#kiitollinensiunattuonnellinen
Ihana sunnuntai! Herään kevätauringon pilkistäessä sisustukseeni täydellisesti sopivien verhojeni raosta. Viehättävällä hiljaisella andalusialaisella kotikadullani kuuluu vain lintujen sirkutus. Mikä täydellinen rauha! Minulla ei ole kiire mihinkään ja loikoilen sängyssäni nauttien kiireettömästä aamusta, tulevista seikkailuista varovaisesti haaveillen. Vihdoinkin on aikaa lukea ajatuksen kanssa uutiset ja sähköpostit sängyssä loikoillen ja kahvista nautiskellen.
Mikäpä sopisi täydelliseen sunnuntaihin paremmin kuin brunssi. Onneksi tuli tehtyä pöytävaraus eilen! Seurakin on maailman parasta, tässä seuruessa vitsit sinkoilevat ja aika kuluu kuin huomaamatta. Välillä tuntuu, että olisimme tunteneet koko ikämme. Kello on jo yksi ja kieltämättä jo hiukkasen hiukookin. Suuntaan metrin päähän kaupungin kuumimpaan trendiravintolaan. Tilaan rennosti rupattelevalta tarjoilijalta papupaistoksen ja kaksi kananmunaa sunny side up, koska elämässä ei voi olla koskaan liikaa aurinkoa. Tässä ajan hermolla elävässä ravintolassa pyritään nollahävikkiin, mikä lienee syynä siihen, että menu on harkittu, suppea ja vastaa täysin mieltymyksiäni. Viisi tähteä!
Laatuaika Aurinkorannikon parhaassa seurassa jatkuu ja seuraan liittyy yksi läheisimmistä ystävistäni vastapäiseltä parvekkeelta. En tiedä tämän kiehtovan persoonan nimeä, mutta tiedän että hänellä on ilmalämpöpumppu ja wifi. Kadehdimme toisiamme tasapuolisesti ja hyvässä hengessä, minulla kun sattuu olemaan aurinkoinen parveke toisin kuin frendilläni. Käymme eloisan sukupolvien välisen keskustelun sähkön hinnasta, radion toivekonsertista ja naapureiden kansallisuuksista. Aika ajoin sananvaihtomme keskeyttää välistämme ajava mopedi tai jakeluauto, mutta emme anna sen häiritä leppoisaa juttuhetkeämme.Mihin joutuisinkaan ilman ystäviä?
Seuraavaksi on vuorossa ylellinen spa-hetki. Täytyy myöntää, että on vierähtänyt jo luvattoman kauan aikaa edellisestä kylpyläkokemuksestani. Tarkalleen ottaen viisi päivää, joten tilaan hiusten syväpesun. Henkilökunta ihastelee hiusteni upeaa kiiltoa ja tiedustelee käytössäni olevia hoitorutiineja. Mukava huomata, että veden ja vaivojen säästäminen koituu myös hiusten parhaaksi! Harmikseni olin kiireen keskellä unohtanut tehdä ajanvarauksen kuumakivihierontaan ja epilointiiin, joten ne jäivät tällä kerralla haaveeksi. Kylpylän ylellinen ilmapiiri ja seesteinen tunnelma kuitenkin rauhoittavat vastoinkäymisestä kiihtyneen mieleni nopeasti. Taidan antaa viisi tähteä tällekin kokemukselle.
Kylpylän jälkeen istahdan nauttimaan auringosta rennon harkitussa boho-tyylisessä asukokonaisuudessani sielu ja ruumies virkistyneenä ihaillen kiitollisena kokonaiselta kadunleveydeltä vasemmalla puolellani aukeavaa näköalaa jumalaiselle Välimerelle. Mitä ihanaa ilta vielä voikaan tuoda mukanaan <3