Kävely on ihanaa, mutta ulkonaliikkumiskiellon lievennykset ovat tehneet elämästä entistä hankalampaa, eikä kukaan tunnu oikein olevan kärryillä siitä mikä juuri tänään on kiellettyä tai sallittua. Rajoitukset, aikataulut ja poikkeuksen poikkeukset muuttuvat päivittäin ja muodostavat sellaisen sääntöviidakon, ettei siitä ota erkkikään selvää. Alati elävissä säännöissä ei suoraan sanottuna tunnu olevan järjen häivää.

Pääsin tänään ensimmäistä kertaa lupalappu käsilaukussa tallustelemaan työpaikalle. Ilman lappuakin olisin saanut aamuyhdeksältä ulos lähteä, mutta toisaalta työpaikka sijaitsee 700 metriä sallitun etäisyyden ulkopuolella. Viideltä takaisin palatessani tarvitsen kyllä lupaa koko matkalle, koska en ulkoiluta lapsia. Tästä päivästä eteenpäin saa hakea take away -ruokaa tarkkaan valvotuista ravintoloista ja käyttää ajanvarauksella tapahtuvia palveluita, joita tarjoavien yritysten täytyy kuitenkin varata tietty aika päivästä ikäihmisille. Jokaista ravintolasta noutoruokaa hakevaa kohti on myös oltava yksi työntekijä, enempää ei voi kerrallaan palvella. Saisinko siis kuitenkin käydä kampaajalla ja ruokaa hakiessa muulloinkin kuin oman ikäryhmäni ulkoiluaikaan? Sisältyykö tämä päivittäin sallittuun ulkoiluun vai saako lenkillä käydä parturireissun tai pitsan haun jälkeen? Viralliseen lenkkeilyaikaan urheilijat saavat liikkua kotikaupungissaan sunnuntaikävelijöitä kauemmas, mutta kukaan ei ole selvillä minkä tyyppinen treeni lasketaan vakavasti otettavaksi urheiluksi.

Kaikki tuntuvat olevan täysin kujalla myös autoiluun liittyvistä rajoituksista. Autossa saa olla kuljettajan lisäksi yksi samassa huushollissa asuva ihminen, jonka on istuttava takapenkillä ja käytettävä maskia. Vähän aikaa sitten autolla sai ajella vain yksinään. Taksilla saa toki kulkea, vaikkei taksikuskia perheestä löydykään. Tästä päivästä lähtien maskin käyttö on pakollista kaikissa julkisissa liikennevälineissä. Työkaverille ei saa tarjota kyytiä, mutta olisiko sallittua käydä hakemassa painavat tavarat kyytiin, jos toinen kävelee perässä sinne samaiselle työpaikalle? Myös lounastauko aiheuttaa päänvaivaa, koska kaupassa ei saa käydä pikkuostoksilla. Jos haen lounaan ravintolasta, se on siis ok mutta pitääkö kaupasta ostaa koko viikon ostokset samalla reissulla? Tupakoitsijaa taas ihmetyttää se, ettei kadulla saa seisoskella tupakoimassa, mutta toisaalta kävellessä se on sallittua, ainakin jos sattuu kävelemään työpaikan tai kodin suuntaan lupalappu taskussa.

Töitten jälkeen kotiin tämän pikkukaupungin pääkatua tarpoessani tapasin samassa työhuoneessa istuneen kollegani seisomassa parturin ulkopuolella jonottamassa kuten tänään moni muukin kipeästi hiustenleikkuun tarpeessa oleva pipopää. Anarkistinen juttutuokiomme kadulla päättyi lyhyeen, kun kiinnitimme poliisin huomion ja oli aika lähteä varmuuden vuoksi livohkaan. Kotiin palattuani kävi mielessä, että olen monta kertaa kironnut vitun sääntö-Suomea ymmärtämättä ollenkaan miten väärässä olen. Tämä omituinen ihmiskoe määrittelee aivan uudenlaiset standardit sääntöviidakolle.

Viikon surkuhupaisimman rikostarinan palkinto menee tällä viikolla parturisalongille, jonka toiminta muuttui  tänään taas lailliseksi. Pari päivää sitten luin lehdestä, kuinka epäilyttävän hyvin parturoitu mieshenkilö oli kiinnittänyt poliisin huomion ja johdattanut virkavallan laittoman parturiliikkeen ovelle. Niin parturille kuin asiakkaallekin kirjoitettiin muhkeat sakot. Alkutilanteen kuvitteleminen tuppaa hihityttämään. Hei sinä hyvännäköinen kaveri, pysähdy! Mistä sitä ollaan tulossa? Näinä aikoina kuuluu näyttää räjähtäneeltä.

P.S. Kaikesta hulluudesta huolimatta on ihana nähdä kadulla koiria, vaikkei niihin saakaan koskea <3

Tänään tuli täyteen 7 viikkoa lockdownia ja samalla alkoivat ulkonaliikkumiskiellon lievennykset. Ulkoilla saa nyt tunnin kerrallaan kilometrin etäisyydellä kotoaan tarkasti määrätyllä aikataululla. Työikäisten ulkoiluaika on klo 06 – 10 ja 20 – 23. Yli 70-vuotiaat ja avustettavat saavat ulkoilla klo 10 – 12 ja 19 – 20 . Lasten slotti on klo 12 – 19. Mahtavaa, ulos ja tossua toisen eteen! Koska työt on aloitettava yhdeksältä, laitoin kellon seitsemältä soimaan.

Jännitys herätti jo 6.24 ja kiskoin nopean aamukahvin jälkeen lenkkarit jalkaan jo ennen seitsemää. Mahtaako sitä osata enää kävelläkään? Jalat olivat totaalisen juntturassa viikkokausien makaamisen jäljiltä ja alkuun kävely oli kummaa kopöttelyä. Aurinko oli vasta nousemassa eikä rantakadulla ollut vielä aamuseitsemältä ruuhkaa, mutta kulkijoita kyllä riitti tasaisena virtana. Fiilis oli jotenkin saman kaltainen kuin ensimmäistä kertaa uudessa kaupungissa turistina vieraillessa. Kaikki ympärillä tuntui eksoottiselta ja jokaista arkista asiaa tuli tuijoteltua kuin suurtakin ihmettä. Mietitytti, miten tässä vieraassa kauan sitten kadonneessa kulttuurissa toimitaan ja ovatko vastaantulijat liikkeellä rauhanomaisin aikein. Osaanko edes käyttäytyä huomiota herättämättä? Kohta varmaan nolaan itseni ja sitten hävettää!

Vaikka samassa taloudessa asuvat samaan ikäryhmään kuuluvat saavatkin ulkoilla yhdessä, suurin osa aamun kulkijoista oli yksin tai sitten turvavälien noudattaminen ja jutustelukielto on iskostunut päähän niin hyvin, että yhdessä kuljetaan vaivihkaa metrien välimatkalla. Meille kaikille oli varmasti yhteistä hiljainen hykerryttävä riemu kävelylenkistä ja ensimmäistä kertaa sitten lockdownin alkamisen monet ottivat kadulla katsekontaktin. Katseet olivat uteliaita ja ujoja. Jokaista vastaantulijaa hymyilytti. Harvalla oli maski naamalla ja lyhyen pohdinnan tuloksena minäkin olin jättänyt omani kotiin, koska tästä ihanasta vapaudesta oli vaan nautittava keuhkojen pohjalta omia hönkyjään haistelematta. Aurinkolaseja ei tullut mieleenkään käyttää, vaikka normaalisti ne ovat joka hetki silmillä, ihana ulkoilma on otettava vastaan kaikilla aisteilla. Tästä ei hyvää seuraa, mutta vapauden kutsu oli yksinkertaisesti liian voimakas.

Poliisi hätisteli siellä täällä pysähtelijöitä jatkamaan matkaa. Paikoilleen ei saa jäädä fiilistelemään liian pitkäksi aikaa eikä penkille istahtaa ja kello 10.05 oltiin kuulemma jo sakkolaput ojossa ojentamassa mattimyöhäsiä. Esivalta haluaa välittää viestin, ettei poikkeustila todellakaan ole vielä ohi ja määräyksiä on toteltava pilkuntarkasti. Minulta ei papereita aamulla kyselty ja päivän mittaan päähän on hiipinyt anarkistinen ajatus, josko uskaltaisin kävelylle illallakin ilman kiinnijäämisen pelkoa. Se ainakin on selvää, että tästä eteenpäin en missaa ensimmäistäkään aamulenkkiä.