Keittiön ja ruokailutilan 3D -suunnittelua. Sopivaa illanviettoa kahdelle 30 + lapselle.

Remontin arvioitu kesto oli 2-3 viikkoa ja vihdoin koitti se ihana ja kauan odotettu päivä, jona muutimme väliaikaiseen asuntoon ja remontti alkoi. Ensimmäisen päivän aamuna tapasimme urakoitsijan ja remonttivastaavan, allekirjoitimme sopimuksen ja kävimme vielä läpi suunnitelmat. Neljään päivään ei kuitenkaan tapahtunut mitään, vaikka soitin urakoitsijalle päivittäin ja yritin kuulostaa juuri niin ärtyneeltä kuin olinkin, mutta silti samalla rennolta… heh heh. Remontti eteni hitaasti ja vastoinkäymisiä oli paljon. 

Tammiruutuparketin alta piti paljastua ihana vanha lautalattia, vaan niin ei käynyt. Eteiseen ja keittiöön piti tulla sileäksi hiottu betonilattia, sillä tiesimme jo, ettei lattian alla siltä osin ollut vanhaa lautaa. Karu, teollinen betoni olisi mielestäni toiminut sopivana vastakohtana muuten niin romanttiselle keittiölle. Vaan niinkään ei käynyt. Riittävän kestävyyden saavuttamiseksi betonia olisi pitänyt valaa juuri sen verran paksusti, että lattia olisi noussut kynnysten yli. Uusi väliseinä rakennettiin väärin, vaikka puoliso oli tyylilleen uskollisesti tehnyt senttimetrin tarkan viivapiirroksen uudesta pohjasta. Yksi ovi leikattiin kahtia ja joka toinen asia meni pieleen. Ravasin työmaalla joskus yksin ja usein kahden lapsen kanssa, koska mieheni oli päivät töissä. Virheet tuli korjattua, jopa kahtia leikattu ovi. 

Vanhan keittiön myimme, joten se purettiin päivää ennen remontin alkua.

Nättiä.

Edistystä keittiössä? Riippuu siitä keneltä kysyy.

Suurin ongelma oli kuitenkin remontin totaalinen viivästyminen. 2-3 viikon remontti oli kestänyt jo 6 viikkoa, kun meidän oli lopulta luovutettava tilapäisasunto uusille vuokralaisille ja muutettava kotiin, missä remontti oli todellisuudessa ehkä puolessa välissä. Keittiöön ei tullut vettä, joten tiskikonetta ei voinut käyttää. Upeat puurungot olivat paikoillaan, mutta ovia eikä vetolaatikoita oltu asennettu, keittiön työtasoa ei ollut joten ei myöskään allasta tai keittotasoa. Listoja puuttui, kokonainen komero oli tekemättä, pariovien ikkunan yllä oli pelkkä reikä kohdassa johon piti tulla ikkuna. 

Onnellisena uudessa kodissa? Kuva kertoo kaiken.

Kuopuksemme ei ollut kuukausiin nukkunut kunnolla öisin. Joka yö hän heräili monta kertaa ja itki. Me hyssyttelimme häntä vuorotellen ja olimme elämämme univeloissa. Remonttiongelmat olivat aiheuttaneet meille niin paljon stressiä ja ylitöitä, että yhdistettynä valvottuihin öihin olimme täysin lopussa. Elämä puolivalmiissa kodissa oli todella vaikeaa, eikä aikaa tai energiaa riittänyt remontin tekemiseen. Elimme keskellä rakennustyömaata ja pinnistelimme saadaksemme tärkeimpiä asioita, kuten keittiön valmiiksi. Poikien huone oli remonttivarastona ja nukuimme kaikki samassa tilassa. Kun yksi heräsi, heräsivät muutkin. Siinä elämisen rumbassa minkä pienet lapset vanhemmilleen aiheuttavat on vaikea ehtiä tai jaksaa mitään ylimääräistä. Lisäksi pikkulapsiperheelle tavanomaisesti sairastimme talven aikana monta flunssaa, pojat jopa keuhkokuumeen. Olimme pahemmassa remontussa kuin olisin koskaan osannut arvata. 

Uskaltaakohan sitä enää koskaan alkaa remonttihommiin? (Ja tästä kommentista voisi ehkä päätellä, että tyhmä ei opi, sillä puolen vuoden päästä remontusta olimme lahon siirtolapuutarhamökin omistajia.) Meillä oli kirjallinen sopimus urakoitsijan kanssa, jolla oli suositukset. Lisäksi olin kyllä kuullut niin monta kauhutarinaa remontoinnista, että LUULIN olevani varautunut ja valmiina taklaamaan vastoinkäymiset. Nyt kaikesta on kulunut melkein vuosi ja tekemistä riittää yhä. Vasta viime viikkojen aikana on remontusta alettu  kiipeämään kohti pintaa ja kodista on alkanut kuoriutua jotain mistä joskus hihkuimme.

Ai niin, unohdinko kertoa, etteivät uudet valotkaan aluksi toimineet? 

Onneksi näistä kuvista on jo melkein vuosi ja täällä alkaa jo näyttää kodilta. Siitä lisää tulevissa postauksissa.