Helppo pinaatti(/nokkos)-fetapiirakka

Järjettömän hyvä piiras, siis JÄRRRRRJETTÖMÄN hyvä! Tein viime viikolla töissä pinaatti-fetapiirakkaa ja hertsuikkeli sentäs pakko oli saada samaa herkkua sitten kotonakin. Edellisessä postauksessa kirjoittelinkin jo siitä, että meillä on nyt pakastimen ja kuiva-ainekaappien tyhjennysviikot meneillään. Tämä piirakka liittyy asiaan siten, että pohjan tarpeet löytyi kaapista ja viime kesänä kasvatetut ja kerätyt pinaatit, nokkoset ja ruohosipulit pakkasesta. Pinaatista ja nokkosesta oli tosin alunperin tarkoitus tehdä lettuja, mutta tässä torpassa lettukestit ovat lähestulkoon yhtä harvinainen näky kuin minä leipomassa pullaa, joten piirakkaan vei rehujen tie.

17321362_805281149618881_2016476472_n.jpg

Kerroinko jo, että piirakka on siis ihan järjettömän hyvää? Sen lisäksi tosi helppotekoinen. Täytteen kohdalla en määriä mittaillut, vaan viskelin menemään summamutikassa ja tosiaan pinaatin lisäksi piirakkaan meni myös köntsä nokkosta ja ruohosipulia. En myöskään lisännyt pohjaan suolaa, sillä voi ja feta toivat mielestäni suolaisuutta aivan tarpeeksi. Kirjoittelen kuitenkin tähän reseptin sen mukaisesti kuin se kuuluisi tehdä.

Tarvitset nämä:

Pohja:

100 g margariinia

2 ½ dl vehnäjauhoa

½ dl kylmää vettä

½ tl suolaa

Täyte:

150 g fetajuustoa

150 g pinaattia

100 g sipulia

3 kananmunaa

2 dl kermaa

mustapippuria

Tee näin:

Sekoita pohjan aineet nopeasti sekaisin, älä vaivaa. Painele vuokaan (halk. noin 27cm). Laita vuoka jääkaappiin puoleksi tunniksi. Esipaista suoraan kylmästä 200 asteessa n. 10 min.

Paloittele feta ja silppua sipuli. Laita vuokaan feta, pinaatti ja sipuli. Mausta pippurilla. Sekoita keskenään kerma ja kananmunat ja kaada seos vuokaan.

Paista 200 asteessa 45-55 minuuttia.

blogiin.JPG

 

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Vastuullisuus

Pakastimen ja kaappien tyhjennysviikot

Meillä on meneillään inventaarioiskut ja tyhjennystalkoot pakastimessa ja ruokakaapeissa. Olemme aikamoisia oravia – jemmaamme kaikenlaista hyvää, mutta unohdamme käyttää niitä. Sukellus pakastimen syövereihin paljasti, että meillä on roppakaupalla syömätöntä hyvää ruokaa omasta takaa, ja siitä huolimatta viikottain kannamme sapuskaa kaupasta pussitolkulla. Hävikiksi meiltä onneksi ruokaa jää omasta mielestäni hyvin vähän (ja mitä jää, niin niistä huolehtii kanat ja koira ja kesällä kukkapenkit kompostin kautta), mutta onhan se nyt jo rahallisestikin järjetöntä olla hyödyntämättä niitä kertyneitä varastoja.

DSC_0023.JPG

Taloudellisten syiden lisäksi tyhjennämme pakastinta nyt siitäkin syystä, että kesä ja syksy eli uusi ”satokausi” lähestyy ja tilaa on saatava uusille luonnon herkuille, kuten marjoille, mehuille ja marja/hedelmäsoseille (meillä on kellarikin, mutta edes osan haluamme säilöä ilman lisättyä sokeria ja tällöin pakastintila on tarpeen), kalalle ja naapuriapuna saaduille jäniksille. Rahan ja tilan suhteen tähän saa myös liitettyä luonnonsuojelulliset syyt. Siitä aiheesta voi lueskella ja poimia hyviä vinkkejä Kajjjaanin likan postauksesta hävikistä herkuksi, siellä on tärkeetä asiaa! 🙂

Nyt kun inventaario on tehty minä listahupakkona totta kai myös kirjoittelin ylös mitä pakastin sisältää. Listan pohjalta suunnittelin jo tulevan viikon syömingit. Luvassa ensi viikolla meidän köökissä on mm. jänispaistia, haukikeittoa, kebablaatikkoa ja nakki-kasvisuunimunakasta. Jälkkäri/välipala/aamupalapuolella omenarahkaa, mustikkasmoothieta ja raparperipiirakkaa. Lähestulkoon kaikki tarpeellinen löytyy kotoa – kaupasta ei tulevana viikkona ruokapuolelta tarvitse kantaa mitään muuta kuin salaattitarpeita ja maitotuotteita. 🙂

DSC_0021.JPG

Eilen jo aloittelin varastosta kiertoon -hommeleita leipomalla meille lauantain iltaherkuksi järrrrrjettömän hyvää pinaatti(/nokkos)-fetapiirakkaa, laittelen siitä ohjetta tulemaan huomenna. Kuiva-ainekaappia siivoillessa sieltä löytyi lukuisia avattuja ja vajaita pähkinäpusseja, leseitä, kookoshiutaleita, karpaloita…ajatuksena tehdä, jos vain on aikaa, ensi viikon/viikkojen aikana mitä-kaapista-löytyy-vuokaleipää. Kunhan tämä toteutuu niin voin summittaista reseptiä laitella siitäkin tulemaan. 🙂 Tänään puolestaan syödään kanatortilloja. Pakkasen uumeniin oli hukkunut kaksi avattua vajaata tortillapakettia (huoh, tätä juuri tarkoitin sillä pöljyydellä, että kaupasta kannetaan uutta vaikkei edellisiäkään ole syöty!) ja paketillinen kanasuikaleita sekä maissia. Kuiva-ainekaapista puolestaan käyttöön pääsevät ainakin jemmaan unohtunut ananaspurkki ja mausteseospussukka, jääkaapista taas löytyi viittä-vaille-kävelemään-lähtevä pussi salaattia, kirsikkatomaatteja, tuorekurkkua, juustoraastetta ja eiliseen piirakkaan mahtumattomat fetajuustot. Kovinkaan suurille kauppaostoksille ei siis ole ole tarvetta tänäänkään, noms noms.

HAASTAN mukaan juuri sinut! 🙂

Puheenaiheet Ruoka ja juoma Raha Vastuullisuus