Night Visions arvostelussa: ”Parasite”

HUOM! TÄMÄ KIRJOITUS SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA.

Eilen alkoi vuoden odotetuin tapahtuma, nimittäin Night Visions -elokuvafestivaali. Olen käynyt NV:ssä mielestäni joka vuosi ainakin viimeiset 10 vuotta. Aiemmin en kauheasti välittänyt kauhuelokuvista, mutta NV on osoittanut sen, että kauhuelokuvan ei tarvitse olla suolistamista, verenvuodatusta ja pomppivia tissejä, jotka pursuavat kaula-aukoista ulos naisen juostessa murhaajaa pakoon. Oikeastaan tosielämään sijoittuvat elokuvat ovat paljon pelottavampia kuin mitkään kummituselokuvat. Ja Parasite on hyvä esimerkki siitä.

Maailma muuttuu kovaa tahtia. Tekniikan kehitys viimeisen 10-20 vuoden aikana on mahdollistanut sen, että rikkaat ovat entistäkin rikkaampia ja rikastumiseen on yhä useampia erilaisia mahdollisuuksia. Kehittämällä jonkun applikaation voi ihmisestä tulla ”hetkessä” miljonääri. Toisaalta taas köyhät ovat samassa jamassa kuin ennenkin tai entistäkin heikommassa asemassa tietyllä tapaa, koska kaikilla ei ole varaa nettiin ja puhelimiin.

Parasiitin alussa on kohtaus, jossa perhe yrittää etsiä ilmaista wifi-yhteyttä. Ilman wifiä ei ole elämää. Se on jokaisen ihmisen perusvaatimus nykypäivänä. Netin kautta hoidetaan kaikki asiat eikä elämässä oikein pärjää ellei ole älypuhelinta ja nettiä. Sieltä tulevat niin työtarjoukset kuin viestit ystäviltäkin. On suuri juhlan paikka, kun koko perheen puhelimet ovat yhdistettyinä wifiin. Elokuvan alusta asti on selvää, että perhe on köyhä. He asuvat kellarissa ja vähän väliä humalainen mies käy virtsaamassa heidän ikkunansa edessä.

Parasite on eteläkorealainen elokuva, jonka on ohjannut Bong Joon-ho. Hänen aiemmista teoksistaan olen nähnyt Snowpiercering, muistaakseni juurikin festareilla. Joko Night Visionsissa tai R&A:ssa. Hänen muusta tuotannostaan esimerkiksi Okja löytyy edelleen Netflixistä. Parasite sai ensi-iltansa Cannesissa ja Etelä-Koreassa toukokuussa ja Suomeen kyseinen filkka tulee 2020 tammikuussa levitykseen.

Jo heti elokuvan alussa toistetaan moneen kertaan sanaa ”metafora”, että jokin on ”niin metaforista”. Ja sitähän tämä elokuva on pitkälti. Pelkästään jo elokuvan nimi on metafora. Koko elokuvan ajan odotin, että jostain putkahtaa esille jokin ällöttävä parasiitti, lonkeroita tai muuta ällöttävää, mutta sitä ei missään välissä tapahtunut. Hyvä niin. Ällöttävien ötököiden sijasta elokuva on mustan huumorin täyttämä satiirinen kuvaus ja trilleri siitä kuinka köyhä perhe yrittää soluttautua rikkaan perheen elämään mukaan.

Kimin perhe vaikuttaa alkuun vain tavalliselta köyhältä huijariperheeltä, joka tarvitsee vakinaisen työpaikan selvitäkseen. Ero tyylikkääseen ja rikkaaseen Parkin perheeseen on selkeä. Parkin perhe asuu hienossa design-talossa yltäkylläisyyden keskellä. Tarinan edetessä molemmista perheistä paljastuu seikkoja, joita ei alkuun olisi arvannutkaan. Naivius, ego, ylpeys, ylemmyydentunto sekä alistuneisuus ovat pysyviä teemoja elokuvan edetessä.

Erityisen mieleenpainuva kohtaus oli se, kun Kimin perheen koti oli juuri tulvinut rankkasateiden myötä ja Parkin perhe suunnittelee puutarhajuhlia. On vaikea ymmärtää miten kaukana muiden ihmisten todellisuudesta rikkaat voivatkaan olla. Heille sade tarkoittaa peruuntunutta retkeä ja puhdasta ilmaa. Toisille se tarkoittaa viemärivettä makuuhuoneessa ja yötä koulun suojatiloissa. Kimin perheen isä sanoo, että on täysin turhaa tehdä suunnitelmia kun ne eivät koskaan toteudu. Vain osalla maailman ihmisistä on mahdollisuus suunnitella tulevaa ja miettiä mihin suuntaan sitä elämäänsä veisi. Toiset kokevat epäonnistumisen tunteita ja koittavat vain selvitä jokaisesta päivästä kerrallaan. Ei ole tulevaisuutta, on vain vaikeuksia.

Elokuvien pääsääntöinen tehtävä on viihdyttää meitä, vai mitä? Mutta samalla tavalla kuin kirjat ja opiskelu myös elokuvat voivat opettaa meille asioita sekä tuoda esille muutakin kuin vain sitä samaa ympäristöä mitä näkee jokapäiväisessä omassa elämässään. Kimin perheen, erityisesti heidän poikansa, tavoitteena on luoda perheelle parempi huominen. Että olisi jotain toivoa ja mahdollisuuksia elämässä. Parkin perhe antaa siihen täydellisen tilaisuuden. Tarjoamalla jotain spesiaalimpaa, mitä muut eivät voi saada, Kimin perhe pystyy nyhtämään yhä enemmän rahaa irti Parkeilta ja samalla Parkin perheenjäsenet kokevat itsensä paremmiksi ihmisiksi kuin muut. Rikkaana oleminen ei suinkaan ole helppoa, etenkin jos kokee niin suurta ylemmyydentunnetta kuin Parkin perhe ja ahdistuu siitä, että palkolliset haisevat metrolle ja köyhyydelle.

Bongin tarkkanäköisyys, kyky ohjata näyttelijöitään ja visuaalisen ilmaisun taito tulee juurikin esille näissä pienissä hetkissä. Se on sormi nenän edessä, pilkistävät silmät portaikosta tai kasuaali tyyneys kasvoilla, vaikka sisällä kuohuu myrsky. Elokuva on visuaalisesti nautittava. Sen kohtauksissa on jotain tiettyä hienovaraista hentoutta ja helppoutta, joka saa katsojan uppoutumaan elokuvaan. Parasiitin kesto on yli kaksi (2) tuntia ja koko kaksituntisen aikana en kertaakaan katsonut kelloa. Yleensä ottaen olen kyllä sitä mieltä, että elokuvan ei tarvitse kestää yli kaksi (2) tuntia. Se on vain liikaa ellei välissä ole wc-taukoa. Hehe.

Yksi parhaimmista puolista tässä elokuvassa on se, että se ei sorru niin yleiseen musta-valkoiseen ajatteluun. Ei ole puhdasta pahaa, ei ole silkkaa hyvyyttä. On olemassa selkeä ero ihmisten välillä ja se on luokkaero. Sama teema toimii universaalisti, ympäri maailman. Ei pelkästään Etelä-Koreassa. Sama tarina toimisi myös huolimatta siitä, kuka pääosassa on. Onko se amerikkalainen, suomalainen, nainen, mies, eurooppalainen vai afrikkalainen. Tämä on varmasti myös yksi syy sille, miksi elokuvasta on tullut niin suosittu ja maailmanlaajuinen hitti. On myös selkeää, että eteläkorealainen elokuva on nyt kokemassa jonkinlaista buumia maailmalla, ehkä jopa jotain samaa mitä Hollywood aikoinaan oli.

Elokuva toimii myös tietyllä tapaa nuorison kuvauksena ja se resonoi hyvin ikäryhmästä huolimatta. Mutta ”Ok Boomerin” työttömyys ei ehkä satuta samalla tavalla kuin nuoren ihmisen elämän katkeaminen, koska ei ole rahaa opiskella tai mahdollisuuksia päästä pois köyhyydestä. Mielikuvitus ja lyhytkantaiset suunnitelmat tuovat helpotusta kriisiin, joka ei hellitä vaikka kuinka tekisi töitä. Onko syyllisenä kapitalismi vai mikä, sitä ei elokuva kerro.

Pisteet: 5/5

Genre: Musta komedia, satiiri, trilleri

Ohjannut: Bong Joon-ho

Tuottanut: Bong Joon-ho, Kwak Sin-ae, Moon Yang-kwon ja Jang Young-hwan

Käsikirjoittanut: Bong Joon-ho ja Han Jin-won

Pääosissa: Song Kang-ho, Lee Sun-kyun, Cho Yeo-jeong ja Choi Woo-shik

Julkaisupäivä: 21.5.2019, Cannes

Lue lisää: https://www.imdb.com/title/tt6751668/