Tänään oli suuri päivä, kävin nimittäin kaupassa 12 päivän tauon jälkeen. Koska kauppapäivä tarkoittaa samalla myös suihkupäivää, pyykkipäivää ja siivouspäivää, olen tänään kiireisempi kuin miesmuistiin.Suihkussa käynti ja vaatehuolto tapahtuu luonnollisestikin vasta kauppareissun jälkeen, joten olin kaikkea muuta kuin raikkaimmillani tuolle ristiretkelle lähtiessäni. Kuten tänä uuden maailmanjärjestyksen aikana lähestulkoon aina, asukokonaisuuteni pohjautui tummansiniseen kulahtaneeseen OnePieceen, paksusta collegesta tehtyy aikuisten potkupukuun. Se on muuten lämmin näissä oloissa, varsinkin kun pukee päälle hupullisen sadetakin ja kietoo naamalle paksun huivin. Jo menomatkalla tunsin, kuinka hikinorot valuivat vatsaa pitkin.

Olin naapurin kanssa sopinut, että tähtäämme kaupalle samaan aikaan, ihan vain sen takia että tutun hahmon näkeminen näinä yksinäisyyden aikoina on ihan helvetin arvokasta. Pidimme toki lain vaatimaa välimatkaa parin korttelin yhteisellä kävelymatkallamme, mutta heipat saatiin sanottua ja bonuksena kuulin myös näyttäväni ihan idiootilta, mikä ei sinänsä tullut ihan puun takaa. Kaupan kulmalla teeskenneltiin taas toisilleen tuntemattomia, ettei portsari heivaa pihalle tarpeettoman vuorovaikutuksen vuoksi.

Edellisen kauppareissuni jälkeen järjestelyt olivat hieman muuttuneet selkeämpään suuntaan. Tuulikaappiin oli nyt ilmestynyt työntekijä, joka jakoi askelmerkkien kohdalla kiltisti odottaville shoppailijoille muovihanskat, turautti käsidesit kullekin ja päästi jonottajat yksi kerrallaan sisään. Shoppailu sujui kuten ennenkin, enkä huomannut suurempia puutteita valikoimassa. Kassalla ostoksiani kauppakassiin ja reppuun pakatessani sattui kuitenkin valitettava vahinko: rikoin hanskani repun vetoketjuun. Voi saatana, kortsu hajosi! Onneksi jo parin askelen päässä oli jälkiehkäisynä käsidesiautomaatti ja hanskaroskis.

Kotimatkalla poikkesin vielä tupakkakaupassa, jossa esitin kysymyksen, jota en olisi vielä kuukausi sitten ajatellut koskaan esittäväni: ”Mikä on teidän vahvinta votkaa?”Tarkoitus oli tietenkin valmistaa itse käsidesiä aloe verasta ja viinasta, mutta tällä kertaa kotikemian harjoitukset jäivät haaveeksi, koska hyllystä löytyi vain juomavahvuista viinaa. Sille ei nyt ollut tarvetta, joten maksoin tupakat ja vastasin automaattisesti kieltävästi myyjänuorukaisen kysymykseen kuitista. ”Ota kuitenkin, poliisia varten.”  Olinpa idiootti, minua tosiaan voidaan epäillä liian kaukana asioinnista.

Kotona suihkun jälkeen kalkkunanakkipakettia ja jugurttipurkkeja kloriitilla tiskatessani tuli mieleen, että ennen vanhaan oli kyllä paremmin.

Edellisestä kauppareissustani on 11 päivää ja sen kyllä jääkaapista jo huomaa. Korona-aikaan on pohdittava, lykkäänkö reissua vielä parilla päivällä piipahtamalla alakerran surkeassa minimarketissa ostamassa pari purkkia ylihintaisia säilykkeitä, vai urakoinko itseni muutaman sadan metrin päähän Mercadonaan. Alakerran kauppias katosi reilu viikko sitten, eikä häntä ole sen koommin näkynyt ja täältä pari kerrosta ylempää loogisin selitys katoamiselle on korona. Minimarket ei tunnu ollenkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Vaan eipä houkuttele Mercadonakaan, siellä kun joutuu väkisinkin hengittämään samaa ilmaa ja koskemaan samoihin paprikoihin ja vissypulloihin kuin kymmenet muutkin shoppailijat. Maailma on nykyään merkillinen paikka, kun kauppareissu tuntuu eloonjäämistaistelulta ja absurdilta baletilta, jossa koreografia on syytä hallita täydellisesti, tai joudut palaamaan lähtöruutuun tonneja köyhempänä ja tartunnan saaneena. Yhtään turhaa reissua ei huvita tehdä.

Kuten ulkonaliikkumiskiellon henkeen kuuluukin, on ulkona liikuskelu tehty viranomaistenkin toimesta mahdottoman epämiellyttäväksi. Koskaan ei tiedä minkälaiseen espanjankieliseen kuulusteluun naapurikorttelissa joutuu ja riittävätkö mukana olevat dokumentit sakkojen välttämiseen. Täkäläiset poliisit ovat kaukana joviaaleista juoppoja paimentavista suomalaiskollegoistaan ja noissa kohtaamisissa on syytä pitää nöyryys, kohtelias käytös ja esivallan kunnioitus kirkkaana mielessä.

Katuja, puistoja ja roskiksia ruiskutetaan desinfiointiaineella säännöllisesti ja käytetyt kemikaalit ovat selvästikin todella vahvoja. Tässä kaaoksessa ajantasaista tietoa katujen desinfioinneista ei vaikuta olevan saatavilla ja koiraihmiset ovat muutaman päivän jakaneet somessa kuvia nahattomiksi palaneista tassuista. Jos lyhyellä kusetuslenkillä sattuu osumaan vasta desinfioidulle kadunpätkälle, ovat seuraukset koiralle tuskalliset. Normaalimaailmassa tällaista ei voisi tapahtua, mutta poikkeustilassa maailmanjärjestys on toisenlainen.