Isoveli valvoo
Lockdownin aikana Espanjassa on tähän mennessä kirjoitettu satoja tuhansia sakkoja. Uudenmaan sulun saldoksi taisi jäädä hieman toistakymmentä sakkolappua, eli meininki täällä on todellakin toisenlainen. Sakotus on perustunut poliisimiehen harkintaan ja toiminta on vaikuttanut varsin mielivaltaiselta, kun tuhansien eurojen sakkoja on jaettu hyvinkin mitättömistä rikkeistä. Vasta tällä viikolla sisäministeriö antoi tarkemmat ohjeet ja asetti yksittäisen sakon katoksi 10.400 euroa ja linjasi, että korkeimman sakon saamiseen vaaditaan ihan kunnon pullikointia. Tähän asti on uutisoitu useista 60.000 euron sakoista. Nyt koiran ulkoiluttamisesta väärässä korttelissa ei ensikertalainen voi saada kuin 601 euron suuruisen seuraamusmaksun. Uusijalla summa toki tuplaantuu.
Kohtaamiset poliisin kanssa ovat kaikkea muuta kuin miellyttäviä. Virkavallalla on hermot kireällä ja kovat piipussa, ja kauppareissulla voi joutua hyvinkin tiukkasävyisen kuulustelun keskelle ja puutteet kielitaidossa tekevät tilanteista entistä tukalampia. Pamppua on luvassa ensimmäisestä poikkinaisesta sanasta ja somessa pyörii toinen toistaan brutaalimpia videoita kadulla kulkijoiden kiinniottotilanteista. Omakohtaisia kokemuksia nippuun laittamisesta ei ole lähipiiriin sattunut, mutta pää punaisena espanjaksi huutavasta poliisista useampiakin.
Keskustassa asuessa virkavalta on koko ajan läsnä. Joka ikinen kerta parvekkeelta kurkkiessa lipuu poliisiauto vasemmalla tai oikealla, usein molemmissa suunnissa. Ihmisiä pysäytetään koko ajan ja yhtenään näköetäisyydellä näytellään samaa kohtausta. ”Tuolta minä tulin ja tuonne olen menossa.” Käsien liikkeet ja hermostunut olemus ovat yhteistä kaikille pysäytetyille. Kukaan ei halua tekemisiin virkavallan kanssa ja paras taktiikka on pysytellä näkymättömänä ja olla herättämättä minkäänlaista huomiota. Joka puolella on hiljaista, asunnoista silloin tällöin kantautuva musiikkikin soi erittäin hiljaisella volyymillä. 80% poliisille nykyään tulevista ilmiannoista koskee liikkumisrajoitusten rikkomisia.
Virkavallan pinnaa varmasti kiristää myös korkea tartuntariski. Eilen uutisoitiin, että poliisin ja sotilaan välimaastoon sijoittuvan guardia civilin työntekijöiden koronatesteistä on 25,9% positiivisia eli yli neljäsosa virkavallasta on koronan kantajia. Yksi lisäsyy pysytellä mahdollisimman kaukana.