ei lähtiessä ollut mukana. En kyllä ymmärrä, mistä ne tavarat ovat ilmestyneet, sillä ”mitään en ole ostanut…..”. Joo ehkä pari tosi tarpeellista juttua ja vaateyhdistelmää. Hups.

Tästä reissusta EI jäänyt käteen ylimääräistä rahaa tai puolalaista miestä. Uskon sijoittaneeni jokaisen ylimääräisen zlotyni ruokaan, hiuksiin ja uusiin vaatteisiin. Nyt innostuin lisäksi laittamaan varpaisiini ihanat geelikynnet ja maanantaina otan vielä hyvin pakollisen kasvohoidon. En myöskään koe tulleeni turhamaiseksi.

Ja niistä puolalaisista miehistä vielä sen verran, että me nyt ei vielä tässä vaiheessa elämää vain olla match. He haluavat perustaa perhettä ja aloittaa vakaan elämän elämisen. Minä sen sijaan opiskelen vielä naama kiinni kirjassa pari vuotta ja aloitan elämäni nousukiitävänä uranaisena. Uravaikutteita olen hankkinut katsomalla elokuvaa The Wolf of Wall Street. 

Näissä tunnelmissa.. Mää tulen ny!

Jos ei olisi ukkoskuuro yllättänyt, makaisin nyt ottamassa aurinkoa rannalla. Eilen lämpötila kolkutteli 30-astetta, niin viilentävä sade on kuitenkin  ihan tervetullut.

Kuluneen viikon ajan olen lueskellut viimeiseen puolankielen tenttiini, joka on maanantaina. Mielestäni olen imenyt puolankielten osaamista kuin sieni viimeisen puolen vuoden aikana. Lähtiessä toivoin, että oppisin tilaamaan asioita ja ’tulemaan toimeen’, mutta kappas osaankin paljon enemmän. Osaan kertoa itsestäni ja perheestäni, kysyä suuntaa ja neuvoa, miten paikasta A pääsee paikkaan B. Olen oikein ylpeä itsestäni! Harmittaa vain, koska oppiminen on niin hyvässä vaiheessa, että en voi jatkaa sitä Oulussa. Yliopistolla on kuuleman yksi puolalainen englanninkielen opettaja, mutta en tiedä saisinko hänet pitämään minulle itsenäisesti suoritettavan luetunymmärtämis- tai/ja kirjoittamiskurssin.

Suurin osa Erasmus-ihmisistä lähtee seuraavan kahden viikon aikana takaisin kotimaihinsa. Tässä alkaakin olemaan viimeiset itkut käsillä. Minua ei niinkään harmita palata Suomeen. Täällä on nyt saanut elää puoli vuotta elämää, jossa rutiini on rutiinittomuus. Esimerkiksi aina, kun olen kuvitellut, että ehdin laittaa ruokaa kotona ja olen ostanut sitä jääkaappiin, on saattanut mennä käytännössä viikko, että olen ottanut jääkaapista vain aamuisin kahvimaitoa. Valitettavan paljon ruokaa on siitä syystä mennyt jäteastiaan, vaikka ruokaa en mielelläni pois heitäkään.

Ihanaa päästä omalle salille ja asunnolle sekä laittamaan ruokaa omaan keittiöön. En kuitenkaan ole täysin pimahtanut ystävät hyvät, suunnittelen jo seuraavaa seconhand matkaa Budapestiin!

Opiskelukin tuntuu ihan mukavalle aloittaa kunnolla ja oikeasti. Tarkoitus on nauttia kaikki opintotuet viimeistä senttiä myöten ja oikeasti keskittyä olennaiseen eli opiskeluun ja opiskelijaelämään. Vähän matkarahoja saatan hommailla tarjoilijakeikoilla, mutta asennoituminen on tehdä nyt ne maisterin paperit takataskuun. Sitten voin taas lähteä valloittamaan Itä-Eurooppaa ja hommata, vaikka oikian työpaikan.

Kuulostaapa aikuiselta hoho.

PS.

Edellisen postauksen listaani haluaisin vielä lisätä muutaman kohdan, mitä viime kuukauden aikana on tapahtunut:

-Puolan poliisi on tullut minulle entistä tutummaksi, sillä en tunnu millään oppivan, mitä liikennevalojen värit tarkoittavat. Eikö punainen

tarkoitakaan, juokse yli?

-Kaikista nopeimmille ja värikkäimmille vierailleni Poznanin matkan ykkösnähtävyydeksi tuli Nieszawska penthousen vessanpönttö

(ja sen ympäristö).