Remonttisuunnitelmat ja painajaismainen onnenpotku

Asuntomme on alunperin ollut kaksio. Joskus 90-luvulla keittiö on siirretty entiseen halliin olohuoneen yhteyteen, pienestä keittiöstä on tehty makuuhuone ja huoneistosta on saatu pieni kolmio. Asunnot ovat alueella (ainakin meille) hintavia ja toimivat kolmiot jokseenkin harvinaisia. Jopa pienelle perheelle asunto on mielestäni mitä mahtavin. Läpitalon huoneistossa makuuhuoneet ovat korttelin muodostaman suojaisan ja vehreän sisäpihan puolella. Ikkunoita voi huoletta pitää auki mihin päivänaikaan tahansa, koska ilma autottomalla puolella on raikasta ja sisäpiha hiljainen.

Alunperin aikeissa oli uudistaa lattia ja keittiö. Keittiösuunnitelmia piirrettiin ja miltei päädyimme niistä parhaimpaan. Sitten iski noro tai ainakin sen viheliäinen pikkuserkku. Makasin vuoteessa todella huonossa kunnossa ja puolison (joka ei muuten melkein koskaan sairastu) oli jäätävä kotiin hoitamaan sairaita lapsia.

Jossain välissä hän kävi makkarissa ilmoittamassa, että nyt on täysin uusi suunnitelma keittiölle. Sairaiden lasten hoitaminen vuorokauden ympäri yksin on tosiaankin niin tylsää, että mieheni oli ilmeisesti siirtänyt ajatuksensa mielenkiintoisempiin hommiin, kuten rempan suunnitteluun. Neljä päivää oksennusta ja migreeni, enkä ollut kovin vastaanottavainen. No okei, yleensä en ole muutenkaan vastaanottavainen miehen suunnitelmille. Sama pätee muuten myös toisin päin, miehen ilme alkaa muuttua epäileväiseksi jo siinä vaiheessa, kun kerron saaneeni neronleimauksen. Mies halusi purkaa seiniä, rakentaa uusia ja muuttaa vielä vähän keittiön paikkaakin. Olin ehdottomasti vastaan. Jälkeenpäin ajateltuna remontti oli ensimmäinen suuri projekti, mikä meidän oli toteutettava yhdessä ja vielä yhteisymmärryksessä. Pitkään meni niin, että kumpikin vastusti kaikkea, mitä toisella oli mielessään. Asioista väännettiin ja oltiin varmoja, että toisen idea oli varmastikin huono tai ainakin huonompi kuin oma. Niistä ajoista on opittu paljon ja olemme jo suopeampia toistemme neronleimauksille. 

Vasta kun olin jo tervehtynyt ja mieheni piirsi paperille 3-ulotteisen kuvan uudesta ideastaan, tajusin että se tosiaankin oli neronleimaus. Vanhassa asunnossa oli makuuhuoneemme yhteydessä kodinhoitohuone, joka oli todellisuudessa vain iso komero, missä oli pesukoneen ja vähäisen säilytystilan lisäksi valtava turhaa tilaa vievä lavuaari. Kodinhoitohuone poistettaisiin sekä sitä ympäröivät väliseinät. Tilalle rakennettaisiin uusi keittiö. Samalla poistuisi ahdas käytävä, joka johti makuuhuoneisiin ja omituinen vino seinä. Kaikenkaikkiaan tila avartuisi valtavasti. Parasta kuitenkin oli se, että kodinhoitohuoneen seinien purkaminen ja tilalle tulevat lasipariovet makkarimme sisäänkäyntiin päästäisivät valon läpi myös makuuhuoneen puolelta. Asunnon pohja on hyvin pitkulainen ja sen keskiosa, eli edellinen keittiö jäi masentavan pimeäksi. Tajusimme ongelman vasta kun olimme asuneet asunnossa jo jonkin aikaa. Jos olisimme remontoineet asunnon heti, mieheni ei olisi mitenkään ehtinyt keksiä moista neronleimausta.

Näin remontti paisui ja uusia suunnitelmia alettiin piirtämään. Piirsimme todella monta eri vaihtoehtoa ja anoimme ajan kulua. Tilan koko, makkareiden ovet ja putkien paikat rajoittivat suunnitelmia aika paljon! Lopulta päädyimme I-keittiöön ja pieneen saarekkeeseen.

 

Yllä näkyy huonejako ennen remonttia. Paperilla se näyttää hyvältä, mutta todellisuudessa kodinhoitohuone oli turha ja ahdas, keittiöön ei jäänyt kunnon tilaa ruokapöydälle ja asunnon keskiosa oli pimeä. Lisäksi käytävä makuuhuoneisiin tuntui ahtaalta, vei neliöitä ja makuuhuoneemme diagonaalinen oviaukko oli yksinkertaisesti ruma. 

Yllä tilanne remontin jälkeen. Tämä kuva on puolison piirtämä ja siitä välittyy hyvin myös erilaiset luonteemme. Itse teen kaiken käsin ja vähän sinnepäin. Mies taas tekee KAIKEN tietokoneella ja millin tarkasti.