Minulla on enää viisi työpäivää jäljellä.

Ensi viikon perjantaina, 2.6., on ensimmäinen lomapäiväni ja lomalta jään suoraan opintovapaalle. Sen verran sain tässä jo pähkäiltyä ja päätettyä, että ilmottaudun opiskelijaksi jo heti kesäkuussa enkä vasta heinäkuussa, jolloin opintovapaa virallisesti alkaa. Tulin siihen tulokseen, että heti kesäkuun alussa tuskin on vielä mitkään superseksivauhelteet, joten mainiosti voin jo aloittaa opiskelut ja pitää lomaalomaa sitten myöhemmin. Tosin ennen ilmoittautumista on toki pidettävä ensin viikonlopun mittainen punaviinin, kikatuksen ja hölmöjen juttujen täyttämä siirtymäriitti mökillä.

Tässä kun työaika vähenee ja the ajankohta lähenee, alkaa paikalle pikkuhiljaa hiipiä pienoista rimakauhua. Mitä minä oikein ajattelin? Että minustako opiskelija? Oikeastiko jaksan tehdä uutterasti töitä? Olla nenä kiinni tietokoneen näytössä ja kirjassa? Itsenäisesti, ilman, että kukaan ulkopuolinen asettaa minulle rajoja, pakkoja, työaikoja? Minustako muka tulisi fiksu ja kouluttautunut? Minäkö muka saisin kanditutkinnon yliopistossa? Hulluissa haaveissa, minäkö muka, etenisin vielä siitäkin? Minäkö muka osaisin joskus puhua luontevasti opiskelujargonia? Käyttää sanoja semmat, opponointi ja mitä hittoja niitä liekkään? Kirjoittaa oikeesti älykästä, tieteellistä ja hyvin jäsenneltyä tekstiä? (Toisaalta, sain juuri täyden vitosen arvosanan luentopäiväkirjasta, jossa käytin käsitteitä kuten aivopieru ja ajattelematonta sontaa). Mitä helvettiä minä ihan oikeasti ajattelin kun päätin lähteä tälle tielle?

Odotan tätä kaikkea suurella innolla, mutta en osaa olla kuitenkaan ihan kokonaan panikoimatta, epäilemättä itseäni. Näiden tunteiden lisäksi mieleen hiipii myös pientä haikeutta – töistä luopumisen haikeutta. Vaikka töihin palaankin sitten marraskuussa 2018 ja vaikka välillä työ onkin tuntunut todella puuduttavalta, rasittavalta ja suoraan sanottuna persiöstä repäistyltäkin aika-ajoin, on mielessä silti haikeus. Olenhan tuossa kuitenkin ollut jo melkein viisi vuotta yhtäjaksoisesti ja työ on iso osa elämää.

Olen myös yrittänyt jäsennellä jo mielessäni jonkinlaista ”lukujärjestystä”, jonkinlaista suunnitelmaa siitä miten ja millaisella aikataululla opiskelua pitäisi lähteä puurtamaan. Mutta tajusin, että sellaista on vielä turhaa suunnitella ennen kuin ilmottaudun ja pääsen kunnolla tutustumaan kurssien sisältöihin. Sitten vasta hahmottuu sellaiset asiat kuten kuinka paljon viikossa tulee opiskella (30h? 35h? 40h? enemmän?), milloin ja missä lähipäivät ovat tai missä järjestyksessä kursseja olisi fiksuinta lähteä suorittamaan. Tajuamisesta huolimatta tämä on kuitenkin yksi seikka mikä mieltä ja tunteita tällä hetkellä rassaa – minä kun olen sellainen tyyppi, että elämä ja aikataulut pitäisi tietää tästä hetkestä hamaan tulevaisuuteen justnythetipaikalla. 

Pientä stressin aihetta on totta kai aiheuttanut ajatuksissa myös raha. Tuloni kun tulevat tippumaan ainakin puoleen totutusta, niin sitä jo vähän pohtii, että kuinka osaa niitä kukkaronsa nyörejä kiristää kun tässä on kuitenkin ehtinyt tottua jo melko huolettomaan elämäntyyliin. Olen saanut nyt parista palkasta onneksi edes jonkinlaisen siivun siirretyksi syrjään hätävaratilille (joka koki pahan kolauksen huhtikuun lomamatkalla, eikä vakuutuksesta ole kuulunut vielä toistaiseksi mitään) ja yksi palkka + lomarahat on vielä tilille tulossa. Kaiiiii tää tästä? Yritän kuitenkin olla stressaantumatta jo ennen kuin mitään ehtii edes alkaa. Hyvänä lääkkeenä on toiminut tuo meidän ihanainen mökkeröinen, mihin pääsee karkuun niin maailmaa kuin omia ajatuksiaan. Edellisessä postauksessa laskeskelinkin kuinka paljon onnellisuus maksaa ja siihen liittyen voin myös todeta, että oon niin mykkyrällä onnesta, lämmöstä, auringosta, kirkkaan sinisestä taivaasta ja syvän sinisestä vapaana juoksevasta vedestä. Savun tuoksusta, hölmöistä jutuista, mahdollisuuksia täynnä olevasta tulevasta kesästä.

Siihen tunnelmaan ja olotilaan pyrin ajatuksiani kääntämään. Mahdollisuuksiin, onneen, kaikkeen hyvään mitä elämällä on tarjota minulle juuri tässä ja nyt.

Aikaisempia avoimen yliopiston opiskelujuttuja voi käydä lueskelemassa täällä.

Pssst ja vink vink ja saa seurata! 😀 Postauksen kuvituksena kaikkea sekalaista ihanaa viime päiviltä, suurin osa nähty jo myös instan puolella @popelikossa