Jippii!
Tänään tuli täyteen 7 viikkoa lockdownia ja samalla alkoivat ulkonaliikkumiskiellon lievennykset. Ulkoilla saa nyt tunnin kerrallaan kilometrin etäisyydellä kotoaan tarkasti määrätyllä aikataululla. Työikäisten ulkoiluaika on klo 06 – 10 ja 20 – 23. Yli 70-vuotiaat ja avustettavat saavat ulkoilla klo 10 – 12 ja 19 – 20 . Lasten slotti on klo 12 – 19. Mahtavaa, ulos ja tossua toisen eteen! Koska työt on aloitettava yhdeksältä, laitoin kellon seitsemältä soimaan.
Jännitys herätti jo 6.24 ja kiskoin nopean aamukahvin jälkeen lenkkarit jalkaan jo ennen seitsemää. Mahtaako sitä osata enää kävelläkään? Jalat olivat totaalisen juntturassa viikkokausien makaamisen jäljiltä ja alkuun kävely oli kummaa kopöttelyä. Aurinko oli vasta nousemassa eikä rantakadulla ollut vielä aamuseitsemältä ruuhkaa, mutta kulkijoita kyllä riitti tasaisena virtana. Fiilis oli jotenkin saman kaltainen kuin ensimmäistä kertaa uudessa kaupungissa turistina vieraillessa. Kaikki ympärillä tuntui eksoottiselta ja jokaista arkista asiaa tuli tuijoteltua kuin suurtakin ihmettä. Mietitytti, miten tässä vieraassa kauan sitten kadonneessa kulttuurissa toimitaan ja ovatko vastaantulijat liikkeellä rauhanomaisin aikein. Osaanko edes käyttäytyä huomiota herättämättä? Kohta varmaan nolaan itseni ja sitten hävettää!
Vaikka samassa taloudessa asuvat samaan ikäryhmään kuuluvat saavatkin ulkoilla yhdessä, suurin osa aamun kulkijoista oli yksin tai sitten turvavälien noudattaminen ja jutustelukielto on iskostunut päähän niin hyvin, että yhdessä kuljetaan vaivihkaa metrien välimatkalla. Meille kaikille oli varmasti yhteistä hiljainen hykerryttävä riemu kävelylenkistä ja ensimmäistä kertaa sitten lockdownin alkamisen monet ottivat kadulla katsekontaktin. Katseet olivat uteliaita ja ujoja. Jokaista vastaantulijaa hymyilytti. Harvalla oli maski naamalla ja lyhyen pohdinnan tuloksena minäkin olin jättänyt omani kotiin, koska tästä ihanasta vapaudesta oli vaan nautittava keuhkojen pohjalta omia hönkyjään haistelematta. Aurinkolaseja ei tullut mieleenkään käyttää, vaikka normaalisti ne ovat joka hetki silmillä, ihana ulkoilma on otettava vastaan kaikilla aisteilla. Tästä ei hyvää seuraa, mutta vapauden kutsu oli yksinkertaisesti liian voimakas.
Poliisi hätisteli siellä täällä pysähtelijöitä jatkamaan matkaa. Paikoilleen ei saa jäädä fiilistelemään liian pitkäksi aikaa eikä penkille istahtaa ja kello 10.05 oltiin kuulemma jo sakkolaput ojossa ojentamassa mattimyöhäsiä. Esivalta haluaa välittää viestin, ettei poikkeustila todellakaan ole vielä ohi ja määräyksiä on toteltava pilkuntarkasti. Minulta ei papereita aamulla kyselty ja päivän mittaan päähän on hiipinyt anarkistinen ajatus, josko uskaltaisin kävelylle illallakin ilman kiinnijäämisen pelkoa. Se ainakin on selvää, että tästä eteenpäin en missaa ensimmäistäkään aamulenkkiä.