KUUDENTOISTA VUODEN TAA

Pitkän blogitauon jälkeen tuntuu, että pitäisi antaa poissaololle jonkinlainen selitys. Jokin syy, minkä vuoksi blogia ei ole tullut avattua lähes kahteen kuukauteen.

Tällä hetkellä ehkä selkein sanoiksi aseteltava syy on, että taisin vain hetkeksi kokonaan unohtaa tämän blogin. Näihin kahteen kuukauteen, jotka ovat samanaikaisesti ikuisuus ja hetki, on mahtunut paljon muuta ajateltavaa. Kuitenkin pari viikkoa sitten Chicagossa, palattuani edellisenä iltana Indianapolisista,  tulin taas ajatelleeksi tätä blogia. Silloin kirjoitin seuraavan pätkän:

16 vuotta myöhemmin Indiana tuoksuu ja näyttää samalle kuin lukuvuotena 2002-2003.

”Mikä on mielestäsi muuttunut eniten?” Kysyy überkuski Harold. High school -opettaja, joka ajaa autoa viikonloppuöisin.

Sanon jotain yleistä, mutta oikeasti tuntuu, että mikään ei ole muuttunut. Indiana näyttää samalta (maissipeltoja, moottoriteitä ja vähän ränsistyneitä kaupunkeja), tuntuu samalle (kostea kolmeakymppiä lähentelevä paahde,  joka lokakuun puolivälin jälkeen taittunee viileäksi) ja kuulostaa samalle (venyvälle nasaaliselle keskilännen englannille, joka nopeasti hiipii takaisin omaan puheeseen).

Kuudentoista vuoden takainen vaihtoystäväni meni naimisiin ja pitkästä aikaa lensin taas jenkkeihin. Päällimmäiseksi fiilikseksi reissusta jäi kiitollisuus ja liikutus siitä, että vielä näin monen vuoden jälkeen hän katsoi tärkeäksi kutsua minut paikalle. Mandy purskahti itkuun nähdessään minut harjoitusillallisilla, minä kirkossa kun hän käveli alttarilla Johann Pachalbelin canonin soidessa. Melkein yhä vahvaksi tunteeksi jäi kuitenkin myös hämmennys. Se sama hämmennys jota aikoinaan koin lähes koko vaihtovuoteni. Hämmennys siitä miten erilaisia nämä kaksi maailmaani ovat, ja miten tuo toinen maailma ihmisineen tuntuu pysyvän niin muuttumattomana ja miten aina siellä ollessa yhdysvaltojen presidenttivalinta ei kummastuta lähes ollenkaan. Vaikka matka oli tärkeä, huokaisin silti helpotuksesta koneen laskeutuessa Arlandan kentälle. Tuo kuudentoista vuoden takainen vaihtoaika on tärkeä osa minua, mutta aina käydessäni Indianassa, ymmärrän miksi olen onnellinen ja olin onnellinen jo silloin aikoinaan sen ajan väliaikaisuudesta.

Nyt tänne on vihdoin taas kirjoitettu jotain. Katsotaan mitä seuraavaksi.

Ps. Nappasin häissä -tietenkin- hääkimpun. Kimpunheitossa kilpailuviettini virittyy aina äärimmilleen ja tämä oli jo kahdeksas nappaamani kimppu.

Kommentit (1)
  1. Hei,
    Olisi tosi mielenkiintoista lukea enemmänkin ajatuksiasi näistä kahdesta erilaisesta maailmasta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *