Havainnot ja hauskat hetket jatkuvat, kuten

Olen hävinnyt rehellisesti jokaisen muistipelin, ja niitä on pelattu monta.

Netflixin loputon lastenohjelmatarjonta on aarre, kun haluaa juoda aamukahvinsa hiljaa pläräten puhelinta (ja kirjoittaen tätä).

Ensimmäisenä iltana satua lukiessa tyttö napotti vieressä. Seuraavina iltoina hän on napottanut aivan kyljessä kiinni, pienten sormien pyöritellen loputtomia kiemuroitaan hiuksissani.

Jokaisen päin lentävän, kävelevän, lepattelevan, hipsuttelevan, hengittävän ötökän kohdalla on kiljuttava. Lujaa.

Vaaleanpunaista ei voi olla liikaa.

Pukeutumiseen ei pidä liikaa puuttuman. Tunsin olevani tyylitajuton juntti kun kehtasinkin ehdottaa iltauinnin jälkeen, että pukisi sukkikset ja pitkähihaisen peruspuseron lämmitäkseen. Ei kuulema käy, pitää olla hame tai mekko, muuten sukkikset näyttää typerältä. Siis kotona. Kahdestaan.

Tyttö ei ole sanonut minkään ruuan kohdalla, että en tykkää. Sitä vastoin hän on ovelasti ilmaissut, että voin mä syödä jos on pakko. 😀 Tämä tapahtui eväsbanaanin kohdalla. Oli pakko, koska päivämme ja ruokailujen välit olivat venähtäneet pitkiksi. Syötiin bansku puoliksi. Toinen hieman epäilyttävä oli nakkikeiton bataatti.

Netflixin äärellä alkaa olla havaittavissa tylsistymistä ja seurankaipuuta. Jatkanpa siiskin havaintoja tästä…ja edellisiä luettavissa täällä. 🙂