Varovaisia tulevaisuudensuunnitelmia

Toissapäivänä ilmoitetuissa lasten ulkoilua koskevissa lievennyksissä otettiin järki käteen neljän tunnin väännön jälkeen ja lasten kauppaan mukaan ottamisen salliminen muuttuikin siihen muotoon, että lapset saavat aikuisen seurassa ensi viikosta lähtien ulkoilla kerran päivässä kilometrin etäisyydellä kotoaan ulkoilmassa. Lasten on sallittua juosta, hyppiä, pelata palloa ja leikkiä ulkosalla itsekseen muutaman muun erikseen mainitun aktiviteetin lisäksi. Toisten lasten kanssa leikkiminen, keinuminen ja uiminen ovat edelleen kiellettyä. Hataralla lapsitietämykselläni arvelen, että hyppiminen on epäilemättä suurimmalle osalle kakaroista mieluisampaa kuin apteekissa jonottaminen, joten pisteet hallitukselle tästä u-käännöksestä. 42 päivän eristyksen jälkeen ensimmäistä kertaa ulos pääseviä pilttejä varmasti jo hypityttääkin.

Muuten liikkumisrajoituksiin ei ole näillä näkymin tulossa muutoksia ja ulkonaliikkumiskielto jatkuu 10.5.2020 asti. Huhujen mukaan etätyötä tehdään vielä seuraavat kaksi kuukautta, mutta alustavien suunnitelmien mukaan ja jos korona suo, jo toukokuun puolivälin tienoilla aletaan varovaisesti availemaan ovia ulkomaailmaan. Ensin avautuisivat pikkuliikkeet, sitten puistot, palvelut ja liikennevälineet. Kesäkuussa voisi kaavailujen mukaan olla aika avata ravitsemusliikkeet ja mahdollisesti jopa hotellit paikallisille matkustajille ja jonkin verran myöhemmin jopa ulkomaalaisille turisteille. On siis mahdollista, että suhtkoht normaalia elämää voitaisiin päästä elämään jo kesän aikana. Kaikki on kuitenkin vain arvailua; asiantuntijasta ja päivästä riippuen arviot vaihtelevat jossain kesän ja joulun välillä.

Joka tapauksessa meille on luvassa erittäin rauhallinen kesä. Suuri osa hotelleista on päättänyt olla avaamatta oviaan ennen ensi kevättä ja moni ravintoloitsijakin joutuu laittamaan hanskat naulaan. Lehdistä saa lukea toinen toistaan hurjemmista suunnitelmista pitää kansa pöpöistä vapaana ja erillään ravintoloissa ja hotelleissa. Puhutaan plekseistä ruokapöydissä ja jokaisen asiakkaan desinfioinnista sisääntulon yhteydessä. Oma mökkiranta tuntuu varmasti houkuttelevammalta kuin tähän hulluuteen lentäminen ja täällä asuvat varmaan valitsevat mieluummin kotiterassin kuin maski naamalla hanskat kädessä pleksin takana baarissa illastamisen. No, eristyssellistä katsottuna jo pelkkä mahdollisuus kävellä kadulla ja käydä joskus jonkun luona kylässä tuntuu uskomattoman ihananalta ja ah niin kaukaiselta haaveelta.

Koko lukituksen ajan sää on ollut meille armollisen tuhruinen ja viileän puoleinen. Tuntuu pienemmältä vääryydeltä istua sellissä tihkusateesa kuin auringonpaisteessa. Viimeisten muutaman päivän aikana on saatu esimakua Espanjan kesästä ja etätöitä on pitänyt välillä paiskia vallan hiki hatussa. Yksiössä tulee vielä tukalat oltavat, jos nykytila tulee jatkumaan kuukausia.

Puheenaiheet Oma elämä Terveys Uutiset ja yhteiskunta

Tipunaskelin

Espanjan hallitus on päättänyt edetä erittäin varovaisesti rajoitustoimien purkamisessa, mutta ensimmäinen pikkiriikkinen askel kohti vapautta on nyt luvassa. Tänään saadun tiedon mukaan ensi maanantaista lähtien lapset pääsevät jaloittelemaan saman verran kuin aikuisetkin. Tähän astihan lapsilla ei ole ollut mitään asiaa ulos, kun me aikuiset olemme sentään saaneet kusettaa koiran kotikorttelissa, viedä roskapussin ja käydä kaupassa. Viikon päästä lapset saa ottaa mukaan näille asioille ja teinit voivat kusettaa koiran yksinkin. Ulkoilemaan ei nykytiedolla ole edelleenkään kenelläkään mitään asiaa. Itselleni ei kyllä aukea, millä logiikalla lapsen kauppaan vieminen on viruksen leviämisen estämiseksi järkevämpää kuin esimerkiksi puistossa ulkoilu, mutta kysymys lieneekin enemmän rajoitusten valvonnan pitämisestä yksinkertaisena.

Päätöstä jatkotoimista odotetaan huomenna ja yleisesti ottaen kaikki veikkailevat, että lusimista jatketaan entiseen malliin 10.5.2020 asti. Silloin eristyksissä on istuttu 8 viikkoa. Luin jostain, että ihmisellä kestää 4-5 viikkoa siihen, että vallitsevat olot hyväksyy uudeksi normaaliksi ja tällä kokemuksella teoria vaikuttaa uskottavalta. Ensimmäiset kaksi viikkoa menivät jännänä lomana, viikot 3 -4 olivat ahdistavia ja siitä eteenpäin paluu normaaliin on lähinnä hirvittänyt.

Normaalia elämää ei varmasti ole luvassa vielä kuukausiin ja ulkomaailmaan pääsemistäkin ehtii mielikuvaharjoitella vielä viikkoja ennen tositoimia. Omalla kohdallani töiden aloittaminen viime viikolla onneksi normalisoi ihan huomaamatta paitsi unirytmin, myös ruokailun. Pussinuudeleiden sijasta olen keitellyt monenlaista soppaa lautaselle ja pakkaseen ihan kuin en vankilassa olisikaan. Seuraavat viikot (tai kuukaudet) saankin rauhassa kuivaharjoitella normaalia hygieniaa, pukeutumista ja käyttäytymistä vuorovaikutustilanteissa. Ihmisten ilmoilla on varmaan pakko vähentää itsekseen puhumista, jokaisen liikkuvan kohteen intensiivistä tuijottamista ja estotonta röyhtäilyä (juon paljon vissyä). Ennen kesää on taas otettava deodorantti käyttöön ja luovuttava säärikarvoista. Näin kesän kynnyksellä tuntuu kyllä epäreilulta, että syyskuusta Espanjassa asuneena joudun varmaan hankkimaan purkin itseruskettavaa, jotta kehtaan näyttäytyä kalvakoissa kintuissani.

Tulevia pelottavia aikoja odotellessa pelailen kuitenkin vielä muutaman tunnin mahjongia, jonka palikat ovat kyllä muuttuneet 15 vuodessa ihan helvetin pieniksi.

Puheenaiheet Mieli Terveys Uutiset ja yhteiskunta