Kuokkavieras

Korona alkaa tulla lähelle. Enää sairastuneet ja kuolleet eivät olekaan pelkkiä numeroita, vaan tauti kaataa jo tuttuja ja tutuntuttuja. Työkavereita, mummoja, naapureita. Eristysrintamalla pysytään tiukkana ja me andalucialaiset olemme koronakoulun priimusoppilaita sääntöjen noudattamisessa. Kaikkialla löyhkää kloori ja muut tymäkät pesuaineet viranomaisten ja yksityishenkilöiden kilvan jynssätessä katuja ja koteja. Hyvä me!

Järjestin eilen mahtavat yhden hengen juhlat parvekkeellani. Oli musiikkia, viiniä, tanssia ja porukka viihtyi loistavasti. Jossain vaiheessa ilonpitoni sai vallan yleisöä, kun paikallinen heppu pysähtyi peukuttelemaan ja vilkuttelemaan parvekkeen alle. Peukuttelin takaisin, toivotin tsempit ja jatkoin jorailuani. Eipä aikaakaan, kun ovisummeri soi. En tietenkään reagoinut millään tavalla, eihän kenelläkään tänne mitään asiaa ole rauhaani häiritsemään normaalioloissakaan. Jollain keinolla pääsy rappuun oli kuitenkin järjestynyt, koska hetken päästä soi jo ovikello. Siihen piti jo reagoida ja avasin oven. No, oven takana seisoi tämä samainen jantteri ja ilmoitti haluavansa mukaan bileisiin. Hätistin kuokkavieraan matkoihinsa. Menetkös kotiisi siitä lakia rikkomasta! Sälli oli onneksi varustautunut hengityssuojaimella ja piti asianmukaisen turvavälin sisäänpääsystä heikolla menestyksellä neuvotellessaan. Epätavalliset ajat ajavat epätoivoisiin tekoihin.