LOPPU

En missään vaiheessa päättänyt, että nyt en enää kirjoita. Yhtäkkiä, sitä sen tarkemmin ajattelematta, en vain enää avannut blogia. En enää kirjoittanut tänne.

Nyt kuitenkin haluan kirjoittaa. Vielä tämän yhden kerran.

16.12.2007,olin 23 vuotias, istuin olohuoneen lattialla. Samana päivänä oli ollut vaarini hautajaiset ja seuraavalla viikolla oli iso tentti. Halusin tehdä jotain ihan uutta, kirjauduin blogspottiin ja hetkeä myöhemmin minulla oli blogi.  Tuo hetki ennen keskiyötä, HOAS:n vuokra-asunnon lattialla oli alku. Sillä hetkellä en tiennyt, en mitenkään olisi voinutkaan tietää, että olin juuri tehnyt jotain, mikä tulisi muokkaamaan elämäni kulkua niin monin tavoin.

Kun nyt kirjoitan tätä viimeistä postausta, olen 37 vuotias ja pieni tyttäreni nukkuu sängyllä vieressäni. Ja hetken aikaa minua lähes huimaa, kun tunnen samanaikaisesti olevani tuossa hetkessä yli 14 vuotta sitten ja sitten tässä, rauhallisesti hengittävän lapseni vieressä. Tämä blogi ja miten paljon se onkaan merkinnyt minulle. Tämä on ollut paikka, johon olen voinut kirjoittaa ajatuksiani, muuttanut mieltäni, ollut ja kasvanut. Olen kirjoittanut tänne pää ihastumisesta pyörällä ja sydän repaleisena. Ljublianalaisesta hostellista ja mökkilaiturilta. Ilman tätä blogia elämästäni puuttuisi ihmisiä, jotka ovat minulle korvaamattomia ja hetkiä, jotka aion muistaa aina. Tuntuu niin etuoikeutetulta ja onnekkaalta, että olen saanut kokea sen kaiken, ja kuitenkin niin luonnolliselta kirjoittaa tähän kaikkeen loppu.

Nyt pitäisi enää tietää, mitä vielä haluan sanoa. Kaikkein eniten haluan kai vain kiittää teitä kaikkia. Teitä, jotka näiden vuosien varrella olette lukeneet, kommentoineet ja myötäeläneet. Teitä, jotka olette katsoneet sillä eräällä parvekkeella otettuja asukuviani, reissanneet kanssani kahdesti Itävaltaan opiskelijavaihtoon, fiilistelleet tyttökirjoja ja pohtineet loputtomia miksi-kysymyksiä. Haluan kiittää teitä siitä, että tätä blogia on ollut niin ihana kirjoittaa, että olette tehneet sen mahdolliseksi. Kiitokset kommenteista ja myötäelämisestä. Kiitos ajatusteni haastamisesta ja uusista oivalluksista. Kiitos siitä, että olette käyttäneet omaa kallisarvoista aikaanne Polka Dotsin lukemiseen. Kiitos.

Tässä se nyt oli. Tämä on loppu ja olen aina tiennyt, että joskus lopetan tämän blogin lainaukseen yhdestä lempikirjastani.

“Isn’t it splendid to think of all the things there are to find out about? It just makes me feel glad to be alive–it’s such an interesting world. It wouldn’t be half so interesting if we know all about everything, would it? (Lucy Maud Montgomery, Anne of Green Gables)

hyvinvointi ajattelin-tanaan
Kommentit (4)
  1. Kiitos blogistasi, sitä oli ilo lukea! 😊

  2. Käänteisesti viitaten erääseen kommenttiin, jonka tänne kerran kirjoitin: Sinun kaltaistesi ihmisten takia tämä maailma on niin hyvä paikka.

    -kämppis

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *