Call Me By Your Name on Luca Guadagninon elokuva odottamattomasta, pysäyttävästä ja ravistelevasta rakkaudesta. Sellaisesta, jollaisen jokainen toivoo joskus kokevansa.

On vuosi 1983 Pohjois-Italiassa. 17-vuotias Elio (Timothée Chalamet) viettää kesää vanhempiensa kanssa pienessä kylässä maaseudulla. Elion päivät seuraavat toisiaan samankaltaisina. Hän lukee, soittaa pianoa ja käy joella uimassa. Kesät tuntuvat pitkäveteisiltä, itseään toistavilta.

Elion isä on kreikkalais-roomalaisen kulttuurin professori, joka ottaa joka kesä yhden opiskelijan työskentelemään kanssaan. Huvilalle saapuu 24-vuotias Oliver (Armie Hammer), johon Eliot huomaa hiljalleen ihastuvansa. Tunteet kuitenkin pysyvät pitkään pinnan alla: On vain mielettömiltä ja mahdottomilta tuntuvia toiveita ja epätoivoisilta tuntuvia unelmia.

Elokuva tavoittaa täydellisesti sen viipyilevän tunteen, joka valtaa silloin, kun odottaa saavansa vastakaikua joltain toiselta. Kesä lipuu hitaasti eteenpäin, mutta mitään ei tapahdu.

Kunnes. Eliot alkaa aavistaa, että ehkä kyse ei sittenkään ole yksipuolisesta ihastuksesta, vaan jostain paljon suuremmasta. Jostain, jota vastaan ei voi taistella. Jostain, joka vetää Eliotia ja Oliveria yhteen voimalla, jota ei voi vastustaa.

Call Me By Your Name kuvaa rakastumisen poikkeuksellisen kauniisti. Se vangitsee tunteen siitä, kun aika ympäriltä katoaa ja kun kaikki muu paitsi toinen muuttuu merkityksettömäksi. Se kuvaa fyysistä halua ja himoa, täyttä antaumusta, mutta myös syvää arvostusta, kunnioitusta ja hellyyttä, joka Elion ja Oliverin välille syntyy.

Se kuvaa kahden miehen välisen puhtaan rakkauden tavalla, jollaista ei ehkä aiemmin ole elokuvissa nähty.

Tarina kiertyy hitaasti ja huomaamatta katsojan ympärille, eikä lopussa voi välttyä kyyneliltä.