Viime hetkellä
Taustafakta: Espanjaan muuton yhteydessä hankkiuduin eroon kaikesta tavarasta ja tällä hetkellä kaikki omaisuuteni mahtuu kahteen matkalaukkuun. Muutin uuteen asuntoon pari viikkoa sitten enkä ehtinyt saada wifiasennusta ennen kuin paska iski tuulettimeen. Näin ollen elelen rajallisen mobiilidatan varassa (Olkaa muuten suomalaiset kiitollisia rajattomista liittymistänne, täällä sellaisia ei ole.) ja tällä hetkellä eniten hirvittää prepaidin loppuminen ja lisälatausten onnistuminen näissä olosuhteissa. Liikkuva kuva on poislaskettu tässä tilanteessa, enkä ole muutenkaan innostunut lähtemään suoratoistopalveluiden ikeeseen.
No, heräsin torstaina tosiasiaan, että data on rajallinen, korteilla voin yksikseni pelata vain pasianssia eikä minulla ole yhtä ainutta kirjaa. Minimalismi potkaisi sääriluuhun. Ilmoitin paikallisessa fb-ryhmässä ottavani vastaan tai ostavani halvalla muutaman kirjan ja parin tutun kanssa sovittiinkin kirjakaupoista epämääräisellä aikataululla. Sain myös viestin naapurikorttelissa asuvalta tuntemattomalta naiselta, joka toivotti tervetulleeksi noutamaan lukemista runsaasta kirjakokoelmastaan milloin vaan minulle sopii. Tuossa vaiheessa en vielä tiennyt, että perjantain noutotreffien jälkeen seuraavana päivänä olisikin ollut jo liian myöhäistä, enkä ennen lockdownia ehtisi nähdä noita tuttujani kirjakassin luovutuksen merkeissä.
Sitäkään en tiennyt, että tuon tuntemattoman hyväntekijän hulppeassa lukaalissa minua odotti oikea kirjaparatiisi! Viehättävä, sivistynyt, puhelias kulttuurimummo antoi minulle vapaat kädet kirjojen karkkikaupassa, jossa hän kertomansa mukaan teki jonkinlaista kuolinsiivousta. Rouvaa huoletti kovasti se, että hänen jälkikasvunsa on pulassa arvottoman kirjapaljouden ja arvokkaamman taiteen kaatuessa syliin; ei pelkästään täältä Espanjan asunnosta, vaan myös Ranskan ja Suomen residensseistä.
Seurasi hurmaava tunteroinen tuossa kirjojen vapaavalinnassa. Keskustelimme kirjailijoista, mieltymyksistä, lajityypeistä ja samalla keräilin opuksia puoliksi häpeissäni kuin huomaamatta kasvaviin kasoihin. Rouva suositteli minulle tuntemattomien kirjailijoiden tuotantoja ja saaliini muodostuikin monipuolisemmaksi kuin kuvittelinkaan. Usutti ottamaan lisää, kaikki oli tarjolla. Kuitenkin samalla suurin osa teoksista oli sellaisia, joita olisin varmaan poiminut kirjakaupasta omatoimisestikin. Kirjakasan lisäksi nautin suuresti tuosta keskustelusta. Ihan ilmaiseksi. Asunnon nähtyäni ymmärsin, että tuo ihana lady ei todellakaan ole kiinnostunut vähäisistä euroistani eikä edes salmiakkipussista, jonka olin varannut käsilaukkuun vaihtoehtoiseksi maksuvälineeksi. Hyväntekijäni kertoi, että paras palkkio hänelle on se, että kirjat päätyvät toisen lukemisesta kiinnostuneen käyttöön. Ilmeisesti aiemmat vuosikymmenet kirjojen parissa häivyttivät muutaman vuoden kestäneen nolon somentäyteisen aivomätäni, jonka aikana joutava hömppä on vienyt kyvyn keskittyä lukemiseen tai ylipäätään mihinkään. Hävetti se, miten vähän olen viime vuosina lukenut. Kadutti, miten olenkaan voinut jättää rakkaan lukemisharrastukseni niin vähälle.
Kotiin kävellessäni kannoin käsissäni kahta isoa muovikassia kukkuroillaan kirjoja. Kovakantisia, pokkareita, uusia, vanhoja, tuttuja, vieraita ja kaupan päälle kaunista kohtaamista hienon ventovieraan kanssa. Yksineläjänä oletan, etten tässä kuussa tapaa yhtäkään ihmistä livenä tämän kohtaamisen jälkeen.