Paris, je t’aime
Heinäkuun ensimmäisellä viikolla toteutin yhden suurimmista haaveistani. Toisin sanoen kävin menettämässä sydämeni ja sieluni kauniille Pariisille. Ystäväni kanssa vietetyt viisi Pariisipäivää kuluivat niin metro- ja kävelymaratonien, nähtävyyksien kuin paikallisten alennusmyyntien parissa. Nautin jokaikisestä hetkestä, tunsin olevani yhtä aikaa sopivan vieraassa mutta mystisesti kotoisassa kaupungissa, jonka viehätys oli vastustamaton etenkin yöaikaan, jolloin ilmassa oli selvää vapautuneisuutta ja kesän tunnelmaa. Kyllä, minä rakastan sinua Pariisi. Edes suurkaupungin varjopuolet kaikenlaisine onnenonkijoineen ja kaupustelijoineen sekä H&M, joka oli maailman ahdistavin taistelutanner soldes d’étén aikaan, eivät aiheuttaneet edes pieniä ryppyjä vilpittömään rakkauteeni.
Koska olen aivan mahdoton seize the day -hörhö, yritin pitää kaikenlaisista ulkopuolisista ärsykkeistä ylikuormittuneen mieleni vakaana toistamalla itselleni, että nyt mä viimein olen Pariisissa. Mä olen täällä. Nyt. Silti todellisuus iski kunnolla vasten kasvojani vasta nyt, kun tänä yönä eksyin selaamaan matkalla räpsittyjä kuvia. Minä olin Pariisissa. Ja tahdon sinne takaisin.
Pariisin yön tunnelma oli käsin kosketeltava.