Kuuden päivän päästä kävellään!

Heräsin tänään ulkoa kuuluviin ihmisääniin ensimmäistä kertaa yli kuuteen viikkoon. Koko kaupungin äänimaailma muuttui kertaheitolla, kun lapset päästettiin tänään ulkoilemaan. Aikuisetkin palasivat normaaliin volyymiin ja nyt kaduilla kaikuu huutoja ja parvekkeilla puhutaan puhelimessa kovaan ääneen ihan kuin aikana ennen lockdownia. Pitkään jatkunut tappiomieliala väistyi, kun toivo normaalista elämästä heräsi ensimmäisten lievennysten myötä.

Parvekkeeltani näkyy kadunleveyden verran hiekkarantaa ja rantabulevardia Paseo Maritimoa, jonne lasten kanssa tänään on suunnistettu sankoin joukoin. Tuntuu oudolta nähdä täydellisen autiuden sijasta rannalla leikkiviä lapsia ja jalkaisin partioivia poliiseja. Ranta avattiin tänään, mutta ilman lapsia sinne ei ole asiaa.

Viikonlopun paras uutinen oli se, kun eilen illalla ilmoitettiin, että ensi lauantaista lähtien kaikki saavat ulkoilla. 49 päivän sisällä kököttämisen jälkeen saa vihdoin kävellä ja se tuntuu lottovoitolta. Ajatella, enää kuusi päivää, niin päästään jaloittelemaan! Kohta kadulla saa taas kävellä!

Alakerran naapuri valitteli eilen, että viikkokausien liikkumattomuus on aiheuttanut hänelle kivuliaita säärihaavoja, joita ei ole pystynyt hoidattamaan lockdownin aikana. Ulkonaliikkumiskieltosta on seurannut housunkauluksen kiristymisen lisäksi monenlaista terveysvaivaa ja lääkärien varauskalenterit tulevat varmasti täyttymään, kun hoitoon päästetään muutkin kuin koronapotilaat. Itse olen tuskaillut koko lukituksen ajan jomottavan poskihampaan kanssa ja hammaslääkärikeikka on kärkipäässä to do -listalla, kunhan vastaanotot taas avautuvat. Siihen menee varmasti vielä viikkoja, mutta tiedänpähän ainakin mitä teen ensi lauantaina 2.5.2020 kello 9.00. Minä kävelen.