Mistä myrkystä me puhutaan?

Aiemman postaukseni kommenteissa minulta kysyttiin, että mikä tämä myrkky on. Noh, senhän varmasti voi jo päätelläkin, mutta tässä vaiheessa tietoisesti jätän aineen nimeämättä. Miksi? Yksinkertaisesta, mutta pitkäpiimäisestä syystä, joten hold on ja lue tarina.

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Kulutin aikaani katsomalla TLC:llä näkyvää Hengenvaarallisesti lihavaa (My 600lbs life) kumppanini hipsiessä lähistöllä. Jossain vaiheessa kommentoin ääneen, että miten nää tyypit voi olla noin kuutamolla, miten ne voi perustella sen ylensyömisen noin, miks ne ei vaan lopeta tota, eikö ne tajua et ne kuolee tuohon ja muuta ääneen ihmettelyä. Kumppanini katsoi minua, ja koska pitkien parisuhteiden ominaispiirteisiin kuuluu ajatustenluku, tajusin sillä samalla sekunnilla kumppanini säälivän ilmeen totuuden tielle tuuppaamana, että kappas, tuo sängyssä kolme vuotta maannut ihminen ei eroa itsestäni juuri ollenkaan. Hänen syynsä ylensyömiseen olivat aikalailla ihan yksi yhteen omien, täysin irrationaalisten tekosyitteni kanssa.

Tämä oli Tunnaa lainatakseni ehkäpä se päräyttävin kokemus koko addiktion portaikolla rimpuillessani (kts. edellinen postaus, porras numero 3) ja tässä vaiheessa tajusin sen ilmiselvän asian; riippuvuus on riippuvuus on riippuvuus. Näillä 300kg painavilla ohjelmaan osallistuvilla on yleensä joku trauma, jota hoidetaan ruoalla. Ruoka on lohtu ja pakopaikka. Itse kun olen varsin pumpulissa kasvanut ja traumaton, en voi vedota siihenkään. Mutta mekanismi on sama. Aamulla herätessään he eivät voi ajatella muuta kuin ruokaa, aterian syötyään mietitään jo seuraavaa ateriaa, jos ruokaa ei ole saatavilla silloin kun mieli tekee, tapahtuu kauheita. Ja niin edelleen. Tuohon ruoan paikalle voisi vaihtaa minkä tahansa muun addiktiota aiheuttavan aineen.

Koen vahvasti, että minusta ei koskaan tule kohtuukäyttäjää. En pysty säännöstelemään, joten ainoa tapa päästä irti, on lopettaa kokonaan. Jos lopettaisin ajatuksella, että joskus ja jouluna saat sitten käyttää, siinä mentäisiin viheltäen helvettiin, ja taas olisi addiktio täysillä päällä. Niin monta kertaa on nähty vierestä, kun joku tupakoinnin lopettanut baari-illan tiimellyksessä polttaa joltakulta jämät, seuraavassa hetkessä pummitaan kokonainen rööki ja kohtapa soitellaankin kuskille, että etsä viitsisitsä hakea Shelliltä Marlboroa. Ja taas mennään. Sama homma viinan lopettaneella. Jotkut kivat illanistujaiset, ”no voit sä nyt yhden lasin viiniä ottaa” ja muutaman tunnin (ja parin viinipullon) jälkeen ollaankin yökerhossa täysi meno päällä.

Sinänsä jännä, että huumeiden käyttäjiä painostetaan selvään ja päihteettömään elämään. Mutta alkoholisteille tarjotaan kuitenkin vaihtoehdoksi sitä kohtuukäyttöä ja juomisen rajoittamista. Tai tupakoijalle nikotiinituotteita. Miten sen pitäisi ongelma ratkaista?

Onko lukijoilla omakohtaista kokemusta siitä, kun huomaat, että vaikkapa alkoholin kanssa menisi vähän turhan vauhdikkaasti? Tai röökiä alkaa mennä kolmatta askia päivässä? Mitä sen jälkeen tapahtui?

Aegri somnia vana