Vuoden 2017 lempparit
Aivoparka on niin höttööntynyt kaikesta suklaasta ja minkään tekemättömyydestä, että yhden ainoata uutta kivaa ajatusta ei ole syntynyt kirjoittamiseen. Siksi, sekä myös ihan yleisen rauhoittumisen tarpeen takia, blogissa on nyt ollut varsin hiljaista. Ettei nyt kuitenkaan aivan vaivuta hämähäkin seitin peittoon ajattelin pöllyytellä menneitä…Kuluneen vuoden lemppareita luvassa siis!
Parisuhteessa
Tammikuussa meillä tulee yhteiseloa täyteen yhdeksän vuotta. Viime tammikuussa kirjoitin postauksen kahdeksan hyvää, kahdeksan kaunista, jossa myös Jere pääsi ääneen parisuhteemme tilasta. Lueskelin hetki sitten postauksen läpi, ja hykertelin tyytyväisyyttä. En tämän parempaa, minulle sopivampaa, rakkaampaa ihmistä, ystävää ja taistelutoveria voisi toivoa. Kesäkuussa kirjoittelin myös postauksen siitä, että mitä kirjoitan parisuhteesta.
Vuonna 2017 on sähisty, riidelty, sovittu, rakastettu, unohduttu ja taas löydetty. On rakennettu pesää kesämökille, nautittu hiljaisuudesta. On pidetty leffatreffejä yläkerrassa, vietetty pitkiä aamuja sängyssä, käyty leipomossa ex tempore kahvilla ja järjestetty muuten vaan kahdenkeskinen brunssi viikonloppuna. On säksätetty sukista nojatuolin käsinojalla, kinasteltu rahasta, livautettu vahingossa suusta ”miksi sinä et ikinä”, puristeltu finnejä selästä. On käyty lomalla yhdessä keväällä upealla Gardajärvellä ja kesällä road tripillä Pohjois-Norjassa.
Eläintarhassa
Loppukesästä Jere alkoi puhumaan kissanpennusta. Yhdestä kissanpennusta. Olisi sellaisen halunnut – tai no, yritti saada minut haluamaan kissanpennun kyselemällä, että jos sellainen minulle synttärilahjaksi. Oma lehmä ja ammuu ja silleen.
Minä en halunnut kissanpentua. Mielestäni pennut (oli ne sitten koiran tai kissan), kaikessa söpöydessään ja ihanuudessaan, ovat jotensakin rasittavia. Halusin mielummin nuoren aikuisen tai aikuisen kissan, sellaisen, jolla ehkä on jo havaittavissa jonkinlaista aivotoimintaa.
Yhden kissanpennun sijaan meille siis tuli kompromissina kaksi vanhempaa kissaa löytöeläinhoitolasta! :D Näistä ihanista suloisista rescuepalleroista kirjoittelin täällä ja täällä. Myös postaukset äiti on vähän väsynyt ja kissa kukkaruukussa ja muita tarinoita kannattaa vilkaista.
Potpottilassa puolestaan vihainen Ahti-kukko lähti pitkien pohdintojen jälkeen paremmille matomaille. Hänen tilalleen haettiin silkkikanapariskunta! OMG en kestä millaisia vanupalleroita ne ovat. Silkkirouva päättikin hetimmiten ruveta vauvakuumeilemaan ja yhteishuoltajuus Hertan kanssa sujui mainiosti. Kesällä kuoriutui kolme silkkikukkoa ja yksi silkkikana. Näistä kuoriutuneista meidän hoiteissa on enää yksi kukkopoika, mahtavasti saatiin kaikkia myytyä/lahjoitettua eteenpäin. Silkit nähtävästi eroavat tavistyypeistä siinäkin mielessä, että pääkukolla ei ole ollut aikomustakaan alkaa höykyttää tätä nuorta poikaa, niin kuin me pelättiin. Siellä elävät sulassa sovussa kaikki. Nuorukainen olkoonsa siis meillä niin kauan kuin oma koti löytyy.
Töissä/opiskelussa/elämässä
Niin kuin jokainen blogiani seurannut tietää, jäin heinäkuussa opintovapaalle. Tästä aiheesta olen kirjoittanut runsaasti, kuten muunmuassa rahoituksesta, jännittämisestä ja itsensä voittamisesta ja työnurkkauksen sisustamisesta. Matkalle on mahtunut kuoppia ja valtavia ponnistuksia, kuten esimerkiksi ajoittaiset motivaation katoamiset tai kurssit, joiden sisältö on mennyt täysin yli hilseen. Päivääkään en silti kadu ja erittäin iloisena jatkan valitsemaani tietä seuraavatkin kymmenen kuukautta. Saldo syksyltä: suoritettu 44 opintopistettä ja sosiaalityön aineopintojen keskiarvo tähän mennessä 4,4.
Päätimme Jeren kanssa lopettaa tupakan polton syksyllä. Joku vasta kyselikin jonkun postauksen kommenteissa, että miten tupakoimattomuus on sujunut. Ei täydellisesti. En siis vielä(kään) voi hehkuttaa olevani täysin savuton. Meistä molemmista on kuoritunut viihdepolttajia eli viinin/oluen kanssa sauhutellaan surutta menemään. En ole tästä jaksanut ottaa stressiä ja toistaiseksi tällainen satunnaistupruttelu on sujunut kivuttomasti – paitsi nyt joulunpyhinä homma karkasi hieman lapasesta ja täällä on uusi ryhtiliike käynnissä. En ole siis lopettanut täysin, mutta vähentänyt aivan hurjasti ja olen ylpeä itsestäni. Tämän lisäksi avasimme rahastot, joihin kuukausittain ohjautuu säästöön ne rahat, jotka aikaisemmin menivät savuna ilmaan.
Noin muutenkin syksy 2017 oli terveyden ja hyvinvoinnin aikaa elämässäni. Vedin esimerkiksi elämäni ensimmäisen detox-kuurin ja Pirtin innoittamana kirjoittelin postaussarjan vinkeistä kaamoksen vastaiseen taistoon. Pientä notkahdusta olotilassa meinasi näistä valmistautumisista huolimatta tapahtua marraskuussa, mutta loppuvuosi meni kuin menikin yllättävän hyvinvoivissa merkeissä.
