Kello 12 yöllä on paras aika muistaa, että ai niin minullahan oli blogi ja alkaa taas päivittämään sitä. Vai mitä mieltä olet?

Viimeiset 3 vuotta ovat menneet omituisessa sumussa, epävarmuudessa ja elämän myllerryksessä. Mutta nyt asioiden palatessa takaisin omille paikoilleen, vai voiko niin enää edes sanoa, sillä kaikki on muuttunut.

Minä olen silti edelleen se sama ihminen. Vain joitakin vuosia vanhempi.

Edellisen kerran, kun olen päivittänyt tätä blogia olin juuri aloittanut uudessa työpaikassani. Nyt olen sen jäljiltä jo toisessa työpaikassa. Eli viimeisen kolmen vuoden aikana olen vaihtanut kolme kertaa työpaikkaa. Ja usko pois: mikään työ ei ole sinun henkisen hyvinvointisi arvoinen.

Olen myös muuttanut, tosin vain kerran.

Aloittanut uusia harrastuksia ja unohtanut ne saman tien. Sekä hankkinut rescue-koiran, joka onkin tällä hetkellä elämäni suurin ilo, valo, murhe ja rakkaus. Miten paljon voikaan pieni eläin muuttaa omaa elämää. Miten paljon sitä voikin rakastaa jotain niin pientä ja karvaista.

Tämän omituisen yöllisen postauksen ideana on siis palata takaisin bloggailun maailmaan. Tv-sarjoja on katsottu, elokuvia on tiirailtu ja niistä olisikin tarkoitus kirjoitella taas. Tosin tällä kertaa ajattelin ottaa laajemman kulman blogiini ja kirjoitella enemmän myös omasta elämästäni. Ehkäpä pian 40-vuotiaan naisen ajatukset kiinnostavat myös jotakin muutakin (kuin minua).

Huomenna siitä lisää.