Tänään julkaistiin Espanjan kaupunkikohtaiset koronaluvut. Fuengirolassa todettuja tapauksia on vain 58 eli yksi enemmän kuin Kuopiossa ja 23 vähemmän kuin Oulussa. Koko kriisin ajan on ollut tiedossa, että Andalucian tautitilanne on maan parhaita, mutta siitä huolimatta täällä on eletty täsmälleen samojen rajoitusten alla kuin kaikkialla muuallakin. Valvonta on varmasti helpompaa kun kaikki on kielletty kaikilta, mutta sellissä istuessa ei voi olla ajattelematta, olisiko esimerkiksi kaupunkien välisten yhteyksien rajoittaminen voinut olla täyslukituksen sijaan riittävä toimi ainakin osassa maata.

Lockdownin aloituspäivänä tein elämäni ensimmäisen matkustusilmoituksen ja sen perusteella Suomen valtio on lähetellyt tekstareita ja sähköpostia tasaiseen tahtiin. Tänään saapui kymmenes UM:n viesti. Suurin osa viesteistä on sisältänyt saman nelikohtaisen kyselyn kerta toisensa jälkeen. Oletko vielä Espanjassa? Kyllä. Aiotko jäädä Espanjaan? Kyllä. Ovatko paluujärjestelysi Suomeen kunnossa? Ei. Tarvitsetko suurlähetystön apua Suomeen palaamisessa? En.

Muutama ministeriön viesteistä on sisältänyt infoa kotiutuslennoista, joita UM järjestää yhteistyössä Finnairin kanssa. Yli 1,5 miljoonaa ulkomaalaista on palannut Espanjasta kotimaihinsa kriisin alkamisen jälkeen ja paluulennot Suomeenkin ovat täyttyneet hetkessä siitäkin huolimatta, että mistään halpalennoista ei ole ollut kysymys. Moni pitempiaikainen Espanjan asukki on varmasti lähtenyt ennemminkin ulkonaliikkumiskieltoa kuin koronavirusta karkuun, koska kahden viikon karanteeni paluun jälkeen kotimaassa on kevyttä kamaa verrattuna eristykseen, jonka päättymispäivästä ei ole aavistustakaan. Valitset sitten lähtemisen tai jäämisen, on päätös pystyttävä lukitsemaan määrämättömäksi ajaksi, koska kukaan ei tiedä milloin rajojen yli taas pääsee.

Kun lockdown jonain päivänä päättyy ei elämä tule olemaan ennallaan. Kotona istuessa on ollut aikaa pohtia, että ainakin yksinäisyys tulee jatkumaan ulospääsynkin jälkeen, vaikka jonain päivänä terassille saakin taas istahtaa tuopilliselle. Kun tuttavapiiri on koostunut lähinnä Espanjassa asuvista muista ulkomaalaisista, on massapako maasta verottanut verkostoa ankaralla kädellä ja monella on varmasti vapautumispäivän jälkeen kyläilypaikat kortilla.

Heräsin tänään ulkoa kuuluviin ihmisääniin ensimmäistä kertaa yli kuuteen viikkoon. Koko kaupungin äänimaailma muuttui kertaheitolla, kun lapset päästettiin tänään ulkoilemaan. Aikuisetkin palasivat normaaliin volyymiin ja nyt kaduilla kaikuu huutoja ja parvekkeilla puhutaan puhelimessa kovaan ääneen ihan kuin aikana ennen lockdownia. Pitkään jatkunut tappiomieliala väistyi, kun toivo normaalista elämästä heräsi ensimmäisten lievennysten myötä.

Parvekkeeltani näkyy kadunleveyden verran hiekkarantaa ja rantabulevardia Paseo Maritimoa, jonne lasten kanssa tänään on suunnistettu sankoin joukoin. Tuntuu oudolta nähdä täydellisen autiuden sijasta rannalla leikkiviä lapsia ja jalkaisin partioivia poliiseja. Ranta avattiin tänään, mutta ilman lapsia sinne ei ole asiaa.

Viikonlopun paras uutinen oli se, kun eilen illalla ilmoitettiin, että ensi lauantaista lähtien kaikki saavat ulkoilla. 49 päivän sisällä kököttämisen jälkeen saa vihdoin kävellä ja se tuntuu lottovoitolta. Ajatella, enää kuusi päivää, niin päästään jaloittelemaan! Kohta kadulla saa taas kävellä!

Alakerran naapuri valitteli eilen, että viikkokausien liikkumattomuus on aiheuttanut hänelle kivuliaita säärihaavoja, joita ei ole pystynyt hoidattamaan lockdownin aikana. Ulkonaliikkumiskieltosta on seurannut housunkauluksen kiristymisen lisäksi monenlaista terveysvaivaa ja lääkärien varauskalenterit tulevat varmasti täyttymään, kun hoitoon päästetään muutkin kuin koronapotilaat. Itse olen tuskaillut koko lukituksen ajan jomottavan poskihampaan kanssa ja hammaslääkärikeikka on kärkipäässä to do -listalla, kunhan vastaanotot taas avautuvat. Siihen menee varmasti vielä viikkoja, mutta tiedänpähän ainakin mitä teen ensi lauantaina 2.5.2020 kello 9.00. Minä kävelen.