Otetaan nyt sitten rennosti.

Ensimmäinen puolan kielen saavutukseni ja ohjeet tuleville viikoille.

 

Kävin ensimmäistä kertaa yliopistolla. Ajattelin rekisteröidä itseni virallisesti AMU:n opiskelijaksi ja selvittää, mitä kursseja käyn tulevana keväänä. Yliopistoni päärakennus on mahtipontinen. Meinasi Suomi-likalla lirahtaa housuun, kun piti lähteä etsiskelemään kansainvälisten asioiden toimistoa. Pääsin kuitenkin yli rimakauhustani ja löysin yllättävän helposti etsimäni toimiston oven. Mutta sepäs olikin lukossa. Rohkeasti kysyin, missä kaikki ovat, mutta kukaan ei tiennyt. Vissiin edelleen lomalla ja olen turhan innokas opiskelija..

Päätin siirtää rekisteröintiäni myöhemmäksi ja suuntasin omalle maantieteiden laitokselleni. Laitokseni ei kuitenkaan sijaitse keskustassa olevassa päärakennuksessa, vaan hevon kuusessa kaukana kaikesta. Sinne oli kuitenkin helppo mennä ensin ratikalla ja sitten bussilla, joka loppujen lopuksi jätti minut aivan laitoksen oven eteen. Näppärää.

Harvoin saan tuntea itseni alipukeutuneeksi, mutta täälläpäin mantsalaiset eivät selkeästi pukeudu verkka-asuihin ja maastopukuihin. Porukalla oli kovat kaulassa ja puvut päällä. Muutama poikkeus oli toki joukossa, mutta kaikki olivat pääsääntöisesti äärimmäisen siististi pukeutuneita. Paikalla olleilla opiskelijoilla on tietääkseni koeviikko käynnissä ja täytyy sanoa, että enpä muista koska olisin mennyt tenttiin jakkupuvussa. Selkeä kulttuuriero.

Pääsin tapaamaan laitoksen Erasmus-vastaavia ja sain kuulla, että nyt ei vielä kannata mitään kursseja mietiskellä. Ei kuuleman ole edes varmaa, mitä kursseja tullaan järjestämään. Kiva. Lisäksi sain kuulla, että mantsan laitos luuli minun olevan Kuopiosta ja siksi hyväksyivät minut opiskelijakseen. Mutta tämä ei kuuleman ole ongelma. Super. 

Minä nyt sitten varmaankin otan ihan rennosti siihen asti, että kurssit alkavat ja järkeilen sitten. Helppoa. Oikein helppoa hyvin aikataulunorjentuneelle friikille, joka  suunnittelee kaiken mieluiten etukäteen eikä jätä muuta kuin tentteihin lukemisen viime tippaan.

Nyt kun sitten saa ottaa rennosti kävin tutkailemassa paikallista lihatiskiä. En tarkoita teinien valtaamaa yökerhoa, vaan aivan oikeaa makkaroilla ja kyljyksillä täytettyä tiskiä. Siellä oli ainakin kahtakymmentä eri makkaraa tarjolla ja voi pojat alkoi tekemään mieli makkaraa. Rohkaistuin ja äärimmäisen häikäisevällä 20 sanan puolankielen osaamisellani sain ostettua MAKKARAN. Jos makkaran ostamisesta puolaksi tulee näin onnelliseksi, haluan tehdä sen päivittäin.