Helsingin kaupunginteatteri: Humiseva harju

Oletko koskaan ollut huonossa suhteessa? Oletko koskaan rakastanut ihmistä, joka ei rakasta sinua takaisin? Oletko koskaan kokenut lähisuhdeväkivaltaa? Olitko lapsi, jota vanhemmat eivät rakastaneet? Mikäli vastaat kyllä johonkin näistä kysymyksistä, voi alla oleva arvostelu tai Helsingin kaupunginteatterin Humiseva harju aiheuttaa sinulle epämiellyttäviä tuntemuksia (ns. triggeröidä sinut). Emily Brontën romaani on yksi kuuluisimpia länsimaisia romaaneja, joka käsittelee henkistä ja fyysistä väkivaltaa, lapsien huonosti kohtelua ja haitallisia ihmissuhteita.

Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä esitetty Humiseva harju on vaikuttava, surullinen, ahdistava ja upea kokonaisuus, joka jättää jälkensä katsojaan.

Alussa on vain lapsi harjulla juoksemassa. Kokemassa vapautensa. Yhteiskunnassa, jossa on sääntöjä ja vaatimuksia. Ei ole helppoa olla nainen, jolta odotetaan tiettyä käytöstä. Villi ja vapaa Cathy elää veljensä Hindleyn kanssa talossa vain palvelija seuranaan. Heidän isänsä on taas pelastamassa maailmaa ja lapset odottavat malttamattomina isänsä paluuta. Isä ei kuitenkaan tuo tuliaisena lupaamiaan päärynöitä, viulua tai muutakaan, vaan isän mukana kotiin kulkeutuu kerjäläislapsi. Heathcliff. Näin alkaa koston, mustasukkaisuuden, hajottavan rakkauden ja kahden perheen välinen sotku, jota Heathcliff sekoittaa joskus vahingossa, toisinaan tahallaan ja useimmiten koston himossa.

Cathyn veli Hindley on äärettömän mustasukkainen uudesta pojasta perheessä. Perheen isä yrittää kovakouraisesti opettaa Hindleyta antamaan tilaa uudelle lapselle perheessä, mutta kun kurinpidolliset toimenpiteet eivät tuota toivottua lopputulosta saa Hindley lähteä Lontooseen sisäoppilaitokseen. Cathy saa vihdoinkin olla Heathcliffin kanssa rauhassa. Isän kuoleman jälkeen kaikki muuttuu. Hindley palaa vaimonsa kanssa ja ottaa talon haltuunsa. Rakastavaiset pakenevat.

Hindley kokee oikeudekseen koston. Vihdoinkin hän on talon pää, vihdoinkin hän määrää kuka saa ja mitä. Sen saavat Cathy ja Heathcliff kokea nahoissaan. Pelastaakseen itsensä ja Heathcliffin Cathy päättää mennä naimisiin naapuritalon Edgarin kanssa. Valinta ei ole Cathyn oma, vaan yhteiskunnan pakottamana. Naisena hän ei voi päättää kenen kanssa mennä naimisiin, vaan yhteiskunta odottaa häneltä tiettyä roolia ja tiettyä tasoa naimaltaan mieheltä. Hän ei kuitenkaan rakasta Edgaria ja kuolee joka päivä vähäsen. Heathcliffin kanssa hän oli tasavahva, heidän rakkautensa oli fyysistä ja herkkää. He tanssivat, juoksivat ja janosivat toisiaan. Edes vuosien erossa oleminen ei voinut heidän rakkauttaan syrjäyttää.

Heatchliff päättyy naimaan Edgarin siskon, joka on alkuun sokeasti rakastunut mieheen, kunnes hänelle valkenee miehen todellinen luonne. Piruksi hän miestään kutsuu. Miten Heatchfliff muuttui? Vai oliko hän aina väkivaltainen mies? Ajoivatko Hindleyn kidutus ja lapsuudessa koettu kärsimys hänet pahoinpitelemään vaimoaan? Onko väkivaltaiselle käytökselle ikinä mitään syytä?

