Kaatuuko maailma jos en suorita koko ajan?

Joojoojoo, oon varmasti kyllästymiseen asti puhunut siitä miten maaliskuu on hirrveen rankka kun yhdistelen töitä+opiskelua+vapaaehtoistyötä. Ja toki joku voi olla huvittunutkin; mullahan tän asteista rankkuutta on vaan neljä viikkoa, jollekulle toiselle se voi olla ihan normiarkea ja vielä perheenpyöritys siihen päälle. Et niinku hirvee haloo mokomasta!

Mut pffh. Entäs sitten. Minä olen kokenut rankaksi nämä lähemmäs viidenkymmenen tunnin työviikot, kun ne on lisämaustettu aivan uudella ja tuntemattomalla työympäristöllä, valtavalla määrällä uutta tietoa ja tiedon omaksumista JA niillä koulutehtävilläkin siihen päälle (joita kaiken lisäksi olikin vielä enemmän mitä kuvittelin).

Toisaalta suorittaja-minä on ollut nämä kuluneet kolme viikkoa aivan liekeissä. Mä hoidan. Mä pystyn. Totta kai otan vastuun! Ei ei haittaa vaikka soitat minulle vapaalla. Olen nauttinut uusista kuvioista, tarpeellisuuden ja hyödyllisyyden tunteesta, uusista kokemuksista ja ideoinneista. Toimin hyvin paineen alla ja motivaatio tehdä on ollut aivan mieletön.

IMG_20170323_223125_320.jpg

Mut sit kaikilla meillä tulee joskus stoppi vastaan. Jopa suorittajilla.

Eilen aamulla päästyäni yövuorosta (jonka aikana työni lisäksi opiskelin aivot savuten) tein listan asioista, jotka minun täytyy päivän aikana tehdä (ja siinä sivussa kiepsauttaa rytmi takaisin ympäri tämän päiväistä aamuvuoroa varten):

– tee ruokaa (kyllä, minun kohdallani kuuluu erikseen mainittaviin to do-asioihin :’D

– opiskele vähintään kaksi tuntia

– imuroi

Kahdesta ensimmäisestä kohdasta suoriuduin. Tunsin myös pakottavaa tarvetta suoriutua kohdasta kolme, mutta yhtälailla tunsin myös pakottaa väsymystä silmien takana, mielessä, koko kehossani. Minä tiesin, että pystyisin venymään vielä. Kyllähän minä pystyisin! Mutta

kaatuuko maailma jos kotona ei ole imuroitu viikkoon?

Sain mainion neuvon sammuttaa valot stressin helpottamiseksi. Päätin kokeilla: yhtäaikaa lähti testiin maailman tasapaino ja se, että kykenenkö jättämään jonkun asian hoitamatta. Hoitamatta siitäkin huolimatta, että se tykyttää takaraivossa.

Sammutin siis valot ja köllöttelin sohvalla.

Siirryin köllöttelemään sänkyyn. Nukahdin ja nukuin kuin tukki aamuun saakka.

Ei kaatunu maailma.

Ja arvatkaa mitä? En aio imuroida tänään enkä vielä huomennakaan.

Otin nimittäin vieläkin rajummat keinot käyttöön ja KARKASIN!

20170324_154556.jpg

 

 

Kommentit (2)
  1. Yei you!! <3 Ah mikä maisema, kannatti karata!

    1. Kannatti 🙂 Eilisen saunan ja ruokaöverin jälkeen sammahin ku saunalyhty. Nyt hönötän sängyllä tukka pystyssä koira kainalossa ja ootan aamukahviveden kiehumista. Ahh. <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *