Hei me laitostutaan!
Koronasta suoraan sairastuneiden lisäksi Espanjan terveydenhuoltoa ovat kriisin aikana kuormittaneet myrkytystapaukset. Epätoivoiset pöpöntappoyritykset yhdistettynä rajattomaan vapaa-aikaan ovat aiheuttaneet sen, että ihmiset ovat suorastaan räjäyttäneet likaa pois aineissa säästelemättä. Vimmaiset jynssääjät ja kotikemistit sekoittelevat huusholleissaan kaikkia mahdollisia kemikaaleja ja tästä aiheutuu eri tasoisia myrkytyksiä iho-oireista hallusinaatioihin ja jopa kuolemaan. Paikallinen myrkytystietokeskus on korona-aikaan saanut jotakuinkin kymmenkertaisen määrän yhteydenottoja normaaliin verrattuna. Kieltämättä kiusaus lisätä vielä loraus kloriittia on näissä olosuhteissa suuri.
Oma siivousaikani väheni eilisestä lähtien merkittävästi, kun pääsin aloittamaan etätyöt. Ensimmäiset pari viikkoa kuluvat koulutuksen merkeissä sisälle raahaamani parvekepöydän ääressä yksiön nurkassa pätkivän netin uusien asioiden kanssa taistellessa. Metsittyneenä mörrimöykkynä harppaus työelämään ja normaaliin kommunikaatioon on valtava. Tuntuu uskomattomalta kuulla kuulokkeista ihmisääniä ja olla osana ruudulla pyöreinä nimikirjainpalluroina hengailevien ihmisten yhteisöä. Helpotuksekseni koulutus ei tapahdu videoyhteydellä ja saan vielä siirtymäaikaa tukan kampaamista ja aikuisten ihmisten vaatteita ajatellen. Kaikki muutkin pelkäsivät ensimmäistä farkkupäivää.
Kahlevangin elämään tottuu ja laitostuminen tapahtuu yllättävän nopeasti näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Omassa häkissä on tuttua ja turvallista, virikekanala tuntuu pelottavalta. Viidessä viikossa epänormaali muuttuu normaaliksi, vaikka vankeus itsessään on hirveää ja uusi maailmanjärjestys tuntuukin yhtäkkiä omalla vinksahtaneella tavallaan normaalilta. Poikkeustilan jatkuessa tottuu siihen, että kadulla käveleminen on rangaistavaa, vastaantulijan kohdalla siirrytään toiselle puolelle katua ja suihkussa käyntiä voi aina lykätä vielä päivällä tai parilla. Itse asiassa olen oudon kiintynyt upeisiin säärikarvoihini ja ajatus niistä luopumisesta jonain päivänä tuntuu merkillisen surulliselta.