Edgar pitää monologin, jossa hän syyttää siskoaan valinnoistaan. Veljeltä on turha saada apua. Yhä edelleen naiset jätetään yksin lähisuhdeväkivallan kanssa. Miehille vain nauretaan. Näytelmää katsoessa kurkkua kuristaa ja tuntuu pahalta.

Hindley ei kykene elonsa vuosien aikana katkaisemaan lapsien kokemaa vääryyttä, vaan jatkaa sitä samaa kaavaa kasvattaessaan omaa poikaansa. Hareton on vain yksi lapsi muiden joukossa, jota ei isä rakasta ja kenen äiti on kuollut. Olisi voinut kuvitella, että Hindley ei olisi halunnut jatkaa isänsä aloittamalla linjalla. Mutta kuten hyvin tiedämme alkoholismin kierrettä on vaikea katkaista ja hyväksikäytetyt ja kaltoin kohdellut lapset eivät tiedä paremmasta, vaan jatkavat samaa haitallista käyttäytymismallia. Sama koskee myös ihmisiä haitallisissa parisuhteissa. Vaikka on selvää, että Cathy ja Heathcliff ovat pahaksi toisilleen, eivät he pysty lopettamaan rakastamista. Onko syynä lapsuudessa koetut vääryydet vai kumpi ruokkii kumpaa? Rakkaus haitallista tapaa toimia vai haitallinen tapa toimia rakkautta.

Humiseva harju on fyysinen esitys. Teatterin lavasteet, nummi ja katsomoon asti ylettyvä ramppi saavat katsojan hengästymään näyttelijöiden mukana. Ainoastaan muutamat laulukohtaukset ovat heikkoja kohtia esityksessä. Toisen näytöksen lavasteet olivat myös hämmentävät. 80-luvun estetiikka särki ensin silmiä, kunnes siihen tottui.

Olen käynyt vasta muutamia kertoja teatterissa näin aikuisena. Teatteriesityksien fyysisyys, ja olisiko hektisyys oikea sana, ovat olleet minulle yllättäviä. TV:tä tai elokuvia katsellessa jää niin paljon varjoon. Teatterissa näyttelijällä ei ole mitään minne paeta. He ovat siinä, esillä. Täysin yleisönsä armoilla. Näyttelijöiden tehdessä kuperkeikkoja ja juostessa nummeaan ylös alaisin hypähteli sydämeni välillä kurkkuun. Ei kai heitä satu? Mitä jos he kompastuvat? Cathyn ja Heathcliffin rakkauden fyysisyys oli niin aidon tuntuista, että välillä unohdin missä olin. Esitykseen oli niin helppoa uppoutua.

Emily Brontën alkuperäisteoksesta Humiseva harjusta en muista paljoakaan. En ole edes ihan varma luinko sen kirjan lukiossa tai yläasteella ollessani, jolloin luin helposti kirjan päivässä. Teatteriesitys ei noudattele ihan samaa kaavaa mitä kirjassa on vaan se on sovitus romaanista. Varmaan sopivampi näin teatteriin. Muistelisin, että Brontën romaania ei hänen elinvuosinaan arvostettu samalla tavalla kuin nykyään. Mutta sehän on usein valitettava tosiasia. Lahjakkuudet ymmärretään vasta vuosien päästä. Kun yhteiskunnan asettamista rajoista on päästy irtautumaan.

Lue lisää:

Humiseva harju

Pisteet: 4/5

Genre: Draama

Ohjannut: Lauri Maijala

Alkuperäisteos: Emily Brontë

Sovitus: Jo Clifford

Pääosissa: Oona Airola, Markku Haussila, Markus Järvenpää

Suomessa levityksessä: Helsingin kaupunginteatteri, Suuri näyttämö, Eläintarhantie 5

Ensi-ilta: 30.1.2020

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *