Sosiaalista tykitystä

Sukupuun ensimmäinen koronaristi piirrettiin Kiuruvedellä ja tämä kuolema toi koronakatastrofin taas hieman lähemmäs.

Muutama päivä on mennyt erittäin syvissä vesissä ja toivottomissa tunnelmissa. Päivät kuluvat itseni kanssa riitelyyn ja oman seuran paskuustason analysointiin. Vankeusaika on iskenyt nupin ja vyötärönseudun lisäksi uusiin uusiin ja yllättäviin paikkoihin vartalossa. Hiuksia irtoaa kuin avioeron jälkimainingeissa, iho hilseilee ja kyynärvarsiin on ilmestynyt outoa ryhelmää. En ihmettele yhtään. Stressi, niukka ja järjetön ruokavalio sekä liikkumattomuus ovat jäätävä yhdistelmä. Onneksi tänään käyty pitkä puhelu piristi ja antoi voimia avata verhot. Tiistaista eteenpäin persus onkin nostettava sohvasta joka päivä, kun odottelu vaihtuu etätöihin ja viikkoon tulee edes jonkinlainen rytmi.

Tunnelmista huolimatta viimeiset kaksi päivää ovat olleet poikkeuksellisen sosiaalisia, olen nimittäin nähnyt ihmisen molempina päivinä. Eilen minulle toimitettiin etätyövehkeet ja sain tässä yhteydessä rupatella normaaleista arkisista asioista tulevan työkaverini kanssa useamman minuutin. Tiesin odottaa toimitusta pääsiäisen aikaan ja hetkittäin olo oli kuin sokkotreffeille valmistautuessa. Suihkussakin tuli käytyä kahtena peräkkäisenä päivänä, mikä on suunnaton saavutus näinä aikoina. Sanoisin, että ensitreffit menivät oikein hyvin, koska samalla sovittiin seuraavatkin, kun yksi tuiki tarpeellinen kapine jäi maanantaina tapahtuvaan jälkitoimitukseen. Hieno onnistuminen.

Tämän päiväinen ihmiskontakti oli yllättävämpi, kun tiistaiksi luvatut kultaakin kalliimmat hengityssuojaimet ja käsidesi tuotiinkin kotiovelle tänään pääsiäislauantaina. Maski lähti heti testiin, kun luikin pankkiautomaatille tien toiselle puolelle. Verrattuna aiempaan huiviviritelmääni suojain tuntui turvallisemmalta, mutta maskin alta hengityshöyryt huurruttivat kyllä aurinkolasit ärsyttävästi. Omaa hengitystä pankkireissun ajan nuuhkittuani päätin, etten suutele ketään enää ikinä.