Mikähän päivä tänään on?
Aurinkorannikolta ei mitään uutta. Päiväkausien liikkumattomuus käy selän ja päälle. Tänä aamuna laitoin popit soimaan ja vedin kunnon joraustuokion pikku parvekkeellani. Jos siis näette youtubessa tanssitaidottoman idiootin heiluvan itsekseen Ursus Factoryn tahtiin räjähtäneen näköisenä OnePiecessään, niin se voin hyvinkin olla minä. Epäilen kyllä vahvasti, ettei tältä autioituneelta kadulta löydy naapuria, jonka näkökenttään showni olisi osunut. Ehkä illemmalla vaihdan lajin pilatekseen, tai sitten juon viimeiset kaljani jääkaapista. Mitä väliä?
Aika alkaa menettää merkitystään. Sillä, milloin nukun, valvon, syön tai käyn suihkussa ei ole kenellekään mitään merkitystä saati sillä mikä viikonpäivä nyt sattuu olemaan. Suihkussa tulee käytyä harvakseltaan lähinnä motivaation puutteen vuoksi, mutta myös heikon vedentulon vuoksi. Liekö vedenpaineen laskulle syynä se, että kaikki ovat kotona samaan aikaan vai käynnissä olevat katujen pesu- ja desinfiointioperaatiot, en tiedä. Äsken mietin olenko pessyt hampaat tänään vai oliko se eilen illalla. Tarkistin hammasharjan. Se oli tänään.
Minun piti aloittaa työt noin kuukauden päästä, mutta saapa nähdä. Tulevalta työpaikaltani soitettiin eilen ja kyseltiin tilannettani. Ilmoitin, että täällä ollaan ja työ maistuu ja minulla on erinomaisen hyvin aikaa vastata puheluihin tällä hetkellä osin itsekkäistäkin motiiveista, juttuseura nimittäin kelpaa. Jäin odottamaan veikkausta siitä, pääsenkö aloittamaan sovitusti vai lykkääntyykö aloitus kuukaudella. Vaikka tällainen elämä onkin kuluiltaan varsin edullista, on silti huolena rahojen riittäminen, etenkin jos normaalin elämän lykkääminen kestää viikkojen sijasta kuukausia. Ilmoittauduin työnhakijaksi, saanpahan jotain viihdettä kun alkavat työkkäristä ahdistelemaan, mitään rahaa en toki sieltä aikoihin ole muutenkaan saamassa oman irtisanoutumiseni vuoksi.
Päivät kuluvat pääasiassa koronauutisia seuratessa. Valitettavasti uutiset ovat pelkästään huonoja, eikä kukaan näytä vielä keksineen ihmeparannusta tälle maailmanlaajuiselle halvaukselle. Voihan vittu.