Tuleeko erilaisuudesta tabu?

Juliaihminen kirjoitti mielenkiintoisen postauksen mitä kieltä sä sitten puhut sille?!, joka kommentteineen herätti minussa paljon ajatuksia ja vastahankaisuutta. Luulen ymmärtäväni mitä Juliaihminen postauksellaan haki ja jossain määrin olen samaa mieltäkin, mutta jokin siellä nyt kävi tunteisiin ja sai ajatukset rullaamaan…

Totta kai on eroa siinä kysyykö normaalisti, kohteliaan kiinnostuneesti, toisen kotimaasta tai kulttuurista vai touhottaako paikalle tökerön uteliaana Ulla Taalasmaana paukauttamaan tummaihoisen lapsen vaalealle äitivanhemmalle jotain tyyliin, että onks ton lapsen isä sellanen pakolainen. Tässä postauksessa tarkoitan siis todellakin sellaista ihmisten kanssakäymistä, jossa osataan käytöstavat puolin ja toisin ja ymmärretään ettei kysyjä ole vaatimassa tai edes haluamassa tietää sun koko henkilökohtaista historiaa. Ja vastaavasti kysyjä ymmärtää vaihtaa aihetta jos saa vastaukseksi jotain niukkasanaista, selkeästi sellaista ettei asiasta sen suuremmin välittäisi keskustella. Minunkin mielestäni tökerö uteleminen on junttia, mutta kuulijana pitäisi osata erottaa toisistaan se ja vilpitön taka-ajatukseton keskustelunavaus. Törmäsin nimittäin tuossa sellaiseenkin, että kysymyksen kohde saattaa paukattaa vastaukseksi jotain muka-hauskaa ja pikkunokkelaa ( = loukkaavaa ja ylemmyydentuntoista) ja se on ihan yhtälailla junttia. Sivistyneeseen keskusteluun ei kuulu toisen nolaaminen, vaikka itseään kuinka paljon tympisi vastata sadannen kerran samoihin kysymyksiin.

Minun mielestäni on vähän pöhköä loukkaantua tällaisista normaaleista kysymyksistä tai ylipäänsä lähteä miettimään ja analysoimaan hirvittävän syvällisesti, että mikähän tuonkin kysyjän agenda oikein on tai oliko tässä kysymyksessä nyt jokin arvolataus. Sillä tällaisia me ihmiset olemme. Vedämme johtopäätöksiä toisen ulkonäön, käyttäytymisen, kirjoittaman tekstin, sanojen, puheen ja pukeutumisen pohjalta. Ja niihin perustuen, omiin johtopäätöksiin perustuen, kommentoimme ja kyselemme. Olen aika varma, että suurimmille osalle kyselijöistä kysymys mistä olet kotoisin on aivan yhtä harmiton ja kevyt keskustelunavaus kuin mitä sinulle kuuluu. Ihan ilman, että tartteis ruveta miettimään tasa-arvoa, eriarvoisuutta, pöyristyä oman reviirin loukkaamisesta tai kärjistetysti alkaa hamuta jo r-korttiakin esiin.

Erityisen pöhköä mielestäni on, että nämä pöyristymiset liittyvät juurikin ulkoisiin seikkoihin – niiden perusteella jos menet oletuksia ja johtopäätöksiä tekemään ja kyselemään, niin aijjai! Kuinka se kehtaa mennä kyselemään tuollaisia erinäköiseltä ihmiseltä! Siis mitä? En ihan oikeasti ymmärrä. Jos on okei olettaa esimerkiksi, että lisääntymisikäinen nainen taaperon kanssa kaupassa on tämän taaperon äiti, niin miksi on väärin olettaa, että tummaihoinen ei välttämättä ole kantasuomalainen? Miksi on okei kysyä tältä oletetulta äidiltä vaikka että onko taaperoaika ollut rankkaa, mutta ei ole okei kysyä tältä tummaihoiselta ihmiseltä, että onkohan kotimaasi mahdollisesti jokin muu kuin Suomi? Molemmat on ihan yhtälailla henkilökohtaisia kysymyksiä ja molemmissa oletus voi mennä aivan metsään. Onko ratkaiseva tekijä se, että se toinen näyttää erilaiselta ja erilaisuuden vuoksi kiinnostuneisuus on jotenkin loukkaavaa?

Tämä on mielestäni vähän huolestuttavaa. Tiedän, että rasismi (noin! sanoin sen!) on Suomessa ongelma ja että ulkomaalaisen näköiset ihmiset varmasti kokevat arjessaan kaikennäköistä junttieinarisuutta. Tiedän, että eriarvoisuuden kitkeminen on tärkeää ja että erilaisuuden hyväksyminen on moninpaikoin vielä aivan lapsenkengissä. Mutta minua huolestuttaa, että tällainen ylisuojelevaisuus ampuu lopulta itseään nilkkaan. Ylisuojevaisuudella tarkoitan juurikin sitä, että tavallinen kanssakäyminen koetaan loukkaavaksi, tavalliset kysymykset (jotka tosiaan kumpuavat samoista asioista oli kyseessä sitten valkoinen tai musta) pitäisi jättää kysymättä ettei nyt vaan vahingossakaan osoita sormella, että hei sinä näytät erilaiselta kuin minä. Minua huolestuttaa, että erilaisuuden hyväksymisen sijaan tässä ollaan menossa siihen, että erilaisuus tehdään näkymättömäksi.