Ladataan...
Polka dots

Plussat:

Yksi kokonainen viikko täynnä mitä kirkkainta valoa ja hellelukemia läheneviä lämpöasteita.

Yksi kokonainen viikko pitkiä yöunia ja aurinkoisia herätyksiä.

Yksi täydellinen paella. Sellainen, josta tarjoilija ilmoitti heti, että tässä menee tunti, kannattaa tilata puoli litraa viiniä odottaessa.Olikin paras paella ikinä.

Yksi uusi vierailtu lomakohde. näin kolmekymppisenä olen vihdoin päässyt Kanarialle saakka. Viime vuonna oli Lanzarote, tällä kertaa Teneriffa. Suomeksi kirjoitetut ruokalistat häiritsivät, mutta muuten paikka oli yllätyskiva.

Yksi luettu kirja; Jennifer Egan, Manhattan Beach. Kirja saatu blogin kautta ja sisällöstä lisää myöhemmin.

Seitsemän syötyä banaania oman pihan banaanitertusta. Vuokratalo sijaitsi keskellä banaaniplantaasia.

Monen monta kävelyretkeä kuunnellen pauhaavaa merta ja vain fiilistellen sitä, että ei ole yhtään kylmä eikä tarvitse pelätä liukastumista.

Kymmenittäim pisamia. Joka vuosi saan auringossa muutaman pisaman lisää ja se on mielestäni vain ihanaa.

Seitsemän kokonaista päivää lomaa. 

Miinukset:

Yksi kadonnut villakangastakki. Takki unohtui Helsinki-Vantaan lentokentän ravintolaan ja ei yllätyksekseni ole palautunut löytötavarapisteeseen. Takki oli tietenkin se hiukan liian kallis takki, jota ei oikeasti ollut edes varaa tai tarvetta ostaa.

Yksi hajonnut kamera. Siitäkin huolimatta, että kuvaan nykyisin tosi harvoin, tämä harmittaa aivan pirusti. Elättelen yhä toiveita, että kone vielä toipuisi.

Yksi eeppinen nuha. Suomessa nenäsuihkuttelen kaikki flunssat, mutta lomapaikan apeteekeista ei löytynytkään sopivia suihkeita ja tukkoisella nenällä mentiin useampi päivä. Olinkin unohtanut miten inhalta rikki repeytyneet nenänpielet tuntuvat.

 

Kyllä tämä selkeästi plussalle jäi. 

 

Ladataan...

Ladataan...
Polka dots

 

Maalata taulu

Käydä säännöllisesti juoksemassa

Tällainen pieni unelmalista muotoutui mieleeni vuoden vaihtuessa, kun mietin mitä pieniä ja selkeitä unelmia minulla on. 

Niinpä ostin maalaustarvikkeet ja hankin kymmenen kerran juoksukortin sisäjuoksuradalle.

Sitten

maalasin taulun. Nyt olen maalannut jo kaksi, ja aion maalata vielä lisääkin.  Maalaaminen, se on ihanaa. Kuuntelen Harry Pottereita, maalaan ja aika katoaa. En ole aiemmin maalannut öljyväreillä, joten sekoittelen värejä kankaalle sen enempää ajattelematta ja miettimättä. Tulee mitä tulee.  Haastavinta toistaiseksi on ollut päättää milloin taulu on valmis ja milloin taas se vielä tarvitsee vähän jotakin. Mystistä miten taulu voi jo näyttää valmiilta, mutta sitten joidenkin tuntien tai päivien jälkeen ymmärtää sen olevan vielä aivan keskeneräinen. 

rupesin taas juoksemaan. Aluksi kävin joka toinen päivä, nyt säännöllinen rytmi on kaksi tai kolme kertaa viikossa. Juoksen sen verran mitä milloinkin jaksan tai äänikirjan juoni veyy.  Välillä puoli tuntia, toisinaan reilun tunnin. En seuraa kilometrejä tai niihin käytettyjä minuutteja mutta sitä olen seurannut, että kun kävelen juoksen jälkeen kotiin, on fiilis usein lähes epätodellisen tyyni. 

Onneksi on näitäkin unelmia, joiden toteutuminen on oman toiminnan varassa. Näitä, jotka eivät vaadi lottovoittoa, muuta tuuria tai ”sitten kun”. 

 

Ladataan...

Ladataan...
Polka dots

Kirja on saatu blogin kautta

Kirja on saatu blogin kautta

Taraa saa syntymätodistuksen vasta yhdeksänvuotiaana ja silloinkin hänen tätinsä täytyy käydä todistamassa, että Tara on kuka hän sanoo, että hän on oikeasti olemassa. Taran tarkkaa syntymäpäivää ei tiedä kukaan, koska virallisissa rekistereissä Taraa ei ole ikinä ollutkaan olemassa ja perhe on päivämäärän unohtanut. 

Taran perheessä säilötään polttoainetta, kultaa ja säilykkeitä maailmanlopun varalta. Perhe on mormoniuskossa, mutta eristäytymiseen on syynä Taran isän maailmankuva, jossa hallitus, koulujärjestelmä ja terveydenhuolto ovat vihollisia. Maailmanloppuun valmistautuminen vaatii jatkuvaa varautumista. Turvavyöt ovat vain hallituksen juoni, vanhempien epäilys esimerkiksi lääketiedettä vastaan on niin vahva, että edes vakavasti loukkaantuneita ei viedä sairaalaan ja perheenjäsenien keskinäistä väkivaltaa ei suostuta huomaamaan. Tara on perheen seitsemästä lapsesta nuorin. Äiti on itseoppinut kätilö, joka sekoittaa keräämistään yrteistä rohtoja, ja pitää lapsille toisinaan kotikoulua. Isä pyörittää romuttamoa, jossa perheen lapset joutuvat tekemään työtä jo aivan pienestä lähtien. 

Tara on 17-vuotias kun hän astuu luokkahuoneeseen ensimmäisen kerran. Hän onnistuu tuolloin läpäisemään tasokokeen ja pääsee opiskelemaan mormonien Brigham Young Universityyn. Siellä hän huomaa, että huolimatta läpäistystä tasokokeesta, on hyvin paljon sellaista mitä hän ei osaa tai ymmärrä. Hän ei tiedä miten kirjoitetaan essee-vastaus, hän ei tiedä mitä holokausti tarkoittaa, Hän ei tiedä, että vessassa pitäisi pestä kädet. Yliopistossa Tara ymmärtää miten tietämätön hän on kaikista niistä asioista - akateemisista tai ihan elämään liittyvistä-, joiden jokaisen oletetaan oppivan jo ennen yliopistoa. Tara kuitenkin jatkaa opintojaan ja rupeaa hiljalleen menestymään yhä paremmin. Lopulta niinkin hyvin, että hän saa vaihto-opiskelupaikan Cambridgessa. Cambridgessä Tara rokotetaan ensimmäisen kerran ja hän lukee historiaa ymmärtäen maailman olevan hyvin erilainen kuin mitä hänelle on kotona opetettu. Valmistuttuaan Brighamista, Tara jatkoi opintojaan Cambridgessa, vieraili Harvardissa ja palasi lopulta Cambridgeen, josta hän väitteli historian tohtoriksi vuonna.  Perheen uskomuksista ja ajatusmaailmasta irrottautuminen ei kuitenkaan tapahdu hetkessä, eikä ilman uhrauksia. Kirjaansa varten Tara Westover on haastatellut niitä perheensä jäseniä - kolmea veljeään -, jotka yhä puhuvat hänelle. Vanhempiensa ja muiden sisarustensa silmissä Tara on riivattu, ja he elävät yhä omien uskomustensa ja totuuksiensa mukaan.

Opintiellä oli kiehtova lukukokemus. Se kertoo sellaisesta tavasta elää, jota länsimaisesta kulttuurista ei ajattelisi enää löytyvän. Tara Westover on nimittäin syntynyt vuonna 1986. Hänen lapsuusmuistonsa sijoittuvat pitkälti 90-luvun loppuun ja 2000-luvun alkuun. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2014. Ristiriidoista huolimatta Westover kirjoittaa lapsuudestaan ja perheestään pitkälti lämmöllä, ja asettaa lukijan miettimään myös sitä, miten me ikinä luomme omat ajatusmaailmamme ja totuutemme tässä maailmassa. Vaikka oma lapsuus ei olisikaan niin radikaalin erilainen kuin kirjassa, kuuluu aikuisuuteen silti vahvasti omien vanhempien totuuksien kyseenalaistaminen ja oman maailmankuvan luominen.

Mm. Barack Obama on suositellut tätä kirjaa, ja niin kyllä suosittelen minäkin. Voimakas ja ajatuksia herättävä kirja siitä miten merkityksellinen asia koulutus on, taidokkaasti kirjoitettu kertomus oman maailman etsimisestä.

 

Ladataan...

Pages