Ladataan...
Polka dots

 

Tuntuu,  että se pelkkä oleminen on täällä uudessa kodissa jotenkin helpompaa. Sellainen hiukan ajasta irrallinen hengailu, jolloin ei tunnu siltä, että pitäisi olla tekemässä jotain hyödyllistä. Tämä siitäkin huolimatta, että yhä levällään olevat remonttikamat ja kaikki ne kymmenet vielä fiksattavat asiat ja puuttuvat sisustusratkaisut eivät välttämättä ihan heti kutsu vain oleilemaan.

Ehkä täällä kuitenkin on se perusfiilis niin kunnossa ja synkassa oman mielen kanssa, että juuri sen vuoksi osaa myös vain olla.

Tänään kokkailin aamupalaa ja kuuntelin samalla kaikki mieleen ilmaantuneet lempikappaleeni.

Veronica Maggio, Inga kläder

Veronica Maggio, Jag kommer

The Monkees, Daydream believer

Violent femmes, Good feeling

Vesala, Sinuun minä jään

The Beatles, Let it be

John Lennon, Imagine

Vampire Weekend, Oxford comma

Vampire Weekend, Ottoman

Eikä mitenkään haitannut, että koska keittiössä ei just nyt ole toimivia pistorasioita, piti kahvi keittää eteisaulassa. 

 

Ladataan...

Ladataan...
Polka dots

Uusi koti on hiljalleen muuttumassa remppatyömaasta kodiksi. Tai oikeastaan, nyt tämä näyttää jo omalta kodilta. Kotifiilishän täällä on ollut ihan alusta asti. Silloinkin, kun makuuhuoneissa vielä oli 70-luvun kokolattiamatot ja alakerrassa vesivahinkoinen pesutila.

Mitä on jo tehty?

Alakerran pesutila ja sauna on purettu betoniin asti ja rakennettu uudelleen. 

Alakerran vessan lattiaan on vaihdettu samat Pukkilan kuusikulmalaatat kuin muihinkin märkätiloihin. Pesutilassa harmaat, kylppärissä mustat ja vessassa punaiset. Vihreät laatat jäivät haaveeksi pitkän toimitusajan vuoksi. 

Vanha keittiö on purettu, vesipiste siirretty ja uusi keittiö rakennettu tilalle.

Keittiön seinä on maalattu siniseksi ja pari muuta seinää valkoisiksi. 

Makuuhuoneiden kokolattiamattojen tilalle on vaihdettu samaa parkettia kuin muuallakin asunnossa.

Vanha ja uusi parketti on hiottu ja lakattu.

Yläkerran kylpyhuone on purettu ja rakennettu uudelleen. Nyt siellä on ihana amme ja lupa kylpeä ilman vesivahingon vaaraa. 

Sähköjä on uusittu ja sähkökalusteiksi vaihdettu Renovan ihanat mustat kalusteet.

Mitä vielä?

Maalata pari kattoa, raivata yksi huone tyhjäksi remonttiromusta. Ja vähän muustakin romusta. 

Integroida astianpesukone ja jääkaappi linjaan muun keittiön kanssa. 

Asentaa saunaan ovi ja ikkuna. Ostaa kiuas. 

Tilata keittiöön kvartsitaso. Nyt on vielä väliaikainen laminaattitaso. 

Päättää sen kvartsitason sävy. 

Tilata sorttinouto takapihalla yhä odottaville vanhoille kodinkoneille. Tai vaihtoehtoisesti häivyttää ne osaksi pihasuunnitelmaa.

Hankkia uusi sohva.

Päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä millainen sohva hankitaan.

Hankkia toinen uusi sohva.

Päästä jonkinlaiseen yhteisymmärykseen siitä millainen kakkossohva hankitaan. 

Ostaa keittiöön matto.

Päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen siitä millainen matto ostetaan. 

Hankkiutua eroon aivan kaikkialla olevasta remonttipölystä. 

Selvittää onko edes mahdollista päästä eroon kaikesta remonttipölystä. 

Hyväksyä loppuelämä remonttipölyn kanssa. 

 

Ladataan...

Ladataan...
Polka dots

Kirja saatu blogin kautta

Kirja saatu blogin kautta

Luin kesälomalla Elena Ferranten Napoli-sarjan kolme ensimmäistä osaa. Nyt syksyllä luin neljännen.Tämä viimeinen tuli aloitettua kerta toisensa jälkeen aamumetrossa ja iltaisin juuri ennen nukahtamista. Varsinaisesti sain kirjan kuitenkin aloitettua vasta silloin kun ymmärsin raivata sille täysin tyhjän viikonlopun. Ferranten teksti selkeästi vaatii omalla kohdalla täyden rauhoittumisen, koska myös ensimmäinen kirja takkuili kunnes ymmärsin säästää sen lomaan ja riippumattoon. 

"Kadonneen lapsen tarina" vie Elenan takaisin Napoliin ja tuttuun kortteliin. Nyt Elena ja Lila ovat jo pitkälle aikuisia ja tämän kirjan aikana he etenevät kohti vanhuutta ja ensimmäisen kirjan alkua. Elena muuttaa Napoliin samaan asuntoon sen miehen kanssa, jota hän on rakastanut siitä lähtien kun mies oli vielä poika. Siihen asuntoon Elena tuo mukanaan kaksi tytärtänsä, kirjailijauransa ja kuvitelmansa siitä millainen mies Nino on. Siitä asunnosta Elena lopulta myös muuttaa pois, tuttuun rappuun, Lilan asunnon yläpuolelle. Nyt Lilan katto on Elenan lattia, ja heidän tyttärensä kasvavat yhdessä, ja kortteli heidän ympärillään kuohuaa; väkivaltaa, huumekauppoja, murhia.  Kuten aiemmissakin kirjoissa, Ferranten tapa kirjoittaa, huomioida ja kuvailla on jotain ainutlaatuista. Ferranten teksti hengästyttää ja viiltää. Fiktiiviset hahmot asetetaan historialliseen todellisuuteen, ja sen tapahtumia, kuohuntaa ja olemusta kuvataan hämmentävän neutraalisti mutta tarkkakatseisesti. 

Koko Napoli-sarjan ajan olen miettinyt, mitkä asiat vaikuttavat siihen, että teemme tekemämme ratkaisut ja mitkä asiat -jos mitkään- ovat niitä, jotka tekisimme aina, tilanteesta ja kaikesta muusta riippumatta? Mikä vaikuttaa meihin, kuka muokkaa meitä? Elena ja Lila ovat toisilleen se mittari, mikä määrittää oman onnistumisen ja epäonnistumisen. Varsinkin tai ainakin selkeämmin Elenalle, jonka näkökulmasta koko kirjasarja on kirjoitettu. Ilman Lilaa, Elena tuskin koskaan olisi uskaltanut, kirjoittanut kirjoja tai nähnyt maailmaa. Vai olisiko? Viimeisessä kirjassa Elenan ja Lilan roolit toisinaan kääntyvät vanhasta tutusta päälaelleen, ja Lila näyttää enemmän rikkinäisyyttä, mutta silti ei ole Elenaa ilman Lilaa. Ei ole Elenan uraa ilman Lilaa inspiraationa, Lilaa vahtimassa tyttöjä. Ei ole Elenaa naisena ilman, että hän vertaisi itseään Lilaan. Silloin kun tämä on kauneimmillaan tai silloin kun kauneus on kadonnut.

Kadonneen lapsen tarina on tyylikäs lopetus häiköisevälle sarjalle, mutta kirjasarjan lopussa on yhä auki sama kysymys kuin sen ensimmäiselläkin sivulla, kuka on Lila?

Vähän kuten kysymys siitä, kuka on Elena Ferrante?

 

ps. kommenttiboksissa on sana vapaa, eli varaudu mahdollisiin juonipaljastuksiin. 

Ladataan...

Pages