Niin ne kolme kuukautta vierähti ja ensi viikolla on edessä paluu Suomeen. Työharjoittelu päättyi perjantaina, joten kerkeän viettää vielä muutaman lomapäivän ennen kuin kotiinpaluu koittaa. Maanantaina suunnitelmissa on tehdä muutaman päivän telttaretki Mt Hoodin kansallismetsään Lost Lakelle, jossa vuokrataan kajakit ja tehdään melontaretki järvellä. Olen taistellut viikon verran alkavaa flunssaa vastaan, joten toivottavasti flunssa pysyy poissa vielä muutaman päivän.

Menneellä viikolla olen joutunut sanomaan hyvästit monelle ja täältä lähteminen tuntuu tosi raskaalta. Näiden kolmen kuukauden aikana Portlandista muodostui koti ja asiat jotka tuntuivat alussa vierailta ja kummallisilta, tuntuvat nyt täysin normaaleilta. Jännittää millainen paluushokki iskee, kun lentokone rullaa Helsinki-Vantaalle ja kuinka oudolta jotkin asiat todennäköisesti Suomessa taas tuntuvat. Muistan ensimmäisinä viikkoina tänne saapuessani kaivanneeni suomalaista vähäpuheisuutta, mutta nyt ajatus bussin odottelusta hiljaisuudessa metrin päässä toisista tai kaupassa asioiminen keskustelun rajoittuessa tervehdykseen ja hinnan ilmoittamiseen tuntuvat todella ankeilta.

Tämän kesän kohokohtia on ollut ehdottomasti Oregonin huikea luonto sekä kaikki ihanat ihmiset joita olen täällä tavannut. Jostain syystä Portlandiin on muodostunut jonkinlainen yliystävällisten ihmisten keskittymä ja ihmiset ovat täällä ihan mielettömän sydämellisiä ja mukavia. Täällä tuntuu vallitsevan vahva yhteisöllisyys ja vieraista välittämisen kulttuuri, jonka toivoisin vahvemmin siirtyvän myös Suomeen. Toki koko terveys- ja sosiaalijärjestelmä on Jenkeissä hyvin erilainen kuin Suomessa ja ehkä ihmiset auttavat toisiaan juuri siitä syystä enemmän kuin Suomessa, jossa ajattelussa tunnutaan ajautuvan usein siihen, että kyllä joku muu tuosta huolehtii.

Tämä kesä Jenkeissä on muistuttanut, kuinka tärkeitä ilmainen koulutus, kaikkien saatavilla oleva terveydenhuolto ja ylipäätään julkiset palvelut ovat. Täällä vakuutusmaksut saattavat olla satoja euroja kuukaudessa, eikä kaikilla ole varaa vakuutukseen, mikäli se ei kuulu työnantajan tarjoamiin etuihin. Terveydenhuolto on täällä todella hintavaa, joten mikäli ei ole vakuutusta, joka kattaisi kalliit sairauskulut, on toisinaan pakko vain jättää menemättä lääkäriin tai hoitoihin. Sosiaalityöntekijöitä täällä on aivan liian vähän, ennaltaehkäiseviä palveluita ei juurikaan ole ja ihmisten ajautuessa ongelmiin, voi apua olla vaikea saada. Ajatus Suomen ajautumisesta amerikkalaiseen malliin, jossa julkiset palvelut on karsittu, jossa kaikilla ei ole tasapuolista mahdollisuutta kouluttautua ja jossa uskotaan siihen, että kyllä ihminen menestyy, kunhan vain yrittää tarpeeksi, tuntuu pelottavalta ja epäoikeudenmukaiselta. Jos ihmisille ei lähtökohtaisestikaan taata samanlaisia mahdollisuuksia saada esimerkiksi terveydenhuoltoa tai koulutusta, vaan lapsuudesta asti vanhempien sosioekonominen tausta määrittää pitkälti sen, millaiset mahdollisuudet lapsella elämässä tulevaisuudessa on, ollaan lipsuttu melko kauas kaikille tasapuoliset mahdollisuudet tarjoavasta yhteiskunnasta.

Tämä kesä on on ollut kaikin puolin herättelevä ja se on saanut näkemään asioita uudenlaisesta näkökulmasta. Olen valtavan onnellinen, että päädyin viettämään tämän kesän juuri Portlandissa, sillä kaikki täällä nähty ja koettu on tuntunut todella merkitykselliseltä. Vaikka lähtö kotimaisemiin koittaa torstaina, eivät nämä silti ole jäähyväiset, vaan tulen varmasti vielä palaamaan tänne tulevaisuudessa.