Vaara vaanii ulkona

Edellisestä kauppareissustani on 11 päivää ja sen kyllä jääkaapista jo huomaa. Korona-aikaan on pohdittava, lykkäänkö reissua vielä parilla päivällä piipahtamalla alakerran surkeassa minimarketissa ostamassa pari purkkia ylihintaisia säilykkeitä, vai urakoinko itseni muutaman sadan metrin päähän Mercadonaan. Alakerran kauppias katosi reilu viikko sitten, eikä häntä ole sen koommin näkynyt ja täältä pari kerrosta ylempää loogisin selitys katoamiselle on korona. Minimarket ei tunnu ollenkaan houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Vaan eipä houkuttele Mercadonakaan, siellä kun joutuu väkisinkin hengittämään samaa ilmaa ja koskemaan samoihin paprikoihin ja vissypulloihin kuin kymmenet muutkin shoppailijat. Maailma on nykyään merkillinen paikka, kun kauppareissu tuntuu eloonjäämistaistelulta ja absurdilta baletilta, jossa koreografia on syytä hallita täydellisesti, tai joudut palaamaan lähtöruutuun tonneja köyhempänä ja tartunnan saaneena. Yhtään turhaa reissua ei huvita tehdä.

Kuten ulkonaliikkumiskiellon henkeen kuuluukin, on ulkona liikuskelu tehty viranomaistenkin toimesta mahdottoman epämiellyttäväksi. Koskaan ei tiedä minkälaiseen espanjankieliseen kuulusteluun naapurikorttelissa joutuu ja riittävätkö mukana olevat dokumentit sakkojen välttämiseen. Täkäläiset poliisit ovat kaukana joviaaleista juoppoja paimentavista suomalaiskollegoistaan ja noissa kohtaamisissa on syytä pitää nöyryys, kohtelias käytös ja esivallan kunnioitus kirkkaana mielessä.

Katuja, puistoja ja roskiksia ruiskutetaan desinfiointiaineella säännöllisesti ja käytetyt kemikaalit ovat selvästikin todella vahvoja. Tässä kaaoksessa ajantasaista tietoa katujen desinfioinneista ei vaikuta olevan saatavilla ja koiraihmiset ovat muutaman päivän jakaneet somessa kuvia nahattomiksi palaneista tassuista. Jos lyhyellä kusetuslenkillä sattuu osumaan vasta desinfioidulle kadunpätkälle, ovat seuraukset koiralle tuskalliset. Normaalimaailmassa tällaista ei voisi tapahtua, mutta poikkeustilassa maailmanjärjestys on toisenlainen.

Puheenaiheet Oma elämä Terveys Uutiset ja yhteiskunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.