Maanantaina se sitten vihdoin koittaa: valvottu koevapaus. Malagan provinssi siirtyy viikon poliittisen vetkuttelun jälkeen nollasta ykkösvaiheeseen, joka tarkoittaa sitä, että oman provinssin alueella saa liikkua suhtkoht vapaasti, monet kaupat avautuvat ja ravintolaankin päästään. Ei toki sisälle, mutta terassikapasiteetista saa ottaa käyttöön 50%. Juomassa saa istua tunnin verran ja syömässä puolitoista kahden metrin turvavälit tiukasti mielessä pitäen. Mielenkiintoista nähdä miten näitä rajoja valvotaan. Viikko sitten ykkösvaiheeseen siirtyneiltä alueilta on jo kiirinyt uutisia vapauden huumassa villiintyneistä terassikaljottelijoista, joille on jaettu porttikieltoja halailun takia.

Mietityttää, miten monta ravintolaa ensi viikolla ovensa avaa. Jos isollakin ravintolalla on vaikkapa 30 asiakaspaikan terassilupa, saa se tosiaan palvella kerralla viittätoista asiakasta. Toivoa sopii, että terassille istahtavat ottavat syömisen ja juomisen tosissaan ja mättävät ainakin kahden edestä, muuten on toimintaa kyllä vaikea saada kannattavaksi.

Suuri osa täkäläisistä ravintoloista on ulkomaalaisomistuksessa ja ulkomaalaiset ovat lockdownin aikana sankoin joukoin karistaneet Espanjan pölyt jaloistaan, joten ravintoloitsijatkin saattavat olla kortilla vielä pitkään, rajat kun pysyvät kiinni pitkälle kesään. Pääministerin tuoreen lausunnon mukaan muuttolinnut voisivat palailla maahan 24.6. jälkeen. Uskon silti vahvasti, että maanantaina töitten jälkeen löydän paikkani auringosta ja istahdan iloisesti terassikahveille.

Ensi viikolla myös kyläily on sallittua, kunhan asunnossa istutaan enintään kymmenen ihmisen porukalla. Wau, voin kutsua vaikka työkavereita kotiini, uskomatonta! Paljon muita täällä ei jäljellä olekaan, kun kaikki ovat kaikonneet vapauden houkuttelemina kotimaihinsa kauas pois täkäläisestä kuristusotteesta. Työpaikoilla ja kaupungilla on pidettävä kahden metrin etäisyyttä, mutta suljettujen ovien takana ainakin kiinnijäämisen riski etäisyyssääntöjen rikkomisesta lienee olematon. Tämän hullun kevään jälkeen ajatuskin jostain elollisesta olennosta kosketusetäisyydellä on vieras. Viikosta toiseen olen toivonut ihmisseuraa, koiran rapsuttelua, mitä tahansa. Olisi vaikka hamsteri tai edes ruukkukasvi! Kun kukkakaupat avautuvat, varaudun kyllä seuraavaan kriisiin hankkimalla hibiscuksen ja teen kaikkeni pitääkseni sen hengissä.

Olen nyt käynyt luvan kanssa töissä kuutena päivänä. Työt alkavat aamulla, jolloin työikäiset saavat kävellä kilometrinsä laillisesti, mutta kun palaan viiden jälkeen suorinta reittiä kotiin, on ihan muun kansanosan ulkoiluaika ja vaikutan lainsuojattomalta, vaikka kannankin mukanani työssäkäyntilupaa. Enkä edes käytä hengityssuojainta.

Toisin kuin ruuhkaiseen iltakävelyaikaan rantakadulla, ei työmatkakävelyn aikaan kaduilla kulje kuin satunnaisia ihmisiä ja ohitustilanteissa välimatkan säilyttäminen on harvinaisen helppoa, joten en ole katsonut tarpeelliseksi käyttää kävellessäni maskia. Pyrin kyllä parhaani mukaan pysyttelemään kärryillä kunakin päivässä voimassa olevien sääntöjen muutoksista ja noudattamaan lainsäädäntöä lähinnä sen takia, että haluan välttää viimeiseen asti kaikenlaisia kohtaamisia virkavallan kanssa. Espanjassa ei ole maskipakkoa kuin julkisessa liikenteessä, mutta iso osa kansasta käyttää sitä aina ulkona liikkuessaan.Monen siviilin mielestä maskittomuus näyttää olevan kansanmurhaan verrattavissa oleva rikos ja useana päivänä tuntematon ohikulkija on suhauttanut maskinsa suojista kiukkuisen kirouksen ja pari kertaa valveutunut kansalainen on katsonut tarpeelliseksi vallan pysähtyä kohdalle sättimään pöyristyttävän vastuuttomasta piittaamattomuudestani. Onneksi tunnen huonosti espanjankielisiä loukkauksia.

Välttämättömillä aloilla on työskennelty hiki hatussa koko lockdownin ajan joutilaaksi pakotetun väen valvoessa valppaina parvekkeillaan. Huoli terveydestä yhdistettynä rajattomaan vapaa-aikaan on yhdistelmä, joka tekee vihkiytyneimmistä yksilöistä yhden miehen armottomia tuomioistuimia, jossa puolustuksella ei ole puheenvuoroa. Pitkin koronamatkaa ollaan saatu lukea uutisia sairaanhoitajista ja kaupan tädeistä, joiden päälle on syljetty työmatkalla, joiden autoja on töhritty varsin mielikuvituksellisilla tavoilla ja joiden kimppuun on jopa fyysisesti käyty. Ihan koska yksittäinen kansalainen on sitä mieltä, että tuonkin ulkona liikkuvan kuuluisi olla sellissä kuten kaikkien muidenkin. Kansa hurraa pidätyksiä parvekkeiltaan, koiran ulkoiluttajia ammuskellaan ja naapureita käräytellään armotta kuin Itä-Saksassa aikoinaan ja monen mielestä tämä hulluus on täysin oikeutettua. En tykkää kyllä yhtään tästä uudesta maailmanjärjestyksestä